Onko oikein ja kulutussuojalain mukaista,että Elisa joka on vakaa ja luotettavana tunnettu yritys alkaa vaihdella laskutusväliä, joka on aina ollut vuosikymmeneien ajan kaksi kuukautta ja lasku maksettu kuukauden alkupäivinä. Nyt yllättäin laskun eräpäivä onkin edellisen kuukauden 20 päivä.
Kun asiakkaille rahat tulevat kerran kuukaudessa aina yleensä samaan aikaan, aiheuttaa esim. ison laskun maksaminen etuajassa kyllä vaikeuksia, vaikea on myös monien edes huomata laskutusvälin muutosta, seuraava on sitten taas kuun alussa kuten ennekin jne seuraava taas lopussa. Kun mukana on kalliit laajakaistan maksut ja ihmiset yleensä suunnittelevat meneonsa etukäteen.
Samaan aikaan sähkölaitos tekee samaa ihan mielivaltaisella aikavälillä. Sähkölaskun vielä ymmärtää, kun laskutus on kunnassani siirtymässä arviolaskutuksesta, automaattisesti reaaliajassa laskutukseen, mutta elisan kohdalla ihmetyttää.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Ennen sai Elisalla sopia eräpäivän, en tiedä vieläkö. Kannattaa kysyä.