Tuollaisen vakuutuksen otimme pojallemme (viime vuoden puolella). Jos poikani esim. lyö kirveellä jalkaansa, menee yksityiselle lääkärille. Maksaako vakuutus? Flunssa jatkunut viikon ajan - yksityiselle lääkärille. Maksaako?
Tapiola
Omavara-henkivakuutus
4928
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Jos Omavaravakuutukseen on liitetty sairauskuluosa niin korvaa. Katso vakuutuskirjaa tai netissä omilta sivuiltasi. Jos siinä lukee sairauskuluvakuutus niin homman pitäisi olla ok.
tarkistaa tällaiset asiat ennen kuin allekirjoittaa koko vakuutussopimusta??? Sitten ulistaan taas kun ollaan maksettu vuosia vakuutusmaksua "turhaan" eikä yhtiö korvaakaan niin kuin kuviteltiin.
Nämä selostaa ehtoja ja ehtoja. Kaiken tärkein lähtökohta on mielestäni mennä nopeasti hyvälle yksityiselle lääkärille ja antaa ensimmäisenä se vakuutuslappu. Muuten vakuutusyhtiöt vain kiertelevät ja kaartelevat kuin korpit haaskalla, ja lopulta jopa uhkailevat oikeusistuimella.
Myöskään siihen ei kannata luottaa että kertovat korvaustilanteessa kaikki sinun oikeutesi.
, kaikista mahdollisista asioista pitää itse ottaa selvää, eikä luottaa ja uskoa sinisilmäisesti vakuutusyhtiön puheisiin, ! TYHMÄÄ sakotetaan! aIKA MONI säikähtää vakuutusyhtiöiden oikeudella uhkailuja, näytä, että et ole NARRATTAVA