Pitääkö paikkansa?

9B - Hesa

Pitääkö se paikkansa mitä meidän koulussa puhutaan, että jonkun huumevalistusjärjestön olisi perustanut joku Jehovan todistaja, joka olisi myös itse keksinyt suurimman osan niistä huumeiden haitoista, joista tämä järjestö on sitten Suomessa vuosia valistanut veronmaksajien rahoilla? Iltalehdessä oli joku keskustelu, jossa kerrottiin, että tämän valistajan mukaan esimerkiksi mammutit kuolivat kannabikseen, kun niiden mahasta oli sitä löytynyt sen jälkeen kun meteoriitti oli iskeytynyt maahan ja tappanut nämä.

6

396

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tää juttu

      voi jopa pitää paikkansa

    • eihajuakaan

      Kaverilla on joku tommonen muovimalli joka laitetaan pöydälle koristeeks.

      Se on niinku kallio ja sit siinä on puoliks jäätyny mammutti kylkee. Ja päällä lukee Mammoth. Se muovihärdelli on ontto sisältä.

      Arvaa missä se säilyttää kukkaansa?

    • K

      Ainakin Irti Huumeista ry:n perustajalla on täysin omia käsityksiä huumeista. Sellaisia, joita ei yksikään tieteellinen tutkimus ole vahvistanut oikeiksi. Olisiko hän siis saanut nämä tiedot tuolta Jehovalta? Hän on myös todennut, että kannabis on hänen mielestään "paratiisin kielletty puu", joten uskonnollisuus on esillä hänen huumeagendassaan aika voimakkaasti. Mahtanee olla siis sama henkilö? Helppo olisi ainakin uskoa näin olevan.

      • ...-.-.-.

        Ite kuulin juttuu ett nää irti huumeista ry:n perustajat ois jotain skientologeja. tiedä sitte


      • Jonnu Hare
        ...-.-.-. kirjoitti:

        Ite kuulin juttuu ett nää irti huumeista ry:n perustajat ois jotain skientologeja. tiedä sitte

        Eiks huumevalistaja Hannu Jore perustanut ton irti huumeista ry:n? Se on ainakin joku uskis, joka haki Amerikasta asti mallit valistukselleen ja kiersi pitkin Suomea puhumassa ihan täyttä paskaa kouluissa.


      • irkkinisti
        ...-.-.-. kirjoitti:

        Ite kuulin juttuu ett nää irti huumeista ry:n perustajat ois jotain skientologeja. tiedä sitte

        Joku valistaja ainakin oli sellainen, että se oli ihan juoppo ja ryyppäsi jatkuvasti. Sitten se kiersi kouluissa puhumassa huumeista keksimiään juttuja, mutta alkoholista se ei paljon valistanut. Jotain "maksa ja haima ja hallelujaa" tyylistä selitystä tuli viinasta. Se oli löytänyt hyvän homman. Viinarahaa ainakin riitti.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      23
      3123
    2. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      68
      720
    3. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      3
      713
    4. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      32
      581
    5. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      3
      580
    6. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      35
      577
    7. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      19
      520
    8. Oletko varma

      Ettei meistä tule mitään?
      Ikävä
      40
      511
    9. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      3
      509
    10. Mitä ajattelet

      Meistä nykyään.
      Ikävä
      36
      495
    Aihe