Hei. Olen 17 vuotias poika, ja luulen, että kärsin masennuksesta tai kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä. Välillä tuntuu, että mikään ei ole hyvin. En pysty edes olla ajattelematta koko asiaa että olenko masentunut, vaikka juttua lentää ja olen ulkoota päin hyvin sosiaalinen ja iloinen, niin sisältä tuntuu tosi pahalta. Se ajatus on pääkopassa kokoajan, että en ole tervemielinen. Ja joskus tuntuu että mikään ei ole huonosti, mutta huijaanko sen tunteen vain itselleni?
Olen käynyt koulupsykologilla 3 kertaa ja se ehkä auttoi. Epävarmuus johtuu siitä, että en tiedä että kuvittelinko olevani parantumaan päin, vai oliko se sitä oikeasti. En käy enään psykologilla koska hän sanoi, että se näyttäisi siltä että ei tarvitse. Olen silti huolissani itsestäni, sillä minulla on pakonomaisia ajatuksia itsemurhasta, toisten tai itsensä satuttamisesta. enkä todellakaan halua minkään näistä tapahtuvan. Pelkään että jotain sattuu esimerkiksi tyttöytävälleni. Minulla on hetkiä jolloin pelkään menettäväni hallintani itsestäni ja tekisin jotain todella pahaa muille tai itselleni.
Olen vasta 17 ja minulla on 7 vuotias pikkuveli jonka haluaisin nähdä kasvavan, opiskelevan ja pärjäävän koulussa.
Minulla on myös ongelma, että en koe olevani enään sama ihminen kuin mitä olin vuosi sitten, iloinen, pienistä nauttiva ja kunnianhimoinen ihminen aidosti. Ihan kuin olisin vain yksi kaikista ihmisistä joita näen päivittäin bussissa, koulussa, kaupassa, kadulla tai ihan missä vaan. Olenhan minä vain yksi niistä, mutta en koe olevani yksilö tai tietty ihminen heidän joukossaan.
Tälläinen tilanne on jatkunut jo syyskuusta asti. Ensin mietin, että minulla on kaamosmasennusta, joka ei ole kovin harvinaista, mutta nyt kun kesäkin jo koittaa eikä ole pimeitä aikoja niin asia ei näytä siltikään muuttuvan.
Minun on tosi vaikeata puhua aiheesta kenellekään, koska kotona minua ei uskota, vaan perustellaan jatkuvasti että olen kasvamassa lapsesta aikuiseksi. Jos näin kerran on, miksi se häiritsee minua paljon enemmän kuin ketään muuta ihmistä?
Kertokaa hyvät ihmiset mikä minua vaivaa, koska olen todella huolestunut itsestäni ja muista. Haluaisin vielä ajatella että minulla on tulevaisuudessa vaimo ja lapsia. Minun on tosi vaikeata kuvitella omaa tulevaisuuttani kun ennen siihen vielä pystyin.
Näinkin yksinkertaisesti kysyn: Mitä minun pitää tehdä?
Kiitos.
Olen käynyt koulupsykologilla 3 kertaa ja se ehkä auttoi. Epävarmuus johtuu siitä, että en tiedä että kuvittelinko olevani parantumaan päin, vai oliko se sitä oikeasti. En käy enään psykologilla koska hän sanoi, että se näyttäisi siltä että ei tarvitse. Olen silti huolissani itsestäni, sillä minulla on pakonomaisia ajatuksia itsemurhasta, toisten tai itsensä satuttamisesta. enkä todellakaan halua minkään näistä tapahtuvan. Pelkään että jotain sattuu esimerkiksi tyttöytävälleni. Minulla on hetkiä jolloin pelkään menettäväni hallintani itsestäni ja tekisin jotain todella pahaa muille tai itselleni.
Olen vasta 17 ja minulla on 7 vuotias pikkuveli jonka haluaisin nähdä kasvavan, opiskelevan ja pärjäävän koulussa.
Minulla on myös ongelma, että en koe olevani enään sama ihminen kuin mitä olin vuosi sitten, iloinen, pienistä nauttiva ja kunnianhimoinen ihminen aidosti. Ihan kuin olisin vain yksi kaikista ihmisistä joita näen päivittäin bussissa, koulussa, kaupassa, kadulla tai ihan missä vaan. Olenhan minä vain yksi niistä, mutta en koe olevani yksilö tai tietty ihminen heidän joukossaan.
Tälläinen tilanne on jatkunut jo syyskuusta asti. Ensin mietin, että minulla on kaamosmasennusta, joka ei ole kovin harvinaista, mutta nyt kun kesäkin jo koittaa eikä ole pimeitä aikoja niin asia ei näytä siltikään muuttuvan.
Minun on tosi vaikeata puhua aiheesta kenellekään, koska kotona minua ei uskota, vaan perustellaan jatkuvasti että olen kasvamassa lapsesta aikuiseksi. Jos näin kerran on, miksi se häiritsee minua paljon enemmän kuin ketään muuta ihmistä?
Kertokaa hyvät ihmiset mikä minua vaivaa, koska olen todella huolestunut itsestäni ja muista. Haluaisin vielä ajatella että minulla on tulevaisuudessa vaimo ja lapsia. Minun on tosi vaikeata kuvitella omaa tulevaisuuttani kun ennen siihen vielä pystyin.
Näinkin yksinkertaisesti kysyn: Mitä minun pitää tehdä?
Kiitos.
Vastaukset 7
Vanhimmat
kahia, energiajuomia, teetä, kolajuomia, suklaata tms, lopeta se tykkänään.
Kofeiiniko sen teettää? Juon noin 1 pullon päivässä EDiä ja kaksi kertaa viikossa kahvia.
En ole tullut aikaisemmin ajatelleeksi.
itsemurha-ajatuksista vaikka sille koulupsykologille. Itsekin kärsin kuolemaan liittyvistä ajatuksista, terapeutin kanssa keskustelu auttoi.
Erittäin tutulta kuulostaa. Itsellänikin juttu lentää ja nauru raikaa, mutta kotona rauhassa olo on kuin murheen murtama ja joskus itsemurha-ajatuksetkin vellovat päässä ilman mitään järkevää syytä.
Mutta asiaan. Tuo 1 pullo EDiä päivässä on aika paljon eikä välttämättä tee ollenkaan hyvää. Sitä suosittelisin itsekin vähentämään. Kahvi pari kertaa viikossa tuskin haittaa.
Sitten vinkiin. Itselläni on aina helpottanut olo kun olen jättänyt pois kaiken aivotoimintoja "sekoittavan", kuten liian alkoholin, itsetyydytyksen, pornon, jne. Kuulostaa ehkä hullulta ja typerältäkin, mutta itse pääsen nuo jättämällä pois tuosta mysteerisestä masennuksen alhosta. En usko että tällä on KAIKILLE vaikutusta, mutta ihmiset ovat tunnetusti erilaisia.
Ei maksa mitään eikä varmasti ole haitaksi kokeilla. Vaikutusten pitäisi alkaa tuntua noin viikossa. Tai siis olon normalisoitua.
(Luulenpa, että hulluksi haukutaan tämän jälkeen, mutta yritän vain auttaa omien kokemuksieni pohjalta.)
Olen nyt ollut päivän ilman kahvia tai energiajuomaa, eikä tunnu oikeestaan hirveeltä olla ilman sitä.
Luin tosta Wikipediasta kofeiinin vaikutuksesta ja siellä oli aika hyvin ilmastu miten se vaikuttaa esimerkiksi masentuneisuudella.
Vioitusoireetkin pitäisi loppua 9 päivän jälkeen joten olen nyt sitten ilman sellaset 3 viikkoa ja katson miten käy. Toivottavasti auttaa. Kiitoksia kaikille!
Onko itsetyydytyksellä ja kahvilla muka haittavaikutuksia? Mainitsitkin jo että ihmiset ovat tunnetusti erilaisia, mutta että itsetyydytys
Ymmärrän sua.
Oon itse samanikäinen tyttö, ja aika lailla samanlaiset fiilikset lähes kaikesta mitä kirjoitit. Olin itsekin ennen sellanen perusilonen ja rento tyyppi, joka otti elämän rennosti.
Suosittelen noista ajatuksista puhumista jollekin, esim kaverille, tyttöystävälle, sukulaiselle... Myös omista ajatuksista rehellisesti kirjoittaminen auttaa. Tai meet vaan rohkeasti jollekin toiselle ammattiauttajalle puhumaan. Tsemppiä!