saammeko lainaa

hei!

Olemme hakemassa avopuolisoni kanssa lainaa. Hänellä on kuitenkin maksuhäiriöitä ja tälläkin hetkellä maksaa ulosotolle 100 euroa kuussa.
onko siis niin ikävästi ettemme saa lainaa?
31049
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

toivoo.taikka RIKKAAT takaajat!

Äänestä

Suora vastaus kyllä on että ette saa.

Maksuhäiriömerkintöjen kanssa ollaan tätä nykyä todella tarkkoja ja yleensä tällaiset keskustelut ja lainanhakemiset katkeavat jo suoraan siihen että havaitaan häiriön olemassaolo.

Tosin pienenä poikkeuksena että jos merkinnät eivät ole kovin rankkaa luokkaa JA niiden syy on ehdottomasti maksettu pois. Eli pieni merkintä voidaan joskus (tosin aivan aniharvoin) sivuuttaa jos se on vaikkapa jo vuosissa laskien vanha ja velkaa siihen liityen ei ole. Riippuu tietysti aivan haettavasta summasta, pankista, ja sen hetkisestä varallisuudesta.

Se on kuitenkin kylmä totuus että jos ulosmittarille makselee kuukausittain niin peli vihelletään poikki kyllä siksi aikaa ainakin että kaikki on maksettu ja/tai velat ja merkinnät poistuneet. Se lähtee aivan siitä ajatuksestakin että jos kerran aiemmin on tilanteen päästänyt siihen että ulosmittauksella peritään niin uutta ei varmasti myönnetä.

Mutta, tilanne on eri jos ensisijaisesti löytyy jotakin omaisuutta tai varallisuutta jota voi antaa lainan vakuudeksi (maalaiskielellä jos ei pysty huolehtimaan lainasta niin annettu vakuus myydään/muutetaan muuten rahaksi ja sitä kautta pankki saisi viimekädessä rahansa). Oletettavaa tietysti on että tällaista ei taida tapauksessanne löytyä kun kerran uo:hon maksellaan muutenkin.

Yksi mahdollisuus tietenkin on että saisit lainan kokonaan omille nimillesi (tietenkin jos olet itse "puhdas"), käytännössä tämä tietenkin tarkoittaa sitä että avomiehesi putoaa kokonaan pelistä pois ja vain ja ainoastaan sinä olet se jonka kanssa neuvotellaan ja kenen palkkaa ym. varallisuutta katsellaan ja arvioidaan kun mietitään hyväksytäänkö lainahakemus ja millainen summa korkeintaan voidaan myöntää.

Sitten ovat tietenkin takaajat MUTTA tässäkin on nykyään monta mutkaa, koskaan nimittäin ei enää pelkästään takaajien varaan lainan antoa tupata laskemaan vaikka varallisuutta olisi enemmänkin. Tietysti nyt eri juttu on jos takaajien varallisuus on miljoonia ja takaus muutamia tonneja mutta noin periaatteessa sekään ei olisi aivan riittävä juttu jos katsotaan että haettu summa on liian iso hakijoiden OMILLE tuloille ja varallisuudelle.

Kaikki siis pitkälle menee niin että kaiken a ja o on että haettavaan lainaan tarvii olla riittävät vakuudet/tulotaso hakijoilla itsellään ja takaajat ovat vain takapiruina ja varmistajina että sitten jos tulee tilanne että velallisilta ei saada summaa niin sitten takaajanvastuu astuu voimaan. Nykyään kun ei usein käy jopa niin että jos varakkaat vanhemmat olisivat takaamassa lainaa lapselleen mutta lapsen itsensä tulojen ei katsota olevan riittäviä luotettavaan maksuun niin lainaa ei anneta, vaikka se olisi aivan mitätön summa takaajille. Toisaalta ihan hyväkin järjestelmä tietty niin.

Eli tiivistettynä, avomiehesi putoaa pelistä pois ja sinä olet se jonka kanssa lainasta voidaan neuvotella, ristiriitaista tietenkin jos sitten taas avomiehesi tulot teillä ovat ne suuremmat mutta niin se vain menee, häiriö tai näemmä tässä tapauksessa häiriöt sulkevat mahdollisuudet hänen osaltaan.

Äänestä
  • Niin on, että velkaantunut lainanhakija ei saa luottoa, ei sitten mistään. Minulla oli pieni kesämökki ainoana omaisuutena jonka jouduin myymään maksaakseni entisen ukon ja hänen tyttöystävänsä lasteni luona vierailun aikan tekemistä puhelulaskuista. Niitä kertyi korkojen kanssa vciikon ajalta lähes 4.000 euroa. Yririn kaikkeni, että en olisi ollut vastuullinen puhelimeni väärästä käytöstä, mutta niin vain kävi, että puhelinliittymän omistajana olin velvollinen maksamaan kaikki törkypuhelut. Nyt olen ilman asuntoa, ilman kesämökkiä, ilman puhelinta. Vain käytetty tietskari on ilonoi. Mutta tällä pääsee joaskus purkamaan vihaansa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


katri kirjoitti:

hei!

Olemme hakemassa avopuolisoni kanssa lainaa. Hänellä on kuitenkin maksuhäiriöitä ja tälläkin hetkellä maksaa ulosotolle 100 euroa kuussa.
onko siis niin ikävästi ettemme saa lainaa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu