En oikein tiedä, mistä voisin järkevästi aloittaa... Olen sairastanut masennusta noin kahden vuoden ajan. Viime syksynä aloin päästä jaloilleni, sain elämänhaluni takaisin ja pystyin päästämään irti menneistä. Lopetin lääkkeiden syömisen silloin. Käyn terapiassa edelleen. Tulevaisuus näytti silloin hyvin valoisalta, asiat tuntuivat järjestyvän ja minulla oli asioita, joita odottaa. Hyviä, onnellisia asioita.
Nyt kevään korvalla romahdin taas. Sellaisten asioiden takia, jotka menivät niin pahasti metsään. Yritin saada elämääni järjestykseen ja rakentaa uutta alkua kaikelle, sellaista, josta olisin voinut iloita ja olla onnellinen. Mutta kaikki kaatui. Olen yrittänyt ajatella, ettei mikään ole lopullista, että voin myöhemmin yrittää uudestaan tehdä jotakin sen hyvän eteen. Kyse oli kuitenkin suurista asioista, joista minulla on olo, että mokasin kaiken itse omalla tyhmyydelläni ja riittämättömyydelläni. Se johti siihen, että olen jälleen pohjalla. En jaksa mitään. Makaan päivät kotona, yritän huolehtia itsestäni melko huonoin tuloksin. Ja haluaisin jatkuvasti vain nukkua. Paeta todellisuutta, saada päivät pois nukkumalla, haluan vain olla unessa, turvassa kaikelta ikävältä. Elämänilo on kadonnut lähes kokonaan, ehkä pieni hitunen on jäljellä vielä. Oloni pahenee päivä päivältä, tuntuu että joka päivä olen heikompi kuin eilen. Minulla on läheisiä ihmisiä, jotka käyvät luonani. Ja pahoitan jatkuvasti heidän mielensä sillä, etten piristy kun he käyvät. Mutta en jaksa esittää reipasta ja hyvinvoivaa, kun en sitä ole. En vain kykene. Jotkut sanovat, että tämä on turhauttavaa kun mistään en innostu enkä mitään arvosta. Pitäisikö minun vain väkisin yrittää olla jotakin, mitä en ole?
Kuten sanoin, käyn terapiassa edelleen. Sieltä on ehdotettu uudelleen lääkityksen aloittamista. En ole suostunut. Ja tuntuu, ettei terapiasta ole yhtään minkäänlaista apua. Vain ne asiat, joideen takia romahdin, haluaisin järjestymään, se olisi ainoa mikä tähän auttaisi, mikään muu ei tunnu saavan minua nousemaan tästä. Olen niin lopussa etten ole ikinä vielä ollut. En edes kai silloin, kun tämä oli joskus ennen tätä pahimmillaan. Nyt ainakin tuntuu siltä. Mietin vain jatkuvasti, millä keinoin saisin nukuttua kellon ympäri ja vuorokaudet putkeen. En halua kuitenkaan kuolla, koska jotenkin toivon ja haluan vain, että asiat järjestyvät. Mahdollisuuksia voi vielä tulla ja niitä on pakko tulla, haluan taistella. Mutta keinot ovat nyt loppu. En tiedä ollenkaan mitä tehdä. Jatkuva nukkuminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, kuinka voisin selvitä, vaikka tiedän, ettei se muuta asioitani. Minulla on niin paha olla koko ajan, etten tiedä miten päin olisin.
Onko teillä muilla masennuksen kokeneilla ollut koskaan tällaista tilannetta? Terapia ei auta, mistään ei voi innostua, ei saa elämäniloa takaisin kuin tietyistä asioista, jotka ovat romahtaneet täydellisesti? Kuinka olette päässeet tällaisissa tilanteissa eteenpäin? En ollenkaan tiedä, kuinka jatkaa. Haluan vain nukkua, nukkua ja taas nukkua ja yritän keksiä jatkuvasti keinoja siihen, kuinka saisin sen mahdolliseksi. Kun unta ei normaaleilla keinoilla kuitenkaan riitä kuin noin se 12 tuntia ja toinen sama pitäisi kestää valveilla tämän kivun kanssa. Jos jollakin on jotakin (asiallisia) neuvoja ja apuja, niin ottaisin mielelläni vastaan. Edes jotakin ihan pientä. Mitä vain, joka voisi edes hitusen auttaa. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista, neuvoista, ehkä jopa omien kokemusten jakamisesta etukäteen ja hyvää kevättä!
Nyt kevään korvalla romahdin taas. Sellaisten asioiden takia, jotka menivät niin pahasti metsään. Yritin saada elämääni järjestykseen ja rakentaa uutta alkua kaikelle, sellaista, josta olisin voinut iloita ja olla onnellinen. Mutta kaikki kaatui. Olen yrittänyt ajatella, ettei mikään ole lopullista, että voin myöhemmin yrittää uudestaan tehdä jotakin sen hyvän eteen. Kyse oli kuitenkin suurista asioista, joista minulla on olo, että mokasin kaiken itse omalla tyhmyydelläni ja riittämättömyydelläni. Se johti siihen, että olen jälleen pohjalla. En jaksa mitään. Makaan päivät kotona, yritän huolehtia itsestäni melko huonoin tuloksin. Ja haluaisin jatkuvasti vain nukkua. Paeta todellisuutta, saada päivät pois nukkumalla, haluan vain olla unessa, turvassa kaikelta ikävältä. Elämänilo on kadonnut lähes kokonaan, ehkä pieni hitunen on jäljellä vielä. Oloni pahenee päivä päivältä, tuntuu että joka päivä olen heikompi kuin eilen. Minulla on läheisiä ihmisiä, jotka käyvät luonani. Ja pahoitan jatkuvasti heidän mielensä sillä, etten piristy kun he käyvät. Mutta en jaksa esittää reipasta ja hyvinvoivaa, kun en sitä ole. En vain kykene. Jotkut sanovat, että tämä on turhauttavaa kun mistään en innostu enkä mitään arvosta. Pitäisikö minun vain väkisin yrittää olla jotakin, mitä en ole?
Kuten sanoin, käyn terapiassa edelleen. Sieltä on ehdotettu uudelleen lääkityksen aloittamista. En ole suostunut. Ja tuntuu, ettei terapiasta ole yhtään minkäänlaista apua. Vain ne asiat, joideen takia romahdin, haluaisin järjestymään, se olisi ainoa mikä tähän auttaisi, mikään muu ei tunnu saavan minua nousemaan tästä. Olen niin lopussa etten ole ikinä vielä ollut. En edes kai silloin, kun tämä oli joskus ennen tätä pahimmillaan. Nyt ainakin tuntuu siltä. Mietin vain jatkuvasti, millä keinoin saisin nukuttua kellon ympäri ja vuorokaudet putkeen. En halua kuitenkaan kuolla, koska jotenkin toivon ja haluan vain, että asiat järjestyvät. Mahdollisuuksia voi vielä tulla ja niitä on pakko tulla, haluan taistella. Mutta keinot ovat nyt loppu. En tiedä ollenkaan mitä tehdä. Jatkuva nukkuminen tuntuu ainoalta vaihtoehdolta, kuinka voisin selvitä, vaikka tiedän, ettei se muuta asioitani. Minulla on niin paha olla koko ajan, etten tiedä miten päin olisin.
Onko teillä muilla masennuksen kokeneilla ollut koskaan tällaista tilannetta? Terapia ei auta, mistään ei voi innostua, ei saa elämäniloa takaisin kuin tietyistä asioista, jotka ovat romahtaneet täydellisesti? Kuinka olette päässeet tällaisissa tilanteissa eteenpäin? En ollenkaan tiedä, kuinka jatkaa. Haluan vain nukkua, nukkua ja taas nukkua ja yritän keksiä jatkuvasti keinoja siihen, kuinka saisin sen mahdolliseksi. Kun unta ei normaaleilla keinoilla kuitenkaan riitä kuin noin se 12 tuntia ja toinen sama pitäisi kestää valveilla tämän kivun kanssa. Jos jollakin on jotakin (asiallisia) neuvoja ja apuja, niin ottaisin mielelläni vastaan. Edes jotakin ihan pientä. Mitä vain, joka voisi edes hitusen auttaa. Kiitos kaikille asiallisista vastauksista, neuvoista, ehkä jopa omien kokemusten jakamisesta etukäteen ja hyvää kevättä!
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mulla oli sama tilanne 16-vuotiaana. Uskottelin itselleni koko ajan olevani huono, ruma, mitätön yms. Koulu ei kuunnostanut. Yritin turruttaa tunteeni päihteillä. Alkoholi, lääkkeiden väärinkäyttö, viiltely jne. Nyt olen 19, viiltelen edelleen ja mulla on alkoholiongelma. Vihaan kehoani ihan älyttömästi. En halua vaivata muita ongelmillani enkä joutua uudelleen sairaalaan. Pystytkö sä puhumaan lähesten kanssa näistä jutuista?
Voimia!
On sinulla tahto elää ja voida hyvin kun olet apua lähtenyt pyytämään! Varmaankin kliseitä täynnä, mutta päivä kerrallaan. Päätä huomenna käyttää kymmenen minuuttia siihen että mietit mikä sinulla on hyvin. Jos se tuntuu mahdottomalta, vertaa oloasi niihin joilla ei ole mitään. Sinulla on vuode, huone, peitto, tyyny, lämpöä...Käytä seuraavana päivänä 10 minuuttia siihen että mietit mikä sinulla on huonosti. Seuraavana päivänä käytä 10 minuuttia siihen että mietit mitä tekisit päästäksesi tilanteestasi. Seuraavana päivänä taas 10 min. jne. Viikon kuluttua olet käyttänyt tunnin aikaa siihen että mitä tekisit päästäksesi tilanteestasi ja 10 minuuttia siihen mikä sinulla on hyvin. Et ehkä ole vielä kauhean viisaampi, mutta olet tehnyt jotakin itsellesi. En tiedä auttaako, mutta minä käytin itse aina vähän aikaa siihen että "ryvin surun syövereissä ja itsesäälissä" ja vähän aikaa siihen että ajattelin positiivisesti. Selvisin ilman lääkkeitä
On elämä julmaa niille joita sen pitäisi suojella ei kärsimysten teille näille löydy loppua....
Ihan samoin oli/on käymässä täälläkin. Jotenkin vain ahdistaa kaikki niin paljon, että oli "pakko" aloittaa lääkitys uudestaan. Toisinaan otan napanderia... se auttaa hetkeksi, mutta sitä en suosittele.
Ehkä voisit niitä lääkkeitä kuitenkin harkita vielä. Terapia ja ystävät. Luonto ja musiikin kuunteleminen. Kauniiden asioiden katselu; taidekirjat, luontokirjat. Jos sulla on kamera, niin ota kuvia. Jos on digikamera, niin se on ihan hauskaa, kun ne kuvathan saa pois, jos ei enää kiinnosta katsella.
Tönkkö vastaus, mutta mulla meinaa nuppi tiltata, kun ei vaan jaksa pitää aina ajatuksia koossa.
Jaksamista sulle!