Kannabiksen laillistamiselle kannatusta kyselyssä
julkaistu tänään klo 13:52, päivitetty tänään klo 15:10
Suuri osa YLE Keski-Suomen kannabiskyselyyn vastanneista olisi valmis laillistamaan kannabiksen. Kyselyyn on tullut tähän mennessä yli 400 vastausta ja yli 60 prosenttia vastanneista kannattaa kannabiksen laillistamista.
Kyselyyn on tähän mennessä tullut 393 vastausta. 23 prosenttia vastanneista on sitä mieltä, että kannabis pitäisi laillistaa. 42 prosenttia sanoo, että kannabis pitäisi laillistaa valvottuna, alkoholin tavoin. Kannabiksen laillistamista lääkekäyttöön kannattaa 11 prosenttia vastaajista.
Vain 23 prosenttia kyselyyn vastanneista on sitä mieltä, ettei kannabista pidä laillistaa. Kaksi prosenttia vastaajista on sitä mieltä, että asia on heille ihan sama.
Rikollisuudesta eroon laillistamalla
Kyselyä kommentoitiin vilkkaasti myös sähköpostilla. Kannabiksen laillistamista kannattavat perustelivat kantaansa muun muassa näin:
"Tällä hetkellä kannabis ei ole lainkaan valvottua, vaan sitä voi ostaa kuka tahansa ja milloin tahansa. Valmistus, maahantuonti ja levitys on täysin rikollisten käsissä, eikä laatua, vahvuutta tai valmistusmenetelmiä valvota mitenkään. Ei siis koskaan voi tietää, mitä saa. Esimerkiksi Britanniassa kannabiksen kukinnon seassa on ollut lasimurskaa ja Suomessa hasista on jatkettu liimalla, öljyllä, kumilla ja muilla epämääräisillä aineilla, joiden terveysvaikutukset ovat selvästi kannabista dramaattisempia."
"Nykyinen kieltolaki ylläpitää porttiteoriaa. Yksikään tutkimus ei ole kyennyt osoittamaan kannabiksen farmakologisista ominaisuuksista aiheutuvaa porttiteoriaa todeksi, mutta sosiaalinen porttiteoria on täyttä totta. Kun samalta myyjältä saa myös muita aineita ja niitä tarjotaan ja jopa tyrkytetään, on niitä helppo kokeilla.
"Laillistaminen myös helpottaisi lääkekäyttöä. Tällä hetkellä lääkekäytön suurena esteenä on asenteellisuus laitonta, päihteenä käytettyä ainetta kohtaan. Kaikilla yleisesti käytetyillä laillisilla päihteillä, niin alkoholilla, nikotiinilla kuin kofeiinillakin, on lääkekäyttöä. Se, että niiden pääasiallinen käyttö on päihtyminen ei vähennä niiden potentiaalia lääkkeenä. Näin on myös kannabiksella."
"Laillistaminen toisi kannabiksen verotettujen päihteiden joukkoon. Laillistettu kannabis voisi tuoda jopa 300 miljoonaa euroa verotuloja vuodessa."
"Jos minua kiukuttaa se, että en saa päihtyä haluamallani aineella, niin vielä enemmän ärsyttää sen käyttämättä jättäminen kuituna, ruokana, lääkkeenä ja öljynä. Niin monipuolinen, maaperää rikastuttava, kaunis kasvi on käytännössä täysin vailla käyttöä, vaikka se hyödyttäisi koko maailmaa. Aikuisessa naaraskasvissa on puolet painostaan siemeniä, joiden ravintoarvo on mahtava. Miksi tätä ei hyötykäytetä vaan pelätään?"
Terveellisyys vastustajien valttina
Kannabiksen laillistamisen vastustajat perustelivat mielipidettään pääasiassa terveysnäkökohdilla.
"Kannabista ei pidä laillistaa, koska silloin lakia kunnioittavat ihmiset alkavat käyttää tätäkin huumausainetta. Ja pitemmän päälle kannabistuotteet aiheuttavat käyttäjälleen väistämättömät muutokset aivojen aineidenvaihdunnassa, vaikka itse he eivät sitä tietenkään myönnä. Muuttuvat masentuneiksi ja sulkeutuneiksi; ennen aineen takia tapahtunut typerä tyhjännauraminen pesee sittenkin käyttäjän maailmasta värejä haaleiksi, harmaansävyisiksi. Ei terveelliseen ihmisen ruoka ja juoma-valioon kuulu mitkään huumeet."
YLE Keski-Suomi
http://www.yle.fi/uutiset/alueelliset_u ... 51944.html

Vastaukset 6
Vanhimmat
Pistä se linkki kunnolla!
Voi olla että gallupin tuloksia pidetään harhaan johtavina ja vääristellyinä kun siitä on tiedotettu asiaa ajaville tahoille.
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/48909-ylea-syytetaan-sensuurista-se-oli-manipulointia
http://turunen.blogit.uusisuomi.fi/2009/02/03/yle-sensuroi-oman-kyselynsa
Kuitenkin (osittaisen) laillistamisen kannalla on suurin osa sivistyneistä kansalaisista. Toivottavasti mahdollista kansanäänestystä asiasta ei järjestetä kuin vasta noin viiden vuoden päästä jolloin internetin vapaa tiedonliikkuvuus on murtanut valheellisen huumevalistuksen myytit kannabiksen osalta.
Pieni tiede palstan gallup:
http://www.tiede.fi/keskustelut/vapaa-sana-f5/alkoholi-vai-kannabis-t34450.html
Nuivien foruumilla keskustelua aiheesta:
http://hommaforum.org/index.php/topic,1145.0.html
IRC ja vaalitentti:
http://irc-galleria.net/blog.php?nick=4-20
Hahhahaah VS:sää v*tuttaa :D
Vihdoin, viimein tämä alkaa näyttämään todelliselta. Se tulee tapahtumaan uskokaa tai älkää!
LEGALIZE!
Lähes NELJÄSATAA vastausta! Hohhohoh, tollasen vastasmäärän naputtelee yksi sekopäänarkki jointtipäissään kertaistumalta.
Ja saman verran naputtelee häirikköviestejä joku trollikin joka päivä. Onko tuttua puuhaa?
Kannabisnarkkien puheissa käyttäjämäärät suomessa pyörii kymmenissä - sadoissatuhansissa. Onko näin? Miksei äänestykseen sitten kertynyt kuin reilut KAKSISATAA kannattajaa? Missä ne loput luuraavat?
Sopii itsekunkin ihmetellä mikä oikein on totuus.
Kai se on median yleisyyden mittari. Iltalehdessä tuli yli 10 000 ääntä vähän aikaa sitten. Laillistamista kannatti (kyseessä kannabiksen lääkekäyttö) yli 93 prosenttia. Joten muutos on kyllä tullut jäädäkseen. Tämä media, josta ote oli nyt YLE:n uutiseen otettu, kattoi ilmeisesti pienemmän piirin. Luulisi, että trollikin sen tajuaisi. Iltalehden äänestys antaa kyllä laajemman kuvan asiasta.