Onko partio kristillinen liike?

bissukka

Otsikossa se kysymys jo tuli. Partio on käsittääkseni kirkon järjestämää tomintaa ja vahvasti siinä kiinni. Lapset käyvät varmasti partiossa harrastuksen ja kavereiden vuoksi, siksi kysymykseni liittyykin vanhempiin partiolaisiin. Partiolaiset ovat ainakin asuinalueellani olleet vahvasti mukana myös kirkollisvaaleissa. Onko partio siis seurakunnan uskonnollista toimintaa? Onko mukana myös ateisteja? Kuinka paljon partiossa on Raamattu mukana? Entä voiko partiossa käydä ne, jotka eivät Raamattuun usko?

7

1271

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • rekisteröitymätön**

      Ote partion peruskirjasta:

      Uskonnollisen kasvatuksen periaatteet

      SP-FS:n harjoittamassa uskonnollisessa kasvatuksessa noudatetaan Suomen evankelisluterilaisen ja Suomen ortodoksisen kirkon tunnustusta. Muuta uskontoa tunnustaville partiolaisille varataan tilaisuus saada oman tunnustuksensa mukaista kasvatusta.

      Partioideologian perusperiaatteiden mukaan partioinnin tulee kehittää myönteistä asennoitumista uskontoon.

      Uskonnollinen kasvatus kuuluu olennaisena osana partiotoimintaan sen kaikilla alueilla.

      Tämän perusteella:

      Lippukunnat, joiden taustasyhteisönä on tunnustuksellinen uskontokunta, antavat sen tunnustuksen mukaista uskonnollista kasvatusta.

      Lippukunnat, joilla ei ole uskonnollista yhteisöä taustayhteisönään, tukevat jäsentensä uskonnollista kehitystä sen mukaan, mihin uskonnolliseen yhteisöön he kuuluvat.


      Vapaa-ajattelijoiden liiton kommentti asiasta:
      http://www.vapaa-ajattelijat.fi/lausunnot/partio


      Käytännössä partion uskonnollisuus riiippuu paikkakunnasta - joillakin paikkakunnilla yhteistyö seurakuntien kanssa on valitettavan kiinteää. Itse en ateistiperheen agnostikkolapsena ( nykyään jo henkisen tilani selkiyttäneenä olen ateisti :) en kokenut oloani partiossa hyväksi ( 80-luvulla pikkupaikkakunnalla) - piiiitkin hampain sain antaa partiolupauksen ilman mainintaa jumalasta, mutta lippukunnan hartauksiiin piti osallistua samoin kuin muuhun kristilliseen hörhöilyyn. Kestin pari vuotta kunnes tajusin, että en tarvitse niitä ihmisiä voidakseni lähteä retkille ja opetellakseni erätaitoja.

      Jos etsit iloista luontoharrastusta, suosittelen Luontoliittoa tai muuta tunnustuksellisesti sitoutumatonta järjestöä.

    • koko maailmassa

      Myös muslimimaissa ja juutalaisissa maissa on partiolaisia. Lähtökohtana on yksijumalinen uskonto. Maailman suurilla kansainvälisillä leireillä on ns. kirkonkylä, jossa kaikki leirillä olevat eri uskontokunnat esittäytyvät.
      Uskontoa ei piilosyötetä vaan se on osa parton ideologiaa "rakasta lähimmäistäsi", mutta myös "kunnioita muita".
      Partio ei ole seurakunnan toimintaa, mutta srk voi olla ns. taustayhteisö, jolloin lippukunta saa tukea, esim. tiloja. Jotkut partiolaiset ovat myös srk-nuoria, mutta hyvin pieni vähemmistö.
      Eduskunnassakin on oma partioryhmä.
      Kokemuksella 50 vuotta partiointia eri puolilla maailmaa kokenut.

      • oli kovasti

        uskonto esillä ja välillä pelattiin lentistä.


      • Sitten pitäis olla?
        oli kovasti kirjoitti:

        uskonto esillä ja välillä pelattiin lentistä.

        Rippikoululeiri ei ole partioliikkeen, vaan seurakunnan järjestämä. Ei tarvitse olla partiolainen osallistuakseen rippikoululeiriin.


      • uskontoa
        oli kovasti kirjoitti:

        uskonto esillä ja välillä pelattiin lentistä.

        Se vain toteutetaan enemmän partiomaisesti ja osallistujat ovat partiolaisia. Onhan olemassa lasketteluripareita yms., jossa on yhteisenä myös harrastus, mutta ripariasiat ovat pääasia.


      • On seurakunta
        uskontoa kirjoitti:

        Se vain toteutetaan enemmän partiomaisesti ja osallistujat ovat partiolaisia. Onhan olemassa lasketteluripareita yms., jossa on yhteisenä myös harrastus, mutta ripariasiat ovat pääasia.

        Vai oliko teillä partiopappi ja lasketteluriparilla laskettelupappi?


      • mukana ollut
        On seurakunta kirjoitti:

        Vai oliko teillä partiopappi ja lasketteluriparilla laskettelupappi?

        Se tehdään yhteistyössä jonkun srk:n kanssa, jossa konfirmaatio on, mutta muuten papit ja ohjaajat ovat partiolaisia. Laskettelu- yms. -leirejä on joka seurakunnan listoilla ja ne ovat srk:n järjestämiä, jolloin vetäjätkin ovat srk:n työntekijöitä. Jotkut kristilliset järjestöt pitävät myös omia ripareita.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Veroaste on Suomessa viitisen prosenttiyksikköä liian matala

      Veropohjaa on rapautettu käytännössä koko kulunut vuosituhat, jonka vuoksi valtion menoja on jouduttu rahoittamaan velka
      Maailman menoa
      91
      2561
    2. Kyläkauppias ajoi kännissä töistä kotiin

      Ei edes kallis auto estä humalassa ajamista, vaikka luulisi alkolukko olevan sellaisessa jo vakiovarusteena. https://ww
      Maailman menoa
      88
      1496
    3. Tiedän satavarmasti ettet tule koskaan

      Uskaltamaan mitään. Ei me tulla edes näkemään koskaan.
      Ikävä
      67
      1485
    4. EU komissio - EU-elpymisrahoja voidaan käyttää TILAPÄISESTI väärin!

      Espanja ohjasi miljardeja euroja – Nyt EU-komissio teki yllättävän paljastuksen Skandaaliksi noussut Espanjan EU-rahoje
      Maailman menoa
      13
      1208
    5. Miks me oikein

      Rakastuttiin vaikka kaikki on mahdotonta?
      Ikävä
      81
      953
    6. Kiitos upeasta palvelusta kukkamyyjä

      Kiitos sinulle upea kaunis kukkamyyjä Kuhmon torilla 🌹 Upea iloinen asenteesi ja kaunis hymysi pelasti päiväni ❤️ Jäi
      Kuhmo
      16
      930
    7. Ratikka Turkuun

      Ei hyvä. Ja syy on siinä , kukaan ei osaa suunnitella oikeaa reittiä. Pitää huomioide, kiskoja sijaintia ei voi muutta
      Turku
      112
      841
    8. Miehet trikoissaan

      On se kauhian näkköistä, kun miehet tiukossa trikkoissa juoksentelloo ja mulukku paestaa trikkoijjen läpi. Kahtokkee pe
      Suomussalmi
      39
      838
    9. Nainen, mikset lähetä

      miehelle viestiä? Tiedän, että sulla on asiaa ja kysyttävää.
      Ikävä
      54
      793
    10. Rakastan sinua

      Yhä.
      Ikävä
      30
      726
    Aihe