Jos lama vie mahdollisuuden ulkomaanmatkoihin

Jos lama vie mahdollisuuden ulkomaanmatkoihin, tarjoaa Riihimäki kesän ajan korviketta. Kaupunginmuseo on rakentanut näyttelyn lomamatkailusta, lähinnä sen viimeisimmistä vuosikymmenistä. Menossa on juhlavuosikin: ensimmäiset seuramatkat myytiin suomalaisille 1949.

Riihimäen museo pyysi kaupunkilaisilta apua näyttelyä rakentaessaan. Tietoon tuli esimerkiksi niin suuri matkoilta kerätty nukkekokoelma, että esille mahtui vain pieni osa.

Aiempina vuosikymmeninä olivat suosittuja myös paikkakuntien tunnusviirit, jotka roikkuvat näyttelyhuoneen katossa.

Amanuenssi Helena Lindstén muistuttaa näyttelyteksteissä, että matkailu alkoi jo ennen roomalaisia. Muinaiset egyptiläiset pitivät juhlia, joihin saapui väkeä katsomaan kuuluisia rakennelmia ja taideteoksia.

Suomalaisen matkailun alku on ajoitettu 1300-luvulle, mutta silloin se oli lähinnä aatelisten etuoikeus. Laajemmat joukot liikkuivat vasta höyrylaivojen ja junien myötä 1800-luvulla.

Suomalaisten matkailua lisäsi varsinkin nykyaikainen autolauttaliikenne 1960-luvun vaihteesta alkaen sekä bussimatkat Neuvostoliittoon 1970–80-luvuilla.
0229
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


tarjoaa Riihimäki kesän kirjoitti:

Jos lama vie mahdollisuuden ulkomaanmatkoihin, tarjoaa Riihimäki kesän ajan korviketta. Kaupunginmuseo on rakentanut näyttelyn lomamatkailusta, lähinnä sen viimeisimmistä vuosikymmenistä. Menossa on juhlavuosikin: ensimmäiset seuramatkat myytiin suomalaisille 1949.

Riihimäen museo pyysi kaupunkilaisilta apua näyttelyä rakentaessaan. Tietoon tuli esimerkiksi niin suuri matkoilta kerätty nukkekokoelma, että esille mahtui vain pieni osa.

Aiempina vuosikymmeninä olivat suosittuja myös paikkakuntien tunnusviirit, jotka roikkuvat näyttelyhuoneen katossa.

Amanuenssi Helena Lindstén muistuttaa näyttelyteksteissä, että matkailu alkoi jo ennen roomalaisia. Muinaiset egyptiläiset pitivät juhlia, joihin saapui väkeä katsomaan kuuluisia rakennelmia ja taideteoksia.

Suomalaisen matkailun alku on ajoitettu 1300-luvulle, mutta silloin se oli lähinnä aatelisten etuoikeus. Laajemmat joukot liikkuivat vasta höyrylaivojen ja junien myötä 1800-luvulla.

Suomalaisten matkailua lisäsi varsinkin nykyaikainen autolauttaliikenne 1960-luvun vaihteesta alkaen sekä bussimatkat Neuvostoliittoon 1970–80-luvuilla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu