6. inssi...

Hei kaikille, ongelmani on siis tämä niin kutsuttu "inssikierre", kuten itse ainakin tilannetta nimittäisin. Olen 18-vuotias enkä ole koskaan ajanut mopolla, en edes ajettavalla ruohonleikkurilla.
Autokoulussa jännitin ajoa paljon ja virheitä tuli. Tietysti oli ja on itsessä suurin vika, mutta ajo-opettajanikaan ei kyllä ollut mikään maailman paras. Esim. hermostui eikä sitten neuvonut, kielsi katsomasta vasemmalle tyyliin "oikealta ne väistettävät tulevat", yms. Apua tarvitsin kaupunkiajossa, silti kertyi 15 lisäajokertaa ennen ensimmäistäkään inssiä, puolet näistä maantieajoa.

Ensimmäinen tutvo oli rento, olisi muuten päästänyt, mutta peruuttaessa oli kuulemma mennyt liian lähelle toista autoa. Toisella kerralla tosi tiukka tutvo, ei tullut K-tilanteita, mutta V:tä oli kahdeksan...
Kolmannella sama suorastaan vittumainen tutvo, ajo muuten hyvin, mutta liikenneympyrässä joku tuli melkein eteen, lamaannuin ja tutvo joutui painamaan jarrua =/ Neljännellä oli mukava tutvo ja meni suht hyvin muuten, mutta erään risteyksen jälkeen tuli mutka ja meinasin törmätä postilaatikkoon.

Tänään oli viides inssi, mutta jännitin taas ja yllätys, yllätys, kääntyminen liikenteenjakajan väärälle puolelle. En missään nimessä ole hirmu hyvä kuski, paljon on parannettavaa, mutta mielestäni olisin jo kortin sillä toisella inssiajolla ansainnut... No, sovittiin autokoulun ja tutvon kanssa että pidetään vähän taukoa, kesäkuussa sitten uudestaan.
Itseäni harmittaa tietysti myös tuo rahamäärä, on varmaan jo yli 2000 mennyt ja ahdistaa, tuntuu, etten enää jaksaisi. Pitäisikö sitten vain tehdä niin kuin eräs henkilö sanoi eli jättää vaan kesken koko homma?

Tuli melko pitkä teksti, kiitos, kun jaksoitte lukea tänne asti! Mutta jos jollakulla ei ole muuta sanottavaa kuin "mitäs olet niin huono kuski" tai "et kyllä korttia ansaitsisikaan", niin jättäkää kommentoimatta.
183304
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

kyllä se kortti tulee,sisulla loppuun asti! Tosin pieni tauko voisi olla paikallaan ja esim open vaihto...?

Äänestä
  • Kiitos vastauksestasi :) Oikeastaan tunteja on pitänyt myös toinen mukavampi opettaja, joka onneksi on firman ns. pomo =) Hän sanoi opettajalleni antamastani palautteesta myös.

    Äänestä

Että koulu ei ole ottanut MITÄÄN vastuuta siitä että he ei osaa opettaa, eikä ole tullut yhtään vastaan noissa kuluissa...

Äänestä
  • No, siinä olet oikeassa, etteivät ole sinänsä mitään vastuuta ottaneet, melkein kaikki lisätunnit maksaa... Mutta onneksi on koulu kuitenkin vähän joustanut, aivan kaikkea ei ole tarvinnut maksaa kuitenkaan. Mutta aivan tarpeeksi silti ;D

    Äänestä

  • Mokailun mestari kirjoitti:

    No, siinä olet oikeassa, etteivät ole sinänsä mitään vastuuta ottaneet, melkein kaikki lisätunnit maksaa... Mutta onneksi on koulu kuitenkin vähän joustanut, aivan kaikkea ei ole tarvinnut maksaa kuitenkaan. Mutta aivan tarpeeksi silti ;D

    Kouluun, joka olisi maksanut uusintainssit, ja lisäajot, koska heistähän se kiinni on miten hyvin he osaa opettaa, eikös joo?

    Toisiaalta, sehän on koululle hyvin edullista, että oppilas hylätään kokeessa, koska sehän tietää vain lisää rahaa...

    Äänestä

  • Kiki   kirjoitti:

    Että,Liikenneopettajat alkavat talkoilla opettaan.Heilläkin on työehtosopimukset

    Äänestä

  • Luuletko Kiki kirjoitti:

    Että,Liikenneopettajat alkavat talkoilla opettaan.Heilläkin on työehtosopimukset

    Koulut voisivat ottaa VASTUUN siitä mitä he saatavat aikaan, eli esim ajokortin hinta olisi 1500€ AINA ei muita kuluja.

    Jos minäkni menen asentamaan kiuasta sinulle, ja asennan sen päin p:tä, ja se hajoaa viikon päästä, niin mitäköhän asiakas tykkäisi kun antaisin uuden laskun jossa kiuas maksaisi vaikkapa 300€, työ 150€ ja tarvikkeet 20€ ja matkakulut 30€...

    Niin meinaatko "no mikäs siinä, kyllä mä tän maksan, oma kotinihan tämä on, ja minun vastuullani"

    Äänestä

itse tässä reilu parikymmentä vuotta ajaneena kyllä olen hermostuksiin saakka törmännyt kaikenlaisiin mokailun mestareihin tuolla tienpäällä.

Se että miksi sinne ei mahtuisi vielä yhtä lisää ei ole pointti vaan onko siellä kivaa olla jaloissa ja tulppana jos ihan oikeasti pelottaa ajaminen?

Jokainen meistä on joutunut tahollaan harjoittelemaan ja toiset makselemaan oppirahoja enemmän kun toiset. Ei siinä mitään jos rahalla selviää mutta sitten jos omalla turoilulla toisia vahingoittaa niin laittaa hieman mietityttämään mikä on tärkeää ja mikä ei.

Tauko varmaan on ihan kohdallaan tähän paikkaan. Sitten kannattaisiko harkita että ottaisi korttiin eritysmaininnan automaattivaihteisesta autosta? Pystyisit meinaan huomattavasti mukavammin keskittymään liikenteeseen kun ei tarvitse miettiä sitä auton "mekaniikkaa" ja toimintaa.

Kenenkään toisen sanojen takia ei kannata jättää MITÄÄN kesken tässä elämässä vaan pitää kuunnella omaa itseään ja miettiä mikä oikeasti on tärkeää ettei tarvitsisi jälkeenpäin valintojaan katua.

Kesää odotellessa vaan!

Äänestä
  • Liikenteessä on monenlaista kulkijaa osa on mukana osa ei. Kokenut autoilija aina pitää huolen turvallisuudesta oikeuksistaan välitttämättä. Kyllä minutkin on pelastanut kanssa-autoilijan refleksi ja päin vastoin olen nöyrästi jarruttanut kolmion takaa tulleen takia. Kaikki teiden käyttäjät ovat oikeutettuja liikkumaan väylillään ja tahoillaan. Olen yrittänyt opettaa lapsille sen että ensin tulevat velvollisuudet, sittten vasta oikeudet. Onnettomuuden välttäminen on parempi, kuin se, että "olen kuitenkin oikeassa". 1,3 miljoonaa kilometriä takana, 2kpl. opetuslupalaisia ja yksi autokoululainen. Aina, vaikka autoilua noilla vanhemmilla on takana, niin silti..... toivottavasti ajavat varovasti ja....soittaa pitää, kun pääsee perille.

    Äänestä

Ihan aikuisten oikeasti kannattaa ajatella asiaa myös muiden tiellä liikkujien kannalta. Auto on ase, ladattu haulikko. Niin sanottuja tilanteita tulee jatkossakin kun kortti on taskussa. Jos sinulle sattuu niitä joka kerta inssiajossa tulis äkkiä mieleen, miten selviydyt jos/kun muksu juoksee pallon perässä eteesi. Siinä ei auta se, että lamaannut. Koko loppuikäsi podet tunnon tuskia ja näet unta maassa makaavasta mössöksi jääneestä lapsesta.

En tarkoita tätä pahalla mutta kekskustele opettajasi kanssa siitä miksi ajaminen (ilmeisesti liikenne, eikä auton hallinta) on sinulle vaikeaa.
Yritä myös itse analysoida miksi et kykene hahmottamaan montaa asiaa yht'aikaa mikä on liikenteessä aivan välttämätöntä.

Kuinka paljon muuten olet ajanut polkupyörällä liikenteessä?
Jos et ole käytännössä ollenkaan ajanut fillarilla, se voisi tuoda sinulle hahmotuskykyä. Liikenne on peliä missä on jatkuvasti hahmotettava mitä muut tekevät pelikentällä ja hoidettava oma peli sääntöjen mukaan.

Sitten ihan perusasia. Nukutko tarpeeksi? Pidempiaikainen unen puute vähentää hahmottamiskykyä, samaten runsas keskushermostoon vaikuttavien aineiden käyttö kuten huumeet, alkoholi, kofeiini (kahvi, kaakao, tee) ja energiajuomien mössöt. Vaikka kofenii ym. mömmöt piristävät ne myös tekevät sinusta hermostuneen. Seuraavaan inssiin, nuku riittävästi kolmena edellisenä yönä (mene aikaisemmin nukkumaan), ulkoile paljon kevyesti mutta ei ennen nukkumaan menoa ja vähennä kaikkien piristeiden käyttö minimiin. Näin olet rennompi.

Äänestä
  • ja hyvistä neuvoista :) Siis tahdon tehdä selväksi, etten jännitä normaaliajoa lainkaan ja kykenen toimimaan suht moitteettomasti, mutta inssi on sellainen kauhun paikka :/ Harkitsin hetken jopa lääkeapua jännitykseen, mutta rahaahan siinä vain menisi, enkä tarvitse niitä missään muualla.
    Mutta tuosta pyörällä ajosta, olen kyllä ajanut paljon, mutta koska asun pikkukunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, niin liikenne on täällä vähän eri luokkaa kuin kaupungeissa :D Kuitenkin tulen onneksi kehittymään kuskina, kun sen kortin saan ja saan enemmän kokemusta, eikä ole koko ajan joku kyttäämässä ja sanomassa =)

    Äänestä

  • Mokailun mestari kirjoitti:

    ja hyvistä neuvoista :) Siis tahdon tehdä selväksi, etten jännitä normaaliajoa lainkaan ja kykenen toimimaan suht moitteettomasti, mutta inssi on sellainen kauhun paikka :/ Harkitsin hetken jopa lääkeapua jännitykseen, mutta rahaahan siinä vain menisi, enkä tarvitse niitä missään muualla.
    Mutta tuosta pyörällä ajosta, olen kyllä ajanut paljon, mutta koska asun pikkukunnassa Pohjois-Pohjanmaalla, niin liikenne on täällä vähän eri luokkaa kuin kaupungeissa :D Kuitenkin tulen onneksi kehittymään kuskina, kun sen kortin saan ja saan enemmän kokemusta, eikä ole koko ajan joku kyttäämässä ja sanomassa =)

    Tiedän tunteen. Itsellä oli painajainen veikkaus, 3. kerralla läpi. Sitten inssi.. 2.kerralla meni se läpitte. Kyllähän se söi miestä,kun kaverit menee ekalla kerralla läpi ja ite mokailee vaan. :( Nyt vaan otat rennosti, (helpommin sanottu kuin tehty) niin kyllä siitä hyvä tulee! Onnea! :)

    Äänestä

Itselläni on nyt torstaina kolmas kerta (toden sanoo), kun ajokorttia lähden hakemaan. Ekalla kerralla kosahti, kun hermoilin ja melkein itkin jo siinä vaiheessa, kun auto ensimmäisen kerran sammui (ja vollotin Pasilan kohdalla, kun tiesin koko jutun menneen viimeistään siinä vaiheessa paskasti, kun inssitäti painoi jarrua). Toisella kerralla kaikki meni hyvin, kunnes kääntyessäni oikealle meinasin ajaa kiellettyyn ajosuuntaan. Kolme H:ta ja yksi H paperissa, mutta se yksi K ratkaisi niin, että kaksi lisäajokertaa ja uudet maksut. JeeJee.

Toivotan sinullekin onnea kortin saannin kanssa; hermostuminen hellitti minulla jotenkin maagisesti viime kerralla, kannattaa löytää sellainen oma tapa, miten voi kanavoida kaiken jonnekin muualle.

Äänestä

Itse sain kortin kolmannella kerralla. Olin aina ihan hermona ennen inssiä ja pieleen meni ihan yksinkertaisetkin asiat. Olin oikeasti aina insseissä tosi surkea kuski. Mulla onneksi sattui sitten ennen inssiä tosi mukava opettaja pitämään tuntia ja hän kehui koko ajan ja sanoi, että kyllä sä pääset läpi. Sit tutkinnon vastaanottaja oli tosi mukava nainen jolla oli hyvä asenne. Tokaisi heti alkuun, että näytä mulle että pystyt ajaan itsenäisesti niin saat kortin. Hyvinhän se inssi meni virheitä toki tuli, mutta tutvo sano, että ei kukaan aja virheettä. Nyt mulla on ollu vuoden kortti ajan päivittäin autolla. Monet sanovat, että aja paremmin kuin jotkut jolla on ollut kortti kauemmin.

Eli kyllä surkeestakin kuskista voi tulla hyvä kunhan vain riittävästi harjoittelee. Eräs tuttuni pääsi muuten vasta 13 kerralla inssin läpi, että kyllä sulle vielä toivoa on.. ;) eikä missään nimessä kannata jättää kesken. Mullakin auttoi kun pidin tuon kahden inssin jälkeen pikku tauon.

Äänestä
  • Tänään kortti tuli, tosiaan kuudennella kerralla xD

    Äänestä

  • Mokailun mestari kirjoitti:

    Tänään kortti tuli, tosiaan kuudennella kerralla xD

    Nuo inssiajot on merkattu kaavakkeeseen E100, koska siinä on paikat vaik kolmelle inssiajon yritykselle.

    Vastaukseksi ei sitten käy "se lomake ei ole minulla"

    Äänestä

  • että miten kirjoitti:

    Nuo inssiajot on merkattu kaavakkeeseen E100, koska siinä on paikat vaik kolmelle inssiajon yritykselle.

    Vastaukseksi ei sitten käy "se lomake ei ole minulla"

    että siinä kaavakkeessa lukee sitten siinä alapuolella "inssiajon uusinnat", missä on kymmenen paikkaa eli vaikka 13 kertaa saat suorittaa ajokokeen :)

    Äänestä

  • Ootko huomannut, kirjoitti:

    että siinä kaavakkeessa lukee sitten siinä alapuolella "inssiajon uusinnat", missä on kymmenen paikkaa eli vaikka 13 kertaa saat suorittaa ajokokeen :)

    siihen merkataan modillisesti määrätty lisäopetus, ei uusien inssien tietoja, eihän siinä ole edes paikkaa hinnalle, onko kyseessä käsittely, tai ajo, ei paikkaa tutvon henkilöokoodille yms.

    Joten kerros nyt miten ne 6 inssiajokertaa oli merkattu...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mokailun mestari kirjoitti:

Hei kaikille, ongelmani on siis tämä niin kutsuttu "inssikierre", kuten itse ainakin tilannetta nimittäisin. Olen 18-vuotias enkä ole koskaan ajanut mopolla, en edes ajettavalla ruohonleikkurilla.
Autokoulussa jännitin ajoa paljon ja virheitä tuli. Tietysti oli ja on itsessä suurin vika, mutta ajo-opettajanikaan ei kyllä ollut mikään maailman paras. Esim. hermostui eikä sitten neuvonut, kielsi katsomasta vasemmalle tyyliin "oikealta ne väistettävät tulevat", yms. Apua tarvitsin kaupunkiajossa, silti kertyi 15 lisäajokertaa ennen ensimmäistäkään inssiä, puolet näistä maantieajoa.

Ensimmäinen tutvo oli rento, olisi muuten päästänyt, mutta peruuttaessa oli kuulemma mennyt liian lähelle toista autoa. Toisella kerralla tosi tiukka tutvo, ei tullut K-tilanteita, mutta V:tä oli kahdeksan...
Kolmannella sama suorastaan vittumainen tutvo, ajo muuten hyvin, mutta liikenneympyrässä joku tuli melkein eteen, lamaannuin ja tutvo joutui painamaan jarrua =/ Neljännellä oli mukava tutvo ja meni suht hyvin muuten, mutta erään risteyksen jälkeen tuli mutka ja meinasin törmätä postilaatikkoon.

Tänään oli viides inssi, mutta jännitin taas ja yllätys, yllätys, kääntyminen liikenteenjakajan väärälle puolelle. En missään nimessä ole hirmu hyvä kuski, paljon on parannettavaa, mutta mielestäni olisin jo kortin sillä toisella inssiajolla ansainnut... No, sovittiin autokoulun ja tutvon kanssa että pidetään vähän taukoa, kesäkuussa sitten uudestaan.
Itseäni harmittaa tietysti myös tuo rahamäärä, on varmaan jo yli 2000 mennyt ja ahdistaa, tuntuu, etten enää jaksaisi. Pitäisikö sitten vain tehdä niin kuin eräs henkilö sanoi eli jättää vaan kesken koko homma?

Tuli melko pitkä teksti, kiitos, kun jaksoitte lukea tänne asti! Mutta jos jollakulla ei ole muuta sanottavaa kuin "mitäs olet niin huono kuski" tai "et kyllä korttia ansaitsisikaan", niin jättäkää kommentoimatta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu