YLEN

kovin hankalaksi menee tuo rahankeruu ylelle.
ihmisten tilanteet muuttuu,jos se pitää jostain anoa huojennusta maksuun ...kyllä menee vaikeaksi.
paras valtionkassasta verona.
480
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

saa asia puolelleen kun tietää että jo vuosien ajan ovat myös YLE:n ja Helsingin Sanomien edustajat osallistuneet BILDERBERG-kokouksiin. Siis siellä käydään päivittämässä mitä ei ja mitä saa uutisoida JA varsinkin MITEN.

Äänestä
  • näissä tiedonvälitysolosuhteissa. Yle pitää jonkinlaisella oikeutuksella itseään kansan äänitorvena ja Hesari on, ihan kun tosta vaan, ainakin kuvitellut olevansa toinen sellainen.
    Mikäs tää Bildenberg-instituutti oikeen sitten on?

    Äänestä

  • Johan nyt jotakin. Ylen ja hesarin klikkikö on selitys pakkoveroluenteiselle Mediamaksulle? Politiikan isoiset eivät siis siksi uskalla ehdotusta arvostella? Nyt kannattaa todella avata keskustelua asiasta. Matti Vanhanen raotti jo demokratian ovea epäilevällä lausunnollaan.

    Mediamaksuhan on varsin epädemokraattinen ajatus kaikkiaan. Ja muka yksimielisesti parlamenttaarisessa työryhmässä hyväksytty ehdotus!! Oi aikoja!

    Äänestä

tätä kansanedustajien haluttomuutta rahoittaa YLEN toimintaa budjettirahoituksella. Mikä ihmeen puolueellisuus siinä on vaarana mitä ne jotkut väittää. Aivan uskomattomia selityksiä joita ei maalaispoika voi ymmärtää vaikka kaupungissa asuukin. Pelkkää kiusantekoa poliitikoilata jotka ei muuta keksi. Ottakoot sen rahan vaikka suomen pankista sitten jos ei budjetista. Yle ei muutenkaan ole hirveästi kiinnostunut vapaasta tiedonvälityksestä. Hömppää kyllä kehitellään lisää mutta toi suuri Kreikassa ollut päättäjien kokouskin jäi kummasti uutisoimatta. Radio Rockissa on ollut näistä asiallista juttua joten sekin tuo asioita laajemmin esille kuin YLE.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


maksu... kirjoitti:

kovin hankalaksi menee tuo rahankeruu ylelle.
ihmisten tilanteet muuttuu,jos se pitää jostain anoa huojennusta maksuun ...kyllä menee vaikeaksi.
paras valtionkassasta verona.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu