Mä haluaisin tehdä itsemurhan, mutta ainoastaan yhdellä tietyllä tavalla, koska se on varma tapa kuolla. Siinä on vain yksi iso ongelma, multa vietiin tämä keino pois laittamalla mut sairaalaan 2 viikoksi masennuksen vuoksi. Sen jälkeen olen ollut nyt terapiassa ja lääkityksellä. Olen huijannut terapiassa niin hyvin, että vointini on kuulemma jo niin hyvä, että voidaan alkaa harkitsemaan kaiken lopettamista. Tämä onkin iso osa mun suunnitelmia eli juuri kun kaikki luulee mun voivan hyvin niin lakkaan olemasta täällä, mutta siinä iso ongelma, en vaan saa mistään sellasta juttua millä tekisin sen, etsinnöistä huolimatta... Miettikää tätä, ihminen pakotetaan elämään laittamalla se sairaalaan, onko oikein??? Mä en olisi tässä enään jos mua ei olisi sinne laitettu, koska sillon se vielä olisi onnistunut, nyt se on aika mahdotonta ja mä elän täällä pakosta. Olen aikuinen mies ja vastaan itse omista teoistani, että tämä ei ole mitään teinin löpinää. Mun elämä on aika hukassa ja mä kärsin tosi paljon...
Haluaisin kuolla, mutta suunnitelman toteutus hankalaa
life is so sad
4435
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Älä tee sitä, riisu naamiot ja näytä terapeutille todelliset tunteesi, niin hän pystyy auttamaan sinua. Voimia Sinulle.
Oletko aivan varma,että haluat lähteä pois tästä ajasta?Jos on niin,ymmärrän sinua omien yritysteni kautta.Mutta ymmärrätkös mitä?Voi olla vielä aika epäonnistuneiden yritysten kautta ja jokainen päivä opettaa jotain uutta ja toivottavasti sinun ei tarvitse sanoa,en halua kuolla vielä,vaan toivottavasti olet saanut elämästä kylläksesesi.En ole uskovainen,joten en voi sanoa siunausta,ehkä sanon lycka till,onnea kaikelle,mitä teet,mutta ei sille yhdelle...Aika ei ole hukassa.Älä yritä huijata niitä hoitsuja.Minä olen myös suunnitellut osastolla ja yrittänyt toteuttaa "takuuvarmaa" itsemurhaa,mutta niin kävi,että tässä olen,enkä osaa sanoa sinulle juuta,enkä jaata.Älä tee sitä.Se ei ole minkään arvoista.Katsele mieluummin pikkulintuja puussa,mutta,jos olet päättänyt,on sekin korkeamman kädessä.Tiedät sen kai jo itsekin,kun noin vakavia mietit?
Sitä pitää tehdä valinta, kestääkö vai luopuuko leikistä.
Sitä ei tiedä mitä kuoleman rajan takana odottaa.
Eihän se henkinen kipu sinällään tapa.. Kyllä sitä kestää. :)
Aktiivisuus tuo elämään mukavaa lisäenergiaa, mieluisaa työtä, harrastuksia ja liikuntaa, ne kaikki auttavat kovasti. Jos itse en liikkuisi ollenkaan niin masentuisin ehkä täysin. Toivottavasti et tee itsemurhaa, vaan rakennat elämäsi uudelleen pikkuhiljaa pala kerrallaan ja toivottavasti saavutat vielä onnen.
"Mikä ei tapa niin vahvistaa." On vieläkin voimassa vaikka se vaikeuksien keskellä ei aina tunnu siltä, sitä kasvaa vaikeuksista selvittyä uudeksi vahvemmaksi ihmiseksi.
Olin tappamassa itseäni, karhuryhmä piiritti kun ase löytyi.. tunnin piirityksen jälkeen veivät suljetulle, pääsin seuraavana päivänä pois, mietin asiat tärkeysjärjestyksessä, hoidan ensin ainakin äitiäni niin kauan kuin voin, hänellä on tappava sairaus, kukaan ei tiedä koska lähtee henki. Aloitin kumminkin harrastuksen, käyn 2 kertaa viikossa urheilemassa, ja tämä on piristänyt minua fyysisesti ja henkisesti, mutta on silti tuskaa tietää ainoan perheenjäsenen olevan kuolemaantuomittu. Jos osaan kirjoittaa tietokoneella, niin se on jo mahtava askel, maailmassa on niin paljon ihmisiä ketkä eivät osaa edes käynnistää tietokonetta (mm. äitini, soitin hänelle ja sanoin että laita tietokone päälle, että kun olen kotona niin se on valmiiksi päällä, kauhea kiire, niin hän oli laittanut monitorin päälle, se oli jonkin aikaa sitten jo, huvittava tilanne) ... Voisin melkein luvata sinulle, jos alotat jonkun mieleisen harrastuksen, käyt kävelyllä 3 kertaa vähintään viikossa, ja kiristät tahtia aina kun pystyt, niin elämä alkaa hymyilemään ja mietit vielä tätä päivää, ja toivottavasti tätä tekstiä. Elämme vain kerran.