Oman suunnitelman mukainen muuttovalmis talo?

Saakohan keneltäkään talopakettitoimittajalta kokonaistoimitusta niin, että saisi muuttovalmiin talon
oman pohjapiirustuksen mukaisesti? Tarkoitan näitä Kastelli,
Design-talo, Oravainen ym. jotka tekevät oman tuotannonn muuttovalmista konseptia, ovatko valmiit tekemään erilaisia?
Omalla suunnitelmalla en tarkoita mitään arkkitehtonisesti erikoista ratkaisua vaan pikemminkin selkää 4-kulmaista taloa jossa on tilojen sijoittelu huomioitu tontin mukaan.
Oma suunnitelma voi tietysti mukailla vahvasti jotain talopakettitoimittajan mallia, jota modattaisiin.
101338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

mutta muuttovalmiit on yleensä liukuhihnalta ja omilla kuvilla muuttovalmis hinta tuplaantuu.

Äänestä

Eli arkkitehdin kuvien mukaan otettiin vaan pieni peruspaketti, ja sitten erikseen timpurit ym. Hiukan enemmän työtä, mutta halvemmaksi tuli, kuin olisi tullut esim. design-talo. Lisäksi joissakin kohdissa on valittu tasokkaammat materiaalit. Ei mennyt pitkään, kuopasta muuttoon meni noin. 9 kuukautta teetettynä. Välillä oli taukoa. Yksi kokenut timpuri oli lähes koko ajan, lomaili joitakin viikkoja, ja tarvittaessa kaverina toinen. Itse tehtiin tosi vähän, periaatteessa pieniä avustavia töitä, kuten tavaroiden roudausta ja siivousta. Ei edes käyty välillä päiväkausiin raksalla. Erittäin helppo tapa rakentaa. Vaatii tosin hyvän vastaavan mestarin, sekä luotettavia työntekijöitä. Meillä tosin vastaava mestari ja arkkitehti olivat ilmaisia, jonkin verran säästöä siinä. Itse ei rekrytoitu ketään, ainoastaan sähköurakoitsija hankittiin itse, ei valittu halvinta, mutta kiitetyin niistä, jotka ehtivät urakan ottamaan silloin muutama vuosi sitten.

Äänestä

saattaa hyvinkin saada, koska myöskin talotoimittajien "omat kuvat" muokataan lähes aina. Ongelmana en näkisi niin paljon sisätilat, vaan että tietyt talotehtaat jotka tekevät elementtejä ei esim pysty tekemään haluamasi elementtejä. Kannattaa tehdä luonnokset ja kysyä niiltä voiko toteuttaa.

Äänestä

minne päin suomea?

Äänestä
  • Tulisi Espooseen. Tulisi luonnollisesti huomioda sisätiloissa että ne täyttää
    myös Suomen tiukimman rakennusvalvontaviranomaisen seulan eli pyörätuolin
    kääntymisympyrän sallimat pesu- ja wc-tilat ym.

    Äänestä

Jokeri-Talot näitä ratkaisuja. Nettisivujen mallit ovat tavallaan malleja siitä mitä voi tehdä, eli useampia tilaelementtejä peräkkäin tai vierekkäin. Tilaelementit asettavat tiettyjä rajoituksia tosin, eli ihan mitä vain ei näin pystytä toteuttamaan.

Äänestä

Useimmiten valmistalon omista kuvista tekee kilpailukykyisimmin pienet paikalliset toimijat, mutta onpa esim. Kastellinkin nähty tarjoavan satunnaisemmin valmistaloa omista kuvista.

Äänestä
  • Kaiketi aika alueellisia toimijoita, kaks ekaa ainakin Pirkanmaalla, vika Länsi-Suomi ja ainakin myös Pirkanmaa

    Äänestä

  • tutkittu asiaa kirjoitti:

    Kaiketi aika alueellisia toimijoita, kaks ekaa ainakin Pirkanmaalla, vika Länsi-Suomi ja ainakin myös Pirkanmaa

    Sorry nimet meni vähän sekasin..

    Äänestä

  • tutkittu asiaa kirjoitti:

    Kaiketi aika alueellisia toimijoita, kaks ekaa ainakin Pirkanmaalla, vika Länsi-Suomi ja ainakin myös Pirkanmaa

    Meille valmistui viime keväänä Kodikas-talo Helsinkiin joka oli omien kuvien mukaan tehty. Pitkälle vietynä pystytyksenä, eli meille jäi käytännössä vain maatyöt, pinta-työt ja kalusteiden hankkiminen. Mikä osoittautui erittäin järkeväksi ratkaisuksi (ja myös kustannus tehokkaaksi). Rohkeasti vain kyselemään...

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


oman maun mukaan kirjoitti:

Saakohan keneltäkään talopakettitoimittajalta kokonaistoimitusta niin, että saisi muuttovalmiin talon
oman pohjapiirustuksen mukaisesti? Tarkoitan näitä Kastelli,
Design-talo, Oravainen ym. jotka tekevät oman tuotannonn muuttovalmista konseptia, ovatko valmiit tekemään erilaisia?
Omalla suunnitelmalla en tarkoita mitään arkkitehtonisesti erikoista ratkaisua vaan pikemminkin selkää 4-kulmaista taloa jossa on tilojen sijoittelu huomioitu tontin mukaan.
Oma suunnitelma voi tietysti mukailla vahvasti jotain talopakettitoimittajan mallia, jota modattaisiin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu