Onko jollain hyviä kokemuksia kyseisestä firmasta? Onko kukaan ikinä saanut edes aloitusrahojaan takaisin. Kuulin juuri parhaan ystäväni liittyneen siihen ja kertovan että on myös maksanut jonkun edustusmaksun jonka myöhemmin sain selville että se on 990 e. VOI hyvä luoja! Sanokaa joku, että siitä on jotain hyötyäkin. Pelko on kova toisen puolesta. itse olen kerran kyseisessä tapahtumassa istunut ja tajusin heti että joku on vialla. Eihän ihminen voi tienata 2100 e kuukaudessa mitään tekemättä!!!!!
Better Life?
Kummastunut
7281
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 7
Vanhimmat
Emmap on tuota viime viikkoina täällä selvittänyt, mutta hänkin on saanut huonosti vastauksia Better Lifeltä. On tyttö joutunut palstalta tietoja keräilemään.
kun joku voi saada pelkällä puhetaidoilla ihmiset ihan sekaisin!!
ajattelu ja harkintakyky häviää. Sitten lähdetään mukaan maailmanlopun bisneksiin.
Kaksi spostia laitoin suoraan sinne blf:n infoon ja toiseen vastattiin hieman viiveellä. Oon kuitenkin saanut vastaukseni kaikkiin kysymyksiin ja ihan asialliselta vaikuttaa.
Toki oon myös netistä ettiny kaiken mahdollisen infon aiheesta, yrityksestä ja tuotteista.. Eikä mulla suoraan sanoen ole mitään negatiivista sanottavaa.
Edustajaksi en ole ryhtymässä ainakaan vielä.. Mutta kyllä mä ajattelin vitamiinit sieltä tilata ja asiakkaana pääsen myös kaikista yhteistyökumppaneiden eduista nauttimaan. Mulla meinaa tällä hetkellä samat vitskut ja omegat yms ni maksaa Apteekissa reilu 50€/kk.
erilaisiin ketjuihin, mitä täällä on käyty esim. Suomi 24: ssa. Löytyy googlaamalla. Mutta suhtaudu kriittisesti. Täällä se samat tyypit jauhaa samaa paskaa joka ikisessä keskustelussa. Monilla toi BL tuntuu olleen hyvä juttu ja kukaan ei oo sanonu, että oli huono juttu - jos ovat siis itse kokeilleen. BL:llä on useita tosi tunnettuja yhteistyökumppaneita (muun muassa suurimmat autonvuokrausfirmat Suomessa, kuntosaliketjut jne), joten se puhuu luotettavuuden puolesta. En oo ite koskaan ollu mukana, en taida uskaltaa..
Ja toi kaks tonnia kuussa kuulostaa vähän liioiteltu...kieltämättä.
åna arppis pollua huhuhuhuhuhu vääääääääk iiiiiiiiiiik sua turpaan hakkelen ja hampaitas ojaan nakkelen saatanan hooooooomo tonni takas ja heti
Että miks sä et oo saanu mitään aikaseska ja miks sulla on menny vituiks?! Kun täällä tonnia kerran vaadit takasin niin oletan, että oot ollu kyseisessä hommassa mukana...