Ongelmatilanteet päiväkodissa

Meillä oli kovia keskusteluja, ja erittäin eroavat mieleipiteet päivähoidon henkilöstön kanssa. Ei riidelty kyllä koskaan varsinaisesti, mutta puolin ja toisin omia kantojamme perustelimme. Varsinkin vanhimman kohdalla. Meillä oli huono tuuri päiväkotien ja eltojen suhteen alkuun, olivat erittäin vanhanaikaisia, ja lapsen "kuntoutus" oli todella surkeaa. Edes terapeuttien ohjeista ei välitetty, vaikka nimenomaan perustuivat lapsella TODETTUIHIN ongelmiin. Päiväkodin tulkinnat perustuivat lähinnä arvauksiin ja veikkauksiin, sekä ennakkoluuloihin. Lapsen päiväkotihoito oli tässä tapauksessa enemmän varhaisvammautusta kuin varhaiskuntoutusta. Vasta päiväkodin vaihto ja elton vaihtuminen korjasi ongelmaa. Tuolloin pääsi pienempään ryhmään, jossa oli elto paikalla koko ajan, ja tekivät tiivistä yhteistyötä muiden asiantuntijoiden kanssa, mm. terapeuteille oli omat tilat pk:ssa, ja alkoivat ratkomaan ongelmia yksi kerrallaan, ihan alusta asti. Ja lapsi muuttui nopeasti raivoavasta ja karkailevasta pojasta, joka vietiin aina hirveän taistelun kanssa "kuntoutumaan", pojaksi, joka onnellisesti meni tarhaan, ei karannut enää, ja edistyi huimin harppauksin. Vain henkilöstön asenne muuttui, sekä päiväkoti. Me vanhemmat olimme alkuun edelleenkin erittäin epäileväisiä.

Toisella lapsellamme on selkeä syy tuen tarpeeseen, joka johtuu syntymän aiheuttamista vaurioista. Asenne on ollut aivan erilainen, kun on voinut kertoa liudan diagnooseja jo suoraan hoitoon lähtiessä. Vahingosta viisastuneena tosin en päästänyt lasta päiväkotiin "kuntoutukseen", vaan teimme kotona paljon töitä, ja hoidimme pitkään kotona. Lapsi oli jo viiden, kun jouduimme kunnallisen hoitoon turvautumaan. Lapsi myös kuului pitkään erikoissairaanhoidon kuntoutusvastuun alle, joten tarvittavat tutkimukset järjestyivät, asioimme neurologin kanssa jo vauvasta asti, ja myöskin terapeutit toimivat sairaalassa. Siellä taas oli todella loistava ohjaus ja neuvonta, sekä asiakaslähtöiset asenteet kohdillaan. Avopuolella ei toimi. Onneksi kuitenkin emme joutuneet avopuolen kuntoutuspalveluiden pariin aikaisin, se olisi ollut erittäin todennäköisesti juuri Päiväkotikuntoutus, ja sama ruletti alkanut alusta. Nyt hän on päässyt ryhmään, joka on ns. normaali ryhmä, mutta siellä on toiminta aina pienryhmissä. Eli käytännössä saavat päivän toimintoja jaettua, samalla myöskin meluisuus ja rauhattomuus vähenevät. Kiireettömyyden tuntu on ihana. Mutta edelleenkin, päivähoidossa on ihan naurettavia piirteitä, jotka tosin ovat johdosta riippuvaisia, ei työntekijöistä.

Mutta tosiaan, kannattaa kuunnella niitä vanhempia, ja käydä keskusteluja. Liian usein oli tilanne, että perusteluja ei saanut toiminnalle millään, ja se on jo merkki siitä, että jokin on pahasti vialla. Kyllä työntekijöiden kuuluukin kyseenalaistaa ja miettiä toiminnan järkevyyttä, perusteeksi ei riitä se, että näin on aina toimittu, olemme ammatti-ihmisiä jne... Ylimielisyys on pahinta, mitä voit esittää. Ja luottamus on saavutettava, toiset onnistuvat siinä nopeasti, toiset eivät koskaan. Mutta silloin kannattaa tosiaan miettiä myöskin omaa osaansa. Olen kuullut monta tarinaa siitä, että henkilöstö aliarvioi lasten vanhempia. Vetoamalla omaan ammattitaitoonsa. Valitettavasti se monen ammattitaito ei ole kovinkaan vankka. Mutta ihan varma on, että se, joka ei ole samalla alalla on heikommassa asemassa kuin vanhempana kasvatusalan ammattilainen. Silloin on edes jonkinlainen yhteinen kieli ja arvoperusta, sekä teoreettinen pohja, mihin nojata.

Suhtaudun erittäin varauksellisesti julkisiin palveluihin, olen ollut myös itse päiväkodissa töissä, sekä koulutukseltani myös ns. kasvatusalan ammattilainen. Syy, miksi en niitä töitä tee, on se, että hoitotyössä muualla saan sentään vielä edes jonkinlaiset mahdollisuudet tehdä työtä asiakaslähtöisesti. Päiväkodit ovat pahimmillaan ihan hirveitä paikkoja, joissa aikuiset eivät viettäisi päiväänsä vapaaehtoisesti. Ja lyhyempää päivää tekevät monet työläisistäkin siellä kuin lapset, ja pääsevät välillä huokaisemaan tauoillaan.

Ja vielä yksi erittäin tärkeä pointti on lapsen tulevaisuus. Jos lapsella on erityistarpeita, joita päivähoidossa ei kunnioiteta ja tunnisteta, hänen koulun aloituksensakin on riskitekijänä. Meillä nimenomaan hyvä elto ja ryhmänsä olivat se arvokas taho, joka auttoi lapsen oikeanlaisen erityisopetuksen saannin taistelussa. Tuossa huonossa aikaisemmassa paikassa ollut lapsi, jonka ongelmat ovat vielä suuremmat kuin omallani, ei ole näin onnellisesti käynyt. Vahingot tukitoimien puutteesta ovat jo nyt todella valtavat, Ja pahoin pelkään, että vaikuttavat hänen loppuelämäänsä. Ja kaikki vain sen takia, että lapsen oireilua aliarvioitiin. Jopa fyysisiä ja näkyviä oireita. Sitten kun asiaan tartuttiin, on aika vierähtänyt jonoissa, ilman diagnoosia kun ei saa tukitoimia, ja diagnoosia taas ei ilman tutkimuksia, joihin taas on pitkät jonot. Ja yllättäen tietyn alueen lapsilla on tätä ongelmaa enemmän kuin muualla.. Asenteen merkitys näkyy

Ennen oli ennen ja nyt on nyt. Lasten elämä on aivan liian kuormittavaa pitkien hoitopäivien ja "virikesaastan" vuoksi. Ennen päiväkoditkin olivat täysin toisenlaisia, ryhmäkoot pienempiä, ja myöskin vanhempien työelämä oli vähemmän kuormittavaa. Ennen myöskin kasvatus oli erilaista, minunkin ikätoverini saivat piiskaa monissa perheissä, ja loppui nopeaan se uhmaaminen ja huono käytös. Ainakin aikuisen silmän alla. Lapsi purkaa omaa ahdistustaan käyttäytymisen kautta. kasvatuksen ohella tärkeää olisi palata ajassa taaksepäin ja järjestää asiat niin, että lapset saisivat elää lapsuuttaan. Meilllä ainakin tuollainen oireilu tuli vasta päivähoidon alkamisen jälkeen, aikaisemmin ei ollut turhia kiukutteluja ja raivoamista. Yhteys päivähoitoon on selkeä, ja omalla toiminnallani en voi sitä muuttaa tällä hetkellä. Yritän nyt kuumeisesti saada elämäni siihen malliin, että syksyllä voisin saada päivähoidot minimiin.

Itse en pystyisi viettämään moisissa paikoissa kokonaista päivää, ja tuollaiset työympäristöt aikuisilla olisivat jo työsuojeluasia. Mutta lapsilla ei ole ketään, joka heitä suojelisi.

Hienosti kirjoitettu.

1. ja 2. Kun poikani aloitti 2,5 vuotiaana päiväkodin (20 lasta, joista minun nuorin ja kolme hoitajaa) olin kaksi viikkoa toiminnassa mukana.
Lapseni on puolipäivähoidossa parina päivänä viikossa. Vähän pitkään katsoivat kun aamulla aina ilmestyin paikalle, mutta minulle oli ehdottoman tärkeää, että lapseni sai turvallisen alun.
Hoitajat olivat sitä mieltä, että kyllä ne kaikki lopulta tottuvat (?). Myöskään omahoitajaa ei ollut, eli jos kerroin jonkun lastani käytännön hoitoa koskevan asian tapaamalleni hoitajalle, ei se välittynyt varmuudella myöhemmin itse hoitotilanteeseen, koska siinä todennäköisesti oli toinen hoitaja. Niinpä kerroin kaikille mahdollisille hoitajille samat asiat, mikä oli yleensä hankalaa (lisäksi vaikutin varmaan idiootilta). Usein kuitenkaan jostain syystä asia ei mennyt perille ja lasta kohdeltiin automaattisesti liukuhihnaperiaatteella. Eli kaikille sama samaan aikaan ja nopeasti.
Esim. Poikani on ollut kuiva 2 vuotiaasta lähtien (ei edes yövaippaa) ja on aina mennyt itse potalle ilman sen kummempaa ihmettelyä. Päiväkodissa hänet pakotetaan tiettynä aikana potalle, mitä hän ei ymmärrä, koska osaa kyllä mennä itsekin. Siitä tullut sitten itkua ja täydellinen pissaamiskieltäytyminen koko päiväkodissa. Mainitsin heti alussa, että osaa mennä itse, ja että pitää antaa olla rauhassa pissalla, mutta hoitajat eivät ehkä sitten uskoneet kuitenkaan ja nähtävästi on siellä sellainen potatusrutiinikin. Hoitaja sitten vielä kysyi minulta, että "potatatko sinä koskaan tätä poikaa?" Häh?
Lapseni ei olisi pärjännyt niin hyvin, jos en itse olisi ollut alussa aktiivinen.

3. Hoitajilla ei ole yksinkertaisesti aikaa keskustella ja yleensä he sanovat, että ihan hyvin menee. Minkäänlaista varhaiskasvatussuunnitelmaa ei ole. Tuon pihalle ja haen melussa pois. Enkä halua häiritä hoitajia tivaamalla lapseni päivästä, koska ympärillä on aina niin paljon hälinää ja huomio on pois muilta lapsilta ja eikä siinä ylipäänsä voi keskustella mitään tärkeää. Jos kysyn esim. ruokailusta, niin vastaus saattaa olla, että "en tiedä, koska en ollut siinä pöydässä".

Ja vielä: 2-5 vuotiaiden ryhmä on aivan mahdoton. 4 ja 5 vuotialla on eri tarpeet kuin 2 vuotiailla ja usein ohjelma menee sen vanhimman porukan mukaan, koska se on suurin ja meluisin. Päiväkodissa on hyvin paljon ohjelmaa, liian paljon kaksi vuotiaalle. Hän kaipaisi vaan enemmän vapaata rauhallista leikkiä ja turvallista huomiota hoitajalta.
Liian pienet lapset joutuvat kuuntelemaan suhteellisen pitkiä satuja, eivätkä pysty keskittymään sellaiseen pitkäksi aikaa ja sitten joudutaan torumaan (tämän huomasin itse, kun ihmeteltiin, että eikö lapsesi jaksa kuunnella satuja. No kyllä se jaksaa vähän aikaa jos ymmärtää mitä luetaan ja voi samaan aikaa katsella kuvia). Myöskin melkein tunnin kestävät aamupiirit ovat raskaita.
Jos päiväkotiryhmä menee retkelle, niin joko pistän lapseni toiseen tuntemattomaan ryhmään siksi päiväksi (en todellakaan!) tai pidän kotona, koska alle kolmevuotiasta ei voi ottaa mukaan (enkä kyllä päästäisikään).

Olen kuitenkin kiitollinen päiväkodille, koska vajaista resursseista huolimatta, pystyvät aikamoisiin tekoihin.
Valitettavasti hienot varhaiskasvatussuunnitelmat ovat ihan hölynpölyä ja vanhempien pitää olla tarkkana kuin porkkana. Keskustelen joka päivä poikani kanssa miten päivä on mennyt (mitä syöty ja kenen kanssa leikitty) jotta hän tuntisi, että olen mukana hänen kanssaan vaikka en ole fyysisesti läsnä.

Päiväkotihoitoon on kuin ympätty paljon pinnallisia asioita, joita kirjotellaan kokoushuoneen toimintasuunnitelmiin ilman kunnon resursseja toteuttaa niitä. Tuntuu, että se todellinen LAATU puuttuu.

totta! kirjoitti:

Hienosti kirjoitettu.

1. ja 2. Kun poikani aloitti 2,5 vuotiaana päiväkodin (20 lasta, joista minun nuorin ja kolme hoitajaa) olin kaksi viikkoa toiminnassa mukana.
Lapseni on puolipäivähoidossa parina päivänä viikossa. Vähän pitkään katsoivat kun aamulla aina ilmestyin paikalle, mutta minulle oli ehdottoman tärkeää, että lapseni sai turvallisen alun.
Hoitajat olivat sitä mieltä, että kyllä ne kaikki lopulta tottuvat (?). Myöskään omahoitajaa ei ollut, eli jos kerroin jonkun lastani käytännön hoitoa koskevan asian tapaamalleni hoitajalle, ei se välittynyt varmuudella myöhemmin itse hoitotilanteeseen, koska siinä todennäköisesti oli toinen hoitaja. Niinpä kerroin kaikille mahdollisille hoitajille samat asiat, mikä oli yleensä hankalaa (lisäksi vaikutin varmaan idiootilta). Usein kuitenkaan jostain syystä asia ei mennyt perille ja lasta kohdeltiin automaattisesti liukuhihnaperiaatteella. Eli kaikille sama samaan aikaan ja nopeasti.
Esim. Poikani on ollut kuiva 2 vuotiaasta lähtien (ei edes yövaippaa) ja on aina mennyt itse potalle ilman sen kummempaa ihmettelyä. Päiväkodissa hänet pakotetaan tiettynä aikana potalle, mitä hän ei ymmärrä, koska osaa kyllä mennä itsekin. Siitä tullut sitten itkua ja täydellinen pissaamiskieltäytyminen koko päiväkodissa. Mainitsin heti alussa, että osaa mennä itse, ja että pitää antaa olla rauhassa pissalla, mutta hoitajat eivät ehkä sitten uskoneet kuitenkaan ja nähtävästi on siellä sellainen potatusrutiinikin. Hoitaja sitten vielä kysyi minulta, että "potatatko sinä koskaan tätä poikaa?" Häh?
Lapseni ei olisi pärjännyt niin hyvin, jos en itse olisi ollut alussa aktiivinen.

3. Hoitajilla ei ole yksinkertaisesti aikaa keskustella ja yleensä he sanovat, että ihan hyvin menee. Minkäänlaista varhaiskasvatussuunnitelmaa ei ole. Tuon pihalle ja haen melussa pois. Enkä halua häiritä hoitajia tivaamalla lapseni päivästä, koska ympärillä on aina niin paljon hälinää ja huomio on pois muilta lapsilta ja eikä siinä ylipäänsä voi keskustella mitään tärkeää. Jos kysyn esim. ruokailusta, niin vastaus saattaa olla, että "en tiedä, koska en ollut siinä pöydässä".

Ja vielä: 2-5 vuotiaiden ryhmä on aivan mahdoton. 4 ja 5 vuotialla on eri tarpeet kuin 2 vuotiailla ja usein ohjelma menee sen vanhimman porukan mukaan, koska se on suurin ja meluisin. Päiväkodissa on hyvin paljon ohjelmaa, liian paljon kaksi vuotiaalle. Hän kaipaisi vaan enemmän vapaata rauhallista leikkiä ja turvallista huomiota hoitajalta.
Liian pienet lapset joutuvat kuuntelemaan suhteellisen pitkiä satuja, eivätkä pysty keskittymään sellaiseen pitkäksi aikaa ja sitten joudutaan torumaan (tämän huomasin itse, kun ihmeteltiin, että eikö lapsesi jaksa kuunnella satuja. No kyllä se jaksaa vähän aikaa jos ymmärtää mitä luetaan ja voi samaan aikaa katsella kuvia). Myöskin melkein tunnin kestävät aamupiirit ovat raskaita.
Jos päiväkotiryhmä menee retkelle, niin joko pistän lapseni toiseen tuntemattomaan ryhmään siksi päiväksi (en todellakaan!) tai pidän kotona, koska alle kolmevuotiasta ei voi ottaa mukaan (enkä kyllä päästäisikään).

Olen kuitenkin kiitollinen päiväkodille, koska vajaista resursseista huolimatta, pystyvät aikamoisiin tekoihin.
Valitettavasti hienot varhaiskasvatussuunnitelmat ovat ihan hölynpölyä ja vanhempien pitää olla tarkkana kuin porkkana. Keskustelen joka päivä poikani kanssa miten päivä on mennyt (mitä syöty ja kenen kanssa leikitty) jotta hän tuntisi, että olen mukana hänen kanssaan vaikka en ole fyysisesti läsnä.

Päiväkotihoitoon on kuin ympätty paljon pinnallisia asioita, joita kirjotellaan kokoushuoneen toimintasuunnitelmiin ilman kunnon resursseja toteuttaa niitä. Tuntuu, että se todellinen LAATU puuttuu.

Lue lisää

Olitko edes ajatellut vaihtoehtona perhepäivähoitoa? En olisi omiani kyseiseen paikkaan jättänyt. 2-5 vuotiaiden ryhmä kuulostaa aika hurjalta, yleensä kai raja menee jossain 3-4v. Tunnin aamupiiri on tosi pitkä aika, mitä siinä oikein tehdään? Eikö se aika ole ulkoilusta pois? Perhepäivähoidossakin tosin on paljon eroja, meillä kyllä tehdään varhaiskasvatussuunnitelmat, kasvunkansiot, toimintasuunnitelmat, yksilölliset keskustelut, toimii reissuvihot yms. Toiminta on aina lapsilähtöistä ja joustavaa. Sama aikuinen ottaa lapsen aamulla ja luovuttaa iltapäivällä, aina ehtii muutaman sanan vaihtaa.

+++++++++++++++ kirjoitti:

Olitko edes ajatellut vaihtoehtona perhepäivähoitoa? En olisi omiani kyseiseen paikkaan jättänyt. 2-5 vuotiaiden ryhmä kuulostaa aika hurjalta, yleensä kai raja menee jossain 3-4v. Tunnin aamupiiri on tosi pitkä aika, mitä siinä oikein tehdään? Eikö se aika ole ulkoilusta pois? Perhepäivähoidossakin tosin on paljon eroja, meillä kyllä tehdään varhaiskasvatussuunnitelmat, kasvunkansiot, toimintasuunnitelmat, yksilölliset keskustelut, toimii reissuvihot yms. Toiminta on aina lapsilähtöistä ja joustavaa. Sama aikuinen ottaa lapsen aamulla ja luovuttaa iltapäivällä, aina ehtii muutaman sanan vaihtaa.

Lue lisää

Perheessäni on ollut suhteellisen huono kokemus perhepäivähoidosta, mutta myös yksi erinomainen. En uskaltanut ottaa alunperin riskiä, enkä myöskään tiennyt tämän päivähoitopaikan saatuani, että noin suuri ryhmä olisi vastassa. Olin aika idealistinen päiväkotihoidosta. Täälläpäin on hirveä pula pph.

Nuo aamupiirit olivat huoleni: eivät kestä ihan tuntia. Siellä silloin kun itse olin paikalla, oli päivän ohjelmaan tutustuminen, ketkä olivat paikalla lapset ja henkilökunta, vuosi kk viikonp. leikkivuorojen jako ja laulua, lapset istuvat riveissä penkillä :). Ihan ok, mutta selvästi hieman vanhemmille lapsille tarkoitettu.

Olen tehnyt niin, että vien poikani siihen aikaan kun ulkoilu alkaa, niin ei tarvitse osallistua pukemistouhuihin, riisuminen on paljon helpompaa. Tutustun aina etukäteen ulkoiluaikatauluihin. Lapseni myös nukkuu päiväunet siellä, jonka jälkeen haen jo pois.

Poikani viihtyy yleensä erittäin hyvin ja odottaa aamuisin, että jo pääsisi leikkimään ystävien kanssa (hän on tosi sosiaalinen tapaus, eikä ujo).

Mutta jos minun olisi pitänyt jättää hänet heti kokopäiväksi tai en olisi päässyt varmistamaan pitkää päiväkotialoitusta, niin lapsi olisi todellakin tuntenut itsensä orvoksi ja pelokkaaksi. Nyt meillä ei ole ollut koskaan minkäänlaista eroitkua, päinvastoin juoksee heti innoissaan leikkimään (vaikka äidin sydämessä se eroitku vielä on hyvin kätkettynä)

hyvin kirjoitti:

Perheessäni on ollut suhteellisen huono kokemus perhepäivähoidosta, mutta myös yksi erinomainen. En uskaltanut ottaa alunperin riskiä, enkä myöskään tiennyt tämän päivähoitopaikan saatuani, että noin suuri ryhmä olisi vastassa. Olin aika idealistinen päiväkotihoidosta. Täälläpäin on hirveä pula pph.

Nuo aamupiirit olivat huoleni: eivät kestä ihan tuntia. Siellä silloin kun itse olin paikalla, oli päivän ohjelmaan tutustuminen, ketkä olivat paikalla lapset ja henkilökunta, vuosi kk viikonp. leikkivuorojen jako ja laulua, lapset istuvat riveissä penkillä :). Ihan ok, mutta selvästi hieman vanhemmille lapsille tarkoitettu.

Olen tehnyt niin, että vien poikani siihen aikaan kun ulkoilu alkaa, niin ei tarvitse osallistua pukemistouhuihin, riisuminen on paljon helpompaa. Tutustun aina etukäteen ulkoiluaikatauluihin. Lapseni myös nukkuu päiväunet siellä, jonka jälkeen haen jo pois.

Poikani viihtyy yleensä erittäin hyvin ja odottaa aamuisin, että jo pääsisi leikkimään ystävien kanssa (hän on tosi sosiaalinen tapaus, eikä ujo).

Mutta jos minun olisi pitänyt jättää hänet heti kokopäiväksi tai en olisi päässyt varmistamaan pitkää päiväkotialoitusta, niin lapsi olisi todellakin tuntenut itsensä orvoksi ja pelokkaaksi. Nyt meillä ei ole ollut koskaan minkäänlaista eroitkua, päinvastoin juoksee heti innoissaan leikkimään (vaikka äidin sydämessä se eroitku vielä on hyvin kätkettynä)

Lue lisää

aamupiirien takia minäkin vien muksut hoitoon vasta sitten kun alkaa vapaa leikki. Mielestäni ei ole mitään järkeä istuttaa lapsia penkillä vaan he haluavat LEIKKIÄ rauhassa kavereiden kanssa. Osallistuminen aamupiiriin pitäisi olla vapaaehtoista. Ei kuitenkaan tunnu onnistuvan jostain syystä.

pitkiennnn kirjoitti:

aamupiirien takia minäkin vien muksut hoitoon vasta sitten kun alkaa vapaa leikki. Mielestäni ei ole mitään järkeä istuttaa lapsia penkillä vaan he haluavat LEIKKIÄ rauhassa kavereiden kanssa. Osallistuminen aamupiiriin pitäisi olla vapaaehtoista. Ei kuitenkaan tunnu onnistuvan jostain syystä.

Lue lisää

Pienten lasten istuttaminen aamu-piirissä on esimerkki isommasta ongelmasta pienten ryhmässä. Aamu-piirin merkitys ja tavoitteet ovat todettu isompien lasten kohdalla tärkeiksi ei kuitenkaan ymmärretä että alle kolmevuotiaat eivät vielä tästä nauti eivätkä hyödy. Lapsilta vaaditaan liian aikaisin jotain johon heillä ei vielä ole riittävästi taitoja ja osaamista. Pienten puolella on paljon sellaista päiväkodin toiminnassa jossa pyritään toteuttamaan isommille lapsille soveliaita kasvatuskäytäntöjä. Taaperon tarpeiden näkeminen ja ymmärtäminen ja kasvun ja kehityksen tukeminen oikealla tavalla edellyttää hoitajilta läheistä suhdetta lapseen ja tämän äitiin joka parhaiten taaperonsa tuntee sekä ymmärryksen siitä miten avuton taapero vielä on ilman äitiä joka on huolehtinut tähän saakka lapsen kaikista tarpeista ja jonka läsnäolon taapero pitänyt itsestään selvänä.

Taapero on kehitysvaiheen kynnyksellä jossa vasta pienin askelin opitaan saamaan tolkkua maailmasta ja pärjäämään ilman äitiä.

ehkä apua kirjoitti:

Pienten lasten istuttaminen aamu-piirissä on esimerkki isommasta ongelmasta pienten ryhmässä. Aamu-piirin merkitys ja tavoitteet ovat todettu isompien lasten kohdalla tärkeiksi ei kuitenkaan ymmärretä että alle kolmevuotiaat eivät vielä tästä nauti eivätkä hyödy. Lapsilta vaaditaan liian aikaisin jotain johon heillä ei vielä ole riittävästi taitoja ja osaamista. Pienten puolella on paljon sellaista päiväkodin toiminnassa jossa pyritään toteuttamaan isommille lapsille soveliaita kasvatuskäytäntöjä. Taaperon tarpeiden näkeminen ja ymmärtäminen ja kasvun ja kehityksen tukeminen oikealla tavalla edellyttää hoitajilta läheistä suhdetta lapseen ja tämän äitiin joka parhaiten taaperonsa tuntee sekä ymmärryksen siitä miten avuton taapero vielä on ilman äitiä joka on huolehtinut tähän saakka lapsen kaikista tarpeista ja jonka läsnäolon taapero pitänyt itsestään selvänä.

Taapero on kehitysvaiheen kynnyksellä jossa vasta pienin askelin opitaan saamaan tolkkua maailmasta ja pärjäämään ilman äitiä.

Lue lisää

että, tenavaani istutetaan ollenkaan aamupiirissä, vaikka se on jo isojen puolella. mä arvostan vapaata leikkiä kaikista eniten. joskus voisi kuitenkin olla satuhetki, ei kuitenkaan joka päivä eikä liian pitkä ainakaan. tarha ei ole koulu, joten miksi pitää istua törröttää paikallaan puoli tuntia tai tunti.- siksi kun tarhatäti haluaa leikkiä opea...

pitkiennnn kirjoitti:

aamupiirien takia minäkin vien muksut hoitoon vasta sitten kun alkaa vapaa leikki. Mielestäni ei ole mitään järkeä istuttaa lapsia penkillä vaan he haluavat LEIKKIÄ rauhassa kavereiden kanssa. Osallistuminen aamupiiriin pitäisi olla vapaaehtoista. Ei kuitenkaan tunnu onnistuvan jostain syystä.

Lue lisää

Sinulle ei ole kukaan vastannut tai kertonut piireistä, esim. miksi ei onnistu siten, että jotkut ovat piirissä halutessaan ja jotkut leikkivät vapaasti muualla.

Olen itsekin samaa mieltä, että kaikki lapset eivät halua tulla piiriin mukaan, jolloin heitä ei kannattaisi pakottaakaan siihen. Joskus joku lapsi konttailee tuolien alla ja pöytienkin, pakoillakseen piiriin joutumista.

Hälisevässä piirissä joidenkin lasten kiemurrellessa pois hoitajan otteesta ei ole mitään hauskaa kellekään, aikuisten kieltäessä aina vaan uudelleen äänessä olevia, varoittamassa tyyliin - jos et nyt lopeta, niin joudut esim. omalle tuolille ruokapöydän ääreen istumaan siksi aikaa kun muut ovat piirissä jne.

Mutta, mutta, kun hoito päiväkodissa on vähän sellaista ns. massahoitoa eikä henkilökuntaa ole esim. aamupiirin aikaan välttämättä niin paljon, että riittäisi sekä leikkijöiden valvojaksi että piiriin, koska iltavuorolainen ei ole kenties vielä tullut ja aamuvuorolainen käy kahvilla ja vessassa, esimerkiksi. Kaikissa paikoissa ei näin ole, mutta aamupiirin aikaan melko yleinen käytäntö. Myös lh tai lto voivat olla jompi kumpi vanhempainvartissa, valmistelemassa seuraavaa askartelua tai jumppahetkeä jne.

Jos aamupiirissä on yleensä kaksi aikuista, voisi tietysti ajatella, että toinen olisi leikkivien kanssa ja toinen olisi piirissä. Näinhän lapset jakaantuisivat, jos suurin osa ei haluaisi esim. leikkimään. Jaot on tehty ennen piiriin menoa, sovittu lasten kesken, ettei kesken leikin halutakaan piiriin tai piiristä leikkimään.

Yli 3-vuotiaiden piirissä huomasin, että siinä jako kahtia oli paikallaan, sillä mikä kiinnosti isompia, pienemmät eivät jaksaneet olla ja mitä olisi pienempien asioita, isommat yleensä pitkästyivat ja hälisivät.

Tiedetäänkö vanhempien keskuudessa mitä siellä on?

Monesti on kalenteri, teemaan ja vuodenaikoihin liittyvää asiaa kertoen, laulaen, loruja, joku pieni leikki, nimipäiväonnittelujutut, synttärisankarin muistaminen jne.

Piireissäkin huomaa kuinka joitakin lapsia ei kiinnosta asiat joita käsitellään. Kuinka pidettäisiin lasten mielenkiinto yllä, että siihen olisi kiva mennä?

Minä kärsin kovasti yli 3-vuotiaiden lasten puolesta sellaisissa piireissä, jossa esim. sen "vanhan kaavan" mukaan aloitetaan piiri kysymällä lapsilta - Kukas kertoo monesko päivä tänään on? Entä kuka tietää mikä viikonpäivä on? Mikähän vuosi nyt on? Kyllähän kalenteri on esillä, mutta montako lasta taas on ihan ulkona näistä, jollei ole aamulla kotoa saanut tietää esim. äidin lukiessa lehteä tai TV:stä mahdollisesti. Sitten kun joku tietää, OK, hän on hyvä ja tietämättömät eivät jaksa istua kun eivät ole jutuissa mukana, miksi olisikaan, eihän heillä ole asiaa tässä päivämäärässä. Vuosiluvun voi moni tietääkin, jos on kuunnellut edellisillä kerroilla tai osaa lukea kalenterista. Olen katsonut parhaaksi aloittaa kalenterihetken kertomalla viikonpäivän, näyttämällä esim. ruudukosta missä mennään (merkki on usein siinä siirrettävissä) Näin toimimalla ei kukaan ole toista huonompi ja saisi aikuisen hyväksyvää huomiota siksi että on tiennyt vastauksen. Samoin kuulee usein kuinka lapsi vastaa kysymykseen esim. päivästä, mutta vastaakin väärin, jolloin aikuinen siirtyy kysymään joltain toiselta, joka voi vastata myös väärin, jolloin useat lapset heiluvat jo penkillään tai liikehtivät tyynynsä päällä lattialla. Mielenkiinnon ylläpitäminen antaa piirille mahdollisuuksia sekä lasten halukkuutta osallistua siihen.

Jossain vaiheessa jätettiin piirejä pois, haluttiin toimintaa kodinomaisemmaksi ja näin monissa piireissä on enempi lauluja, kertomisia, satuja jne.

Joissakin päiväkodeissa on hetken ajan piiri myös ennen lounasta.

Esim. yksi aikuinen on pitää piiriä ulkoa sisään tulijoiden kanssa, kun toinen aikuinen valmistelee lounasta ensin ruokakärryjen haulla ja annostelemalla lautasille, juomien kaatamisella jne. Kolmas aikuinen laittaa vaatteita naulakoihin siistimmin ja kuivumaan, omille paikoilleen jne. Myös jonkun on käytävä syömässä lounaansa ennen kuin tulee vastaanottamaan lapsia rupkapöydästä vaatteiden riisumiseen, vessatukseen, ohjaa sänkyyn jne. Monia käsiä tarvittaisiin yhtä aikaa.

"Työn kehittäjä" kirjoitti:

Sinulle ei ole kukaan vastannut tai kertonut piireistä, esim. miksi ei onnistu siten, että jotkut ovat piirissä halutessaan ja jotkut leikkivät vapaasti muualla.

Olen itsekin samaa mieltä, että kaikki lapset eivät halua tulla piiriin mukaan, jolloin heitä ei kannattaisi pakottaakaan siihen. Joskus joku lapsi konttailee tuolien alla ja pöytienkin, pakoillakseen piiriin joutumista.

Hälisevässä piirissä joidenkin lasten kiemurrellessa pois hoitajan otteesta ei ole mitään hauskaa kellekään, aikuisten kieltäessä aina vaan uudelleen äänessä olevia, varoittamassa tyyliin - jos et nyt lopeta, niin joudut esim. omalle tuolille ruokapöydän ääreen istumaan siksi aikaa kun muut ovat piirissä jne.

Mutta, mutta, kun hoito päiväkodissa on vähän sellaista ns. massahoitoa eikä henkilökuntaa ole esim. aamupiirin aikaan välttämättä niin paljon, että riittäisi sekä leikkijöiden valvojaksi että piiriin, koska iltavuorolainen ei ole kenties vielä tullut ja aamuvuorolainen käy kahvilla ja vessassa, esimerkiksi. Kaikissa paikoissa ei näin ole, mutta aamupiirin aikaan melko yleinen käytäntö. Myös lh tai lto voivat olla jompi kumpi vanhempainvartissa, valmistelemassa seuraavaa askartelua tai jumppahetkeä jne.

Jos aamupiirissä on yleensä kaksi aikuista, voisi tietysti ajatella, että toinen olisi leikkivien kanssa ja toinen olisi piirissä. Näinhän lapset jakaantuisivat, jos suurin osa ei haluaisi esim. leikkimään. Jaot on tehty ennen piiriin menoa, sovittu lasten kesken, ettei kesken leikin halutakaan piiriin tai piiristä leikkimään.

Yli 3-vuotiaiden piirissä huomasin, että siinä jako kahtia oli paikallaan, sillä mikä kiinnosti isompia, pienemmät eivät jaksaneet olla ja mitä olisi pienempien asioita, isommat yleensä pitkästyivat ja hälisivät.

Tiedetäänkö vanhempien keskuudessa mitä siellä on?

Monesti on kalenteri, teemaan ja vuodenaikoihin liittyvää asiaa kertoen, laulaen, loruja, joku pieni leikki, nimipäiväonnittelujutut, synttärisankarin muistaminen jne.

Piireissäkin huomaa kuinka joitakin lapsia ei kiinnosta asiat joita käsitellään. Kuinka pidettäisiin lasten mielenkiinto yllä, että siihen olisi kiva mennä?

Minä kärsin kovasti yli 3-vuotiaiden lasten puolesta sellaisissa piireissä, jossa esim. sen "vanhan kaavan" mukaan aloitetaan piiri kysymällä lapsilta - Kukas kertoo monesko päivä tänään on? Entä kuka tietää mikä viikonpäivä on? Mikähän vuosi nyt on? Kyllähän kalenteri on esillä, mutta montako lasta taas on ihan ulkona näistä, jollei ole aamulla kotoa saanut tietää esim. äidin lukiessa lehteä tai TV:stä mahdollisesti. Sitten kun joku tietää, OK, hän on hyvä ja tietämättömät eivät jaksa istua kun eivät ole jutuissa mukana, miksi olisikaan, eihän heillä ole asiaa tässä päivämäärässä. Vuosiluvun voi moni tietääkin, jos on kuunnellut edellisillä kerroilla tai osaa lukea kalenterista. Olen katsonut parhaaksi aloittaa kalenterihetken kertomalla viikonpäivän, näyttämällä esim. ruudukosta missä mennään (merkki on usein siinä siirrettävissä) Näin toimimalla ei kukaan ole toista huonompi ja saisi aikuisen hyväksyvää huomiota siksi että on tiennyt vastauksen. Samoin kuulee usein kuinka lapsi vastaa kysymykseen esim. päivästä, mutta vastaakin väärin, jolloin aikuinen siirtyy kysymään joltain toiselta, joka voi vastata myös väärin, jolloin useat lapset heiluvat jo penkillään tai liikehtivät tyynynsä päällä lattialla. Mielenkiinnon ylläpitäminen antaa piirille mahdollisuuksia sekä lasten halukkuutta osallistua siihen.

Jossain vaiheessa jätettiin piirejä pois, haluttiin toimintaa kodinomaisemmaksi ja näin monissa piireissä on enempi lauluja, kertomisia, satuja jne.

Joissakin päiväkodeissa on hetken ajan piiri myös ennen lounasta.

Esim. yksi aikuinen on pitää piiriä ulkoa sisään tulijoiden kanssa, kun toinen aikuinen valmistelee lounasta ensin ruokakärryjen haulla ja annostelemalla lautasille, juomien kaatamisella jne. Kolmas aikuinen laittaa vaatteita naulakoihin siistimmin ja kuivumaan, omille paikoilleen jne. Myös jonkun on käytävä syömässä lounaansa ennen kuin tulee vastaanottamaan lapsia rupkapöydästä vaatteiden riisumiseen, vessatukseen, ohjaa sänkyyn jne. Monia käsiä tarvittaisiin yhtä aikaa.

Lue lisää

kaikkiin pöytiin tarvitaan aikuinen.
Ja sisälle tulijoita viihdyttää yks ja kaks valmistelee lounasta.
Mutta silti, aamupiiri-idea on aika typerä, mitä ihmettä 3v ymmärtää vuodesta tai kuukaudesta, kun päiväunien jälkeen on "aamu"

"Työn kehittäjä" kirjoitti:

Sinulle ei ole kukaan vastannut tai kertonut piireistä, esim. miksi ei onnistu siten, että jotkut ovat piirissä halutessaan ja jotkut leikkivät vapaasti muualla.

Olen itsekin samaa mieltä, että kaikki lapset eivät halua tulla piiriin mukaan, jolloin heitä ei kannattaisi pakottaakaan siihen. Joskus joku lapsi konttailee tuolien alla ja pöytienkin, pakoillakseen piiriin joutumista.

Hälisevässä piirissä joidenkin lasten kiemurrellessa pois hoitajan otteesta ei ole mitään hauskaa kellekään, aikuisten kieltäessä aina vaan uudelleen äänessä olevia, varoittamassa tyyliin - jos et nyt lopeta, niin joudut esim. omalle tuolille ruokapöydän ääreen istumaan siksi aikaa kun muut ovat piirissä jne.

Mutta, mutta, kun hoito päiväkodissa on vähän sellaista ns. massahoitoa eikä henkilökuntaa ole esim. aamupiirin aikaan välttämättä niin paljon, että riittäisi sekä leikkijöiden valvojaksi että piiriin, koska iltavuorolainen ei ole kenties vielä tullut ja aamuvuorolainen käy kahvilla ja vessassa, esimerkiksi. Kaikissa paikoissa ei näin ole, mutta aamupiirin aikaan melko yleinen käytäntö. Myös lh tai lto voivat olla jompi kumpi vanhempainvartissa, valmistelemassa seuraavaa askartelua tai jumppahetkeä jne.

Jos aamupiirissä on yleensä kaksi aikuista, voisi tietysti ajatella, että toinen olisi leikkivien kanssa ja toinen olisi piirissä. Näinhän lapset jakaantuisivat, jos suurin osa ei haluaisi esim. leikkimään. Jaot on tehty ennen piiriin menoa, sovittu lasten kesken, ettei kesken leikin halutakaan piiriin tai piiristä leikkimään.

Yli 3-vuotiaiden piirissä huomasin, että siinä jako kahtia oli paikallaan, sillä mikä kiinnosti isompia, pienemmät eivät jaksaneet olla ja mitä olisi pienempien asioita, isommat yleensä pitkästyivat ja hälisivät.

Tiedetäänkö vanhempien keskuudessa mitä siellä on?

Monesti on kalenteri, teemaan ja vuodenaikoihin liittyvää asiaa kertoen, laulaen, loruja, joku pieni leikki, nimipäiväonnittelujutut, synttärisankarin muistaminen jne.

Piireissäkin huomaa kuinka joitakin lapsia ei kiinnosta asiat joita käsitellään. Kuinka pidettäisiin lasten mielenkiinto yllä, että siihen olisi kiva mennä?

Minä kärsin kovasti yli 3-vuotiaiden lasten puolesta sellaisissa piireissä, jossa esim. sen "vanhan kaavan" mukaan aloitetaan piiri kysymällä lapsilta - Kukas kertoo monesko päivä tänään on? Entä kuka tietää mikä viikonpäivä on? Mikähän vuosi nyt on? Kyllähän kalenteri on esillä, mutta montako lasta taas on ihan ulkona näistä, jollei ole aamulla kotoa saanut tietää esim. äidin lukiessa lehteä tai TV:stä mahdollisesti. Sitten kun joku tietää, OK, hän on hyvä ja tietämättömät eivät jaksa istua kun eivät ole jutuissa mukana, miksi olisikaan, eihän heillä ole asiaa tässä päivämäärässä. Vuosiluvun voi moni tietääkin, jos on kuunnellut edellisillä kerroilla tai osaa lukea kalenterista. Olen katsonut parhaaksi aloittaa kalenterihetken kertomalla viikonpäivän, näyttämällä esim. ruudukosta missä mennään (merkki on usein siinä siirrettävissä) Näin toimimalla ei kukaan ole toista huonompi ja saisi aikuisen hyväksyvää huomiota siksi että on tiennyt vastauksen. Samoin kuulee usein kuinka lapsi vastaa kysymykseen esim. päivästä, mutta vastaakin väärin, jolloin aikuinen siirtyy kysymään joltain toiselta, joka voi vastata myös väärin, jolloin useat lapset heiluvat jo penkillään tai liikehtivät tyynynsä päällä lattialla. Mielenkiinnon ylläpitäminen antaa piirille mahdollisuuksia sekä lasten halukkuutta osallistua siihen.

Jossain vaiheessa jätettiin piirejä pois, haluttiin toimintaa kodinomaisemmaksi ja näin monissa piireissä on enempi lauluja, kertomisia, satuja jne.

Joissakin päiväkodeissa on hetken ajan piiri myös ennen lounasta.

Esim. yksi aikuinen on pitää piiriä ulkoa sisään tulijoiden kanssa, kun toinen aikuinen valmistelee lounasta ensin ruokakärryjen haulla ja annostelemalla lautasille, juomien kaatamisella jne. Kolmas aikuinen laittaa vaatteita naulakoihin siistimmin ja kuivumaan, omille paikoilleen jne. Myös jonkun on käytävä syömässä lounaansa ennen kuin tulee vastaanottamaan lapsia rupkapöydästä vaatteiden riisumiseen, vessatukseen, ohjaa sänkyyn jne. Monia käsiä tarvittaisiin yhtä aikaa.

Lue lisää

Tärkeä on selkeyttää että aamu-piiri alle kolmvuotiaiden kohdalla on päivän rutiininkin kannalta jotain aivan muuta kuin isompien ryhmissä. Ensinnäkin aikuisia on ryhmässä tavallisesti aamupäivällä suhteessa 1:4 lastakohden. Tämä on siis se aika jolloin päiväkodeissa tavallisesti parhaiten pystyttäisiin keskittymään juuri tämän ikäisten lasten tarpeisiin. Taapero tarvitsee lähelleen aikuisen joka auttaa, jututtaa ja leikkii. Aikuisen josta lapsi pitää ja jonka kanssa haluaa olla ja tehdä asioita. Kun päiväkodeissa on ymmärretty tämä aikuisten merkitys, ollaan lapset jaettu pienryhmiin (4-5). Jokaisella pienryhmällä on oma-aikuinen joka pyrkii mahdollisimman paljon toimimaan oman porukkansa kanssa. Aamupiiri joka pidetään omassa pienessä porukassa oman hoitajan kanssa onnistuu hienosti. Lapset ovat innokkaita pohtimaan asioita ja miettimään päivän kulkua, he ovat innokkaita koska hoitaja on heille tärkeä ja koska heidän ei tarvitse jakaa tätä niin monen lapsen kanssa. Kun aamu-piiri toteutetaan näin silloin huomioidaan lapsen kehittymättömyys ja aikuisen läheisyyden tarve oikealla tavalla.

Aamupiiri ei tulisi olla tapa hallita lapsia kun henkilökuntaa ei riittävästi ole paikalla, eikä sen tarkoitus tavallisesti se olekkaan vaan kyllä sillä on ihan hyviä ja lapsen kasvua tukevia tavoitteita. Vika on vaan siinä että päivähoidon arki ei ehkä anna riittävästi mahdollisuutta todella pohtia onko tapa jolla esim. aamu-piiri toteutuu lasten ikää ja tarpeita riittävästi huomioiva. Jos jokin toiminta lasten kanssa tuntuu sekä henkilökunnasta että lapsista hankalalta silloin kyllä jokin on pielessä ja olisi syytä miettiä miten tehdä asiat toisin.

ehkä apua kirjoitti:

Tärkeä on selkeyttää että aamu-piiri alle kolmvuotiaiden kohdalla on päivän rutiininkin kannalta jotain aivan muuta kuin isompien ryhmissä. Ensinnäkin aikuisia on ryhmässä tavallisesti aamupäivällä suhteessa 1:4 lastakohden. Tämä on siis se aika jolloin päiväkodeissa tavallisesti parhaiten pystyttäisiin keskittymään juuri tämän ikäisten lasten tarpeisiin. Taapero tarvitsee lähelleen aikuisen joka auttaa, jututtaa ja leikkii. Aikuisen josta lapsi pitää ja jonka kanssa haluaa olla ja tehdä asioita. Kun päiväkodeissa on ymmärretty tämä aikuisten merkitys, ollaan lapset jaettu pienryhmiin (4-5). Jokaisella pienryhmällä on oma-aikuinen joka pyrkii mahdollisimman paljon toimimaan oman porukkansa kanssa. Aamupiiri joka pidetään omassa pienessä porukassa oman hoitajan kanssa onnistuu hienosti. Lapset ovat innokkaita pohtimaan asioita ja miettimään päivän kulkua, he ovat innokkaita koska hoitaja on heille tärkeä ja koska heidän ei tarvitse jakaa tätä niin monen lapsen kanssa. Kun aamu-piiri toteutetaan näin silloin huomioidaan lapsen kehittymättömyys ja aikuisen läheisyyden tarve oikealla tavalla.

Aamupiiri ei tulisi olla tapa hallita lapsia kun henkilökuntaa ei riittävästi ole paikalla, eikä sen tarkoitus tavallisesti se olekkaan vaan kyllä sillä on ihan hyviä ja lapsen kasvua tukevia tavoitteita. Vika on vaan siinä että päivähoidon arki ei ehkä anna riittävästi mahdollisuutta todella pohtia onko tapa jolla esim. aamu-piiri toteutuu lasten ikää ja tarpeita riittävästi huomioiva. Jos jokin toiminta lasten kanssa tuntuu sekä henkilökunnasta että lapsista hankalalta silloin kyllä jokin on pielessä ja olisi syytä miettiä miten tehdä asiat toisin.

Lue lisää

Kertakaikkiaan typerä juttu.
No joo, jos jaetaan ryhmä vaikka isot/pienet ja sitten tehdään mitä tehdään, mutta ei tosiaan ole järkevää istuttaa 3v ja liki 6v tai melekein 7v samas penkkirytäkässä.

typeränä. kirjoitti:

Kertakaikkiaan typerä juttu.
No joo, jos jaetaan ryhmä vaikka isot/pienet ja sitten tehdään mitä tehdään, mutta ei tosiaan ole järkevää istuttaa 3v ja liki 6v tai melekein 7v samas penkkirytäkässä.

Lue lisää

Joo naurettavaksi on mennyt koko päivähoitohommat.En tiedä johtuuko liian isoista ryhmistä vai mistä, mutta kun oma lapseni aloitti tarhassa 1 v:nä, niin hoitajat olivat sitä mieltä että on varmasti adhd lapsi kun ei jaksanut keskittyä satuhetkeen(mikä kestää sen 1 h).Suoraan sanottuna kuka pieni lapsi jaksaa istua sen ajan?Nyt lapseni on esikoulussa jo,mutta monia ongelmia ollut tarha-aikoina. Syyllistämistä minua kohtaan,etten saa lastani kuriin ajalla 1v-3v. Liian leikkisä ja riehaantuu. Ei mun mielestä epänormaalia pienelle leikki-ikäiselle. Monesti hain lasta tarhasta niin että kakat oli ollut housussa pitkän aikaa..sanottiin että syötän liian kuitupitoista ruokaa. Suoraan sanottuna näitä persoonallisuus-häiriöstä kärsiviä hoitajia on niiiiin paljon, ainakin omalle kohdalle osunut. Jos olisi ollut mahdollisuus niin olisin pitänyt kotona koko tämän ajan. Lapsi kärsi pahasti ja samoin oma jaksaminen.Lapsi sai hyvän hoitopaikan 4 v:nä ja siitä lähtien ei ole ollut ongelman ongelmaa.Nyt voi rauhallisin mielin viedä hoitoon ja tietää että hoito pelaa oikein.

Olen lastenhoitsuna päiväkodissa.

Itse toimin aina rauhallisesti, hermostumatta. Lapselle puhuen - häntä kuunnellen, selvittäen ensin mikä lapsella on hätänä vai onko edes mitään hätää. Vastaanhangoitteleva lapsi otetaan syliin ja puhun hänelle rauhallisesti ja autan hänelle vaatteita päälle tai puen kokonaan, riippuu tilanteesta. Noissa tilanteissa ei ole vaihtoehtoja, kun mennään ulos niin mennään ulos.

Jotkut jättää lapsen viimeiseksi ja auttaa toiset lapset ensin ulos, ja vasta sitten keskittyvät viimeiseen. Nämä riippuu niin lastenhoitajasta, joku toimii toisin kuin toinen.

Missä ihmeen pukemistilanteessa. Lapsi joko pukee ja lähtee ulos tai sitten ei pue ja tulee ulos viimeisenä kun on muuttanut mielensä, ja toiset ovat jo ulkona leikkimässä.
Jos kyseessä on lapsi joka ei vielä osaa pukea esim. 10kk. niin puetaan rauhallisesti vaatteet päälle ja sillä selvä. En ymmärrä kysymystä. Mikä tuossa on vaikeaa?