Olen vielä kahden alaikäisen pojan yh-äiti, tyttäret jo nippa nappa täysi-ikäisiä ja asuvat omissa huusoleissaan. Toisella tyttärellä jo lapsikin ja toinen tulossa kesällä. Tämän tytön kanssa kovasti koettelemuksia. Olen tietoisesti vetäytynyt lapsenhoitoroolista, ja jatkuvasta auttajan roolista, koska tytön on itse itsenäistyttävä ja otettava vastuu elämästään ja tekemistään valinnoista. En jaksa olla enää hänen pomputeltavana, vaikka hän uhkaakin nyt jättää minun kokonaan elämänsä ulkopuolelle.
Olen lasteni kasvatuksen ohessa panostanut omaan kouluttauttumiseen. Viiden vuoden sisällä olen suorittanut kolme ammattitutkintoa. Valmistun nyt keväällä merkomomiksi, tuloksena lähes 5:n paperit. Koska olen ollut työttömänä, opiskelu on ollut minulle elämäni sisältö ja olen nauttinut siitä todella paljon. Nyt kun päämäärät on saavutettu ja opinnot ovat loppuneet, pallo tuntuu olevan hukassa. Tulisi tehdä uusia suunnitelmia ja ottaa uusia tavoitteita, mutta voimavarat eivät tunnu siihen riittävän.
Hain keväthaussa viereiseen kaupunkiin AMK tradenomi opiskelijaksi, mutta en vain ole jaksanut lukea pääsykokeisiin, toisaalta en ole täysin varma alasta, onko se minulle se oikea. Elimistö oireilee stressin oireita rytmihäiriöillä ja unettomuudella, josta seuraa väsymystä ja voimattomuutta.
Asun pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole juuri työllistymismahdollisuuksia, pätkätöitä olen toimistoalalla tehnyt silloin tällöin. Jatkuva pennin venyttäminen stressaa todella. Vanhempi poikani on 17 ja haluaa käydä ammattikoulunsa täällä tutulla paikkakunnalla, säilyttäen mahdollisuudet harrastuksiinsa kalastukseen ja metsästykseen. Nuorempi poika vielä käy yläastetta, hänkään ei halua muuttaa. hänelläkin samat harrastukset kuin vanhemmalla veljellään.
Itse haluaisin vaihtaa jo paikkakuntaa, koska olen koko pienen ikäni 43 vuotta asunut näillä samoilla nurkilla. Vastuu yh:na lapsita kestää vielä monta vuotta eteenpäin. Lasten hyvinvointi on ollut minulle aina omaa hyvin vointia tärkeämpää. Tunnen olevani silti loukussa, ja joudun olemaan tilanteessa ns. pakon edessä. Lasten isä ei ole misään vaiheessa ottanut lapsistaan vastuuta, hän on työkyvytön alkoholisti ja tämän turvin päässyt kaikesta elatusvastuustakin.
Minulla on ollut muutaman vuoden seurustelukumppani, jonka kanssa olen kilhoissa mutta kumpanenkin asumme omillamme. Hän opiskelee työnsä ohessa metsäalan AMK tutkintoa. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta sen jälkeen kun lapset ovat omillaan, mutta siihen on vielä monta vuotta.
Yritän löytää elämästäni iloa niistä asoista, joita pidän itestään selvänä, esim. terveys, vaikka mieli vähän horjuukin. Nautin luonnosta, puutarhan laittamisesta ja sen kauneudesta.
Mietin välillä uskon asioita ja tämän elämän lyhyyttä ja sen katoavaisuutta. Ponnistelemme paljon kukin elämämme eteen, mutta määränpää on väistämätöin. Tulin huomaamaan tämän isäni poismenon myötä.
Olen kokenut vaikean masennuksen lasten pienenä ollessa, kun voimavarani hiipuivat lasten sairastelun ja miehen alkoholisoitumisen myötä. Mieheni käytti myös henkistä - ja fyysistä väkivaltaa, enkä aluksi uskaltanut erotakaan. Terapian ja siitä saamani voimavarojen > avioeron myötä sain tilanteen korjaantumaan ja sain ns. itsetuntoni ja ihmisarvoni takaisin. Koska myös lapsuuden kodissani oli väkivaltaa ja kaikkea ahdistavaa, se on vaikuttanut siihen, miten ajauduin ensimäiseen avioliittooni sekä tapaani kokea asioita vielä tänäkin päivänä.
Olen onnellinen siitä, että köyhyyden ja kaikkien vastoin käymisten keskellä olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni (eroni jölkeen) turvallisen ja sutkot tasapainoisen lapsuuden.
Kirjoitan tänne, jäsentääkseni asioita itselleni ja mahdollisesti saadakseni vinkkejä ratkaisuihini..
Olen lasteni kasvatuksen ohessa panostanut omaan kouluttauttumiseen. Viiden vuoden sisällä olen suorittanut kolme ammattitutkintoa. Valmistun nyt keväällä merkomomiksi, tuloksena lähes 5:n paperit. Koska olen ollut työttömänä, opiskelu on ollut minulle elämäni sisältö ja olen nauttinut siitä todella paljon. Nyt kun päämäärät on saavutettu ja opinnot ovat loppuneet, pallo tuntuu olevan hukassa. Tulisi tehdä uusia suunnitelmia ja ottaa uusia tavoitteita, mutta voimavarat eivät tunnu siihen riittävän.
Hain keväthaussa viereiseen kaupunkiin AMK tradenomi opiskelijaksi, mutta en vain ole jaksanut lukea pääsykokeisiin, toisaalta en ole täysin varma alasta, onko se minulle se oikea. Elimistö oireilee stressin oireita rytmihäiriöillä ja unettomuudella, josta seuraa väsymystä ja voimattomuutta.
Asun pienellä paikkakunnalla, jossa ei ole juuri työllistymismahdollisuuksia, pätkätöitä olen toimistoalalla tehnyt silloin tällöin. Jatkuva pennin venyttäminen stressaa todella. Vanhempi poikani on 17 ja haluaa käydä ammattikoulunsa täällä tutulla paikkakunnalla, säilyttäen mahdollisuudet harrastuksiinsa kalastukseen ja metsästykseen. Nuorempi poika vielä käy yläastetta, hänkään ei halua muuttaa. hänelläkin samat harrastukset kuin vanhemmalla veljellään.
Itse haluaisin vaihtaa jo paikkakuntaa, koska olen koko pienen ikäni 43 vuotta asunut näillä samoilla nurkilla. Vastuu yh:na lapsita kestää vielä monta vuotta eteenpäin. Lasten hyvinvointi on ollut minulle aina omaa hyvin vointia tärkeämpää. Tunnen olevani silti loukussa, ja joudun olemaan tilanteessa ns. pakon edessä. Lasten isä ei ole misään vaiheessa ottanut lapsistaan vastuuta, hän on työkyvytön alkoholisti ja tämän turvin päässyt kaikesta elatusvastuustakin.
Minulla on ollut muutaman vuoden seurustelukumppani, jonka kanssa olen kilhoissa mutta kumpanenkin asumme omillamme. Hän opiskelee työnsä ohessa metsäalan AMK tutkintoa. Olemme suunnitelleet yhteistä tulevaisuutta sen jälkeen kun lapset ovat omillaan, mutta siihen on vielä monta vuotta.
Yritän löytää elämästäni iloa niistä asoista, joita pidän itestään selvänä, esim. terveys, vaikka mieli vähän horjuukin. Nautin luonnosta, puutarhan laittamisesta ja sen kauneudesta.
Mietin välillä uskon asioita ja tämän elämän lyhyyttä ja sen katoavaisuutta. Ponnistelemme paljon kukin elämämme eteen, mutta määränpää on väistämätöin. Tulin huomaamaan tämän isäni poismenon myötä.
Olen kokenut vaikean masennuksen lasten pienenä ollessa, kun voimavarani hiipuivat lasten sairastelun ja miehen alkoholisoitumisen myötä. Mieheni käytti myös henkistä - ja fyysistä väkivaltaa, enkä aluksi uskaltanut erotakaan. Terapian ja siitä saamani voimavarojen > avioeron myötä sain tilanteen korjaantumaan ja sain ns. itsetuntoni ja ihmisarvoni takaisin. Koska myös lapsuuden kodissani oli väkivaltaa ja kaikkea ahdistavaa, se on vaikuttanut siihen, miten ajauduin ensimäiseen avioliittooni sekä tapaani kokea asioita vielä tänäkin päivänä.
Olen onnellinen siitä, että köyhyyden ja kaikkien vastoin käymisten keskellä olen pystynyt tarjoamaan lapsilleni (eroni jölkeen) turvallisen ja sutkot tasapainoisen lapsuuden.
Kirjoitan tänne, jäsentääkseni asioita itselleni ja mahdollisesti saadakseni vinkkejä ratkaisuihini..
Vastaukset 1
Vanhimmat
Tianteesi ei ehkä ole niin vaikea kuin sen koet. Kokemustasi ei voi kuitenkaan vähätellä.
Jotain sopivaa lukemista löytyy Jämsäläisen Risto Ahosen kirjoista. Juuri ilmestynyt Isän kädestä tai aiempi Eheytyvä ihminen löytyvät kirjakaupasta tai netistä tilaamalla, ellei hyllystä.
Pohdit asioita, joita kirjat käsittelevät ymmärrettävällä tavalla. Esim. juuri nuo pienet ilot joita yrität löytää elämääsi.