voisin minäkin sanoa jokusen sanan. En tarvi tämän erikoisliikkeen "palveluita", eikä niitä tarvitse kyllä kukaan mukaan läheiseni tästä lähtien. Tilasin sieltä tuotteen josta sain palautteen minä päivänä tuote on minulla. Kävin kyseisenä päivänä liikkeessä ja olin siinä toivossa että saisin tilaamani tuotteen. Koko tuotetta ei ollut vielä tilattukaan vaan paperi oli ollut ehkä ö-mapissa, Miksi luvata asiakkaalle sellaista mitä ei voi toteuttaa ja odotuttaa päiviä sitoutuneen "ostostapahtumaan" Onko asiakkaat eriarvoisessa asemassa palvelun suhteen. Minä en miellä tälläistä "hyväksi palveluksi".
Kallentorin expert liikkeen "palvelusta"
amatöörimäistä
1086625
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 108
Vanhimmat
aika paljon, rumana ihmisenä minulle nauretaan palvelutiskeillä, kiusaamisesta en diggaa. Ei tarvi kestää ylivertaisten ja kusipäisten kauppislaisten vittuilua.
Jos nauretaan ja virnuillaan ostotapahtumassa ja jos sen huomaa kohdistuneen ihmisen ulkonäköön ja habitukseen, se jos mikä on helvetin huonoa palvelua. Nämä "hyvän palvelun kaupat" voivat ottaa seuraavilla "hyvänpalvelun kurssilla" opiskelukseen, miteen kohdella asiakasta palvelutilanteessa. Asiakkaat ne rahan sinne kassaan tuo. Monesti ne maajussien näköiset juntit niitä rikkaimpia ovatkin.
Löytyy luultavasti myös sellaisia kodintekniikkaan perehtyneitä yrityksiä missä asiakkaille ei naureta ulkonäön eikä muunkaan perusteella. Eräs yritys otti jopa minun netistä tilaamani digiboksin huolttoon eli lähettivät sen maahantuojalle. Maksoin pienen korvauksen vaivasta mutta esim.ketjussa puheenaiheena oleva yritys ei edes lotkauttanut korvaansa ongelmaani.
Esimerkkinä toukokuun alussa saamastani hyvästä palvelusta eräässä toisessa ei kallentorin liikkeessä; Myyjillä kiire, kassalta huikataan ottamaan kuppi kahvia odotellessa, siinä muutaman asiakkaan kanssa sitten odottelemme vuoroamme kuppi kourassa, heti seuraavaski vapautuva myyjä saapuu kysymään kenes vuoro oli seuraavaksi. Tuli mukava olo kun kaikki asiakkaat olivat samalla viivalla vaikken boksiani ollutkaan kyseiseltä firmalta ostanutkaan. Kun asiat sanotaan rehellisesti asiakkaalle niin jätetään myös mahdollisuus että seuraavankerran en tilaa netistä vaan tulen tekemään kauppoja sen liikkeen kanssa joka minua palveli rehellisen vilpittömästi. Nettikaupan hinnat eivät loppujenlopuksi ole yhtään sen halvempia kuin paikallisliikkeiden! Vaikka vedän paraikaa yöhukia ja habitukseni on joskus hieman epämääräisen näköinen niin mahtavaa huomata että joissakin liikkeissä homma toimii ja ihmisistä välitetään!
Älä tuu naurattaan meitä "kauppislaisia" kallentorille! Tilaa netistä mutta laita weppikamera pois päältä ettei vaan tekulaisetkin rupee nauraan ja vittuileen!
vaikuttaa, mutta tekulaisethan ovatkin aina olleet blondeja.
????
jo vuosia sitten tuohon sakkiin ketkä ei siinä liikkeessä enää asioi. Mutta onneksi asiakkaalla on mahdollisuus valita mihin rahansa vie :)
ok, tiedän että joillakin on ollut häikkää mutta onneksi se on harvinaista, tykkään kovasti kun ei tarvi besserwisser kaupustelijoita kohdata livenä, God save the internet
Tosi paljon huonompaan suuntaan liike on tosiaan muuttunut isä-Haaralan ajoista. Silloinhan sitä pidettiin - varsinkin ennen Expert-ketjuun liitymistään - nimenomaan Kokkolan palvelualttiimpana, asiakasta kunnioittavana liikkeenä.
Nyt pojan johdolla ollaan menty päinvastaiseen suuntaan. Henkilökuntaa kyllä riittää, ilmeisesti siksi, että sillä olisi riittävästi aikaa huvitella ylimielisesti asiakkaiden kustannuksella. Myyjillä ei myöskään ole mitään käsitystä tai ainakaan halua informoida asiakasta tuotteiden keskinäisistä eroista silläkin uhalla, että asiakas vie kotiinsa sekundaa.
asiakasta kohtaan, että tekee mieli kääntyä takaisin ja olen kääntynytkin. Tiedusteluun jostakin tuotteesta huikataan ylimielisesti ja "kiireisen" näköisesti. Myyjiä on pilvinpimein ,(aikaa käydä jatkuvasti röökillä ulkona) mutta "hyvästä palvelusta" ei tietoakaan. Mitä "kingejä" nämä myyjät olettaa olevansa, kannattais laskeutua vaan sinne asiakkaan tasolle, tulostakin saattais tulla paremmin.
ostin viikko pari sitten kyseisestä liikkeestä kännykän, ja palvelu oli tosi hyvää, kiireetöntä,ja asiallista. En muista myyjän nimeä,nuori vaaleatukkainen mies,mutta ei mitään valittamista palvelussa.
palvelu ei olekkaan tasavertaista, "pärstän" mukaan siellä palvellaan.
Kyseisessä liikkeessä,paskaset kamppeet päällä(näytin varmaan joltakin laitapulen kulkijalta)enkä ollut muuta kuin katselemassa hintoja ja ihan hyvää palvelua sain,eli taidan tänään käydä ostamassa sieltä kyseisen tuotteen!Enempi mua häiritsee ne YLI-INNOKKAAT myyjät!!!
Sinulle on sitten käynyt hyvä tuuri. Kaikille ei ole näin siellä liikkeessä käynyt. Ole kiitollinen siitä, jos sait hyvää palvelua. Minä en ole sitä sieltä saanut, joten en enää asioi siellä.
Itse olen asioinnut aina kyseisessä liikkeessä ja palvelu on ollut erinomaista. Myyjät ovat asiallisia ja erittäin palvelualttiita. Teidän kaikesta valittavien asiakkaiden tulisi mennä itseenne ja miettiä olisiko vika teissä.
Muistakaa myös että liikkeessä myyjinä toimivienhenkilöiden tehtävänä on myydä asiakkaalle tämän haluama tuote ja mahdollisesti kartoittaa mikä on hänelle sopiva vaihtoehto, mutta se ei ole tuotteen myyneen myyjän vika mikäli ostamassanne tuotteessa on vika. Heidän tehtävä ei ole käydä jokaista konetta läpi mahdollisten vikojen tähden! Sitä varten on takuu. Jos ostamassanne laitteessa on vika voi ASIAKAS ottaa myös itse yhteyttä merkki-huoltoon.
Lukiessani kommenttejanne ne vaikuttivat enemmän kateudelta. Taitaa olla henkilöllä aika huono itsetunto jos kokee siellä olevien myyjien olevan ylimielisiä. Ei ole näiden myyjien vika jos olette kyllästyneitä elämäänne ja työhönne. Kaikista kun vain ei ole myymään, se on lahja jota ei opita!! Jos ei ole taitoa niin ei ole. Ja te jotka valitatte menkää toki itse kysymään töitä ja tarjotkaa teidän asiakkaan tasolla olevaa palvelua.
Aina sanotaan että asiakas on oikessa, näin ei todellakaan ole!! Useimmiten ne jotka valittavat eivät itse ymmärrä näiden asioiden päälle.
Suosittelenkin teitä hankkimaan elämän ja lakkaamaan jokaisesta asiasta valittamisen. Mainitsitte myös tupakoinnin ulkona ja hauskan pitämisen. Hyvän myyntituloksen takaa etenkin hyvä yhteishenki ja fiilis työpaikalla. Osa saattaa kokea sen ylimieliseksi, mutta muistakaa että olette vähemmistö ja pieni osa näiden liikkeiden kuukausittaisesta tuotosta!
"asikkaan" täytynyt ottaa kovasti "herneen nenäänsä", kun pitää kahden kuukauden takaista kirjoitusta tämmöseen sävyyn kommentoida. Ettei vaan kyseenomainen "asikas" kuuluisi peräti kyseisen kaupan henkilökuntaan tai lähipiiriin. Jos asiakasta on kaltoin kohdeltu kysenomaisessa liikkeessä, on hänellä oikeus (suomessa on sananvapaus) kirjoittaa ja oikeus myös sanoa, ettei kyseisessä liikkessä asioi, eikä tarvitse kyseisen liikkeen "palveluita"..
Aikana kannatti liikkeessä asioida. Palvelu oli ystävällistä ja asiallista. Palautin liikkeeseen jokin aika sitten ostamani tuotteen joka tilattiin ja se tuli viikon myöhässä ja erilaisena kuin kuvastossa. En meinannut saada rahoja takaisin millään. Kyllä pojasta on polvi pahentunut. En mene enää kyseiseen liikkeeseen.
Jos ko liikkeessä on huono palvelu niin käykää Kokkolan isoissa marketeissa.Niissä ei palvella lainkaan,pikemminkin myyjät pakenevat hyllyköiden taakse piiloon. Ei tarvitse valitella huonoa palvelua kun sitä ei edes saa.
marketissa hyvää palvelua, mutta jos lehdessä mainostaa oikein "erikoisliikkeen hyvää palvelua", (kuten kyseenomainen liike keskipohjanmaa lehdessä)pitää se myös sellaista olla, mutta kukapa "kissa hännän nostaa, kuin kissa itse".
Itse en marketeissa asioisi näillä asioilla. Henkilöt jotka ovat erikoisliikkeissä töissä ovat suurimmalta osin ammattilaisia ja tietävät näistä asioista. Marketeissa on tarjolla muutama malli ja useimmiten heikompia, mutta suhteessa laatuun kalliimpia tuotteita. Myyjät eivät tiedä paljoakaan myytävillä olevista tuotteista, mutta kehuvat toki ja tarjoavat kyseiselle asiakkaalle parasta heillä olevaa vaihtoehtoa. Aina kuitenkin kannattaa uhrata vähän enemmän rahaa ja ottaa erikoisliikkeestä parempi vaihtoehto, halvalla ei nimittäin saa koskaan hyvää!
En kuulu itse todellakaan lähipiiriin, mutta olen työskennellyt kaupallisella alalla, en tosin erikoisliikkeessä. Olen nähnyt kuitenkin useita tilanteita niin asiakkaan kuin myyjänkin näkökulmasta. Jos tilaamanne malli on väärää tulee asiakkaankin käyttäytyä asiallisesti, selittää ja korjata tilanne. Sen voi vaihtaa useimmiten toiseen malliin ja valinnanvaraa kyllä asiakkaalla riittää. Jokaisessa paikassa sattuu virheitä ja väärinkäsityksiä, mutta on turha hermostua sellaisesta,ottaen huomioon että kyseessä on kuitenkin suhteellisen pieni asia. Samoilta valmistajilta tulevat markettienkin tuotteet ja yhtä suurella todennäköisyydellä voi niissäkin olla vikaa. Itse en kuitenkaan kehtaisi lähteä huutamaan kassalla olevalle henkilölle viasta vaikka tämä olisikin lyönyt sen kassaan.
Meidän jokaisen tulisi asettua aina toisen asemaan ja hoitaa asia niin että se tyydyttää kumpaakin osapuolta. Jokainen meistä tekee vain työtään ja pyrkii tekemään sen mahdollisimman hyvin.Olemme kuitenkin vain ihmisiä ja aina tulee pieniä ongelmia vastaan, mutta useimmiten käytöstavat jäävät kaupan ovelle.
"expertin" myyjät ovat palvelualalla (ammattitaitoisia?) ja heidän jos kenenkään pitäisi tietää miten asiakasta palvellaan. Ketjun aloittaja oli saanut huonoa kohtelua tässä kyseisessä liikkeessä ja hän sanoi ettei asioi enää tässä hyvän palvelun kaupassa. Ei palvelutaitoinen myyj'ä "sysää" palvelutapahtumassa pieleen menneitä kauppojaan asiakkaan niskaan. Hei herää tämä on kauppa johon kauppiaan on tarkoitus tuoda asiakkaita, eikä hätistää niitä huonolla imagollaan.
Kävin telkkuja vertailemassa "Haarallla". No siinä tuputtti myyjä vain yhtä
merkkiä vaikken kyseisestä merkistä ollutkaan paljoakaan kiinnostunut.
Toisena päinänä taas vertailemaan ja hups myyjältä tulikin jo kommentti:
Meinaatko sä ostaa ollenkaan vai ookko vain täällä katselemassa. Se riitti vaihtamaan lähiliikkeeseen jossa tein 2000e telkku kaupat. Todella ylimielinen
myyjä joka ei tunne sanaa asiakaspalvelu.. meneeköhän liikkeellä nyt liian hyvin
kun on varaa käyttää tommoista kieltä asiakkaille, jotka eivät heti tee kauppaa vaan käyvät ensiksi vertailemassa pariin otteeseen tuotteita.
Money talks and bullshit walks, vai miten se menee! Ei oo Haarala enään halpa paikka. Vanhana kanta-asiakkaana sain kuulemma hyvän ns.nettotarjouksen televisiosta mutta mitäs pirua!? Ystävät kehoittivat kuitenkin kysymään hintaa samasta koneesta muualtakin joten soitin sitten kilpailevaan liikkeeseen kokkolassa niin sain kuin sainkin 120€ halvemman hinnan samalle tuotteelle!? Hetkenaikaa mietittyäni asiaa tajusin että kanta-asiakkuudesta ei ole mitään hyötyä, päinvastoin! Ymmärrän että kate ratkaisee mutta harvoin erot hinnoissa olivat noin suuria. Siispä ostin televisioni kilpailijalta ja olen ollut toistaiseksi tyytyväinen.
Siellä tosiaan on usein annettu ymmärtää, että vanhana hyvänä asiakkaana saa jonkin erikoistarjouksen ja sitten jälkeenpäin huomaa, että on kusetettu oikeen tosissaan. (tietysti omaa tyhmyyttä ettei käynyt vertailemassa hintoja, mutta joskus oli jokin luottamus tähän liikkeeseen) Muutaman kerran kun on näin kohdeltu ja jälkeenpäin huomannu kusetuksen, niin sitä on saanu tarpeekseen eikä tarvi enää liikkeeseen astua. Eri asia on, jos oikeasti vain ostaa jotain ja luulee saavansa edullisesti (eikä ymmärrä vertailla), mutta jos annetaan ymmärtää että vanhana asiakkaana saa todella edullisesti ja sitten joka kaupassa jopa hyllyn kyljessä oleva listahinta on edullisempi, niin silloin kyllä saadaan asiakas ex-asiakkaaksi.
Niitten paras merkki?
Lainaus anonyymin tekstistä:
"Jos asiakasta on kaltoin kohdeltu kysenomaisessa liikkeessä, on hänellä oikeus (suomessa on sananvapaus) kirjoittaa ja oikeus myös sanoa, ettei kyseisessä liikkessä asioi, eikä tarvitse kyseisen liikkeen "palveluita".."
--Heko heko , tonttu. Miten edes viitsit vedota kansalaisen sananvapauteen kun netissä vaihtuvalla nimettömällä nimimerkillä kaadat sontaa nimeltä mainitun yrityksen päälle?
Uskon vahvasti että kyseessä on kilpailevan monikansallisen elektroniikkayhtiön salainen asiamies.
En tiedä missä like on
asiakas vei viallisen tuotteen takaisin ja lupasivat lähettää tehtaalle/maahantuontiin korjattavaksi. Parin viikon päästä kun meni kysymään, josko tuote olisi kunnossa, niin selvisi että siinä se tavara edelleen pönöttää tiskin alla eikä ollut liikkunut mihinkään. Samalla asiakkaalla pari muutakin edellistä ostosta oli mennyt niin sanotusti vituiksi, mutta tämä viimeisin tapahtuma kyllä niittasi kyseisen liikkeen oven kyllä tiukasti kiinni. Äänestämme jaloillamme siis.
samaa ei voi sanoa tarvaisen puljusta jossa asiakas on yksin.. myyjät löydetty jostain apukoulusta!
vielä hyvää palvelua, ei oo huonontunut yhtään isän ajoista!
Olen monasti kävellyt liikkeen läpi ja oleillut siellä jopa ½ tuntia saamatta palvelua.
myyjä, kun täällä mariset.
myyjä, kun täällä mariset.
vaikka niin luulet.
minullekkin. Minäkin lopetin asiointini sinne.
Tele matsson back
Virheitähän sattuu kaikille, olen asioinut Haaralan liikkeessä vuosikymmeniä ja palvelu on ollut aina hyvää ja hinnoista on sovittu!.. Minusta heillä on kokkolan paras pavelu, eikä taso ole laskenut piiruakaan isä Haaralan ajoilta ja näkyyhän hänki silloin tällöin liikkeessä.. Että kaikenkaikkiaan miellyttävä paikka asioida ja tehdä kauppaa.
ei ollut saanut kyseisessä liikkeessä "hyvää palvelua" ja siksi ei asioi enää liikkeessä, niinkuin ei enää moni muukaan!.
möin "HIFIÄ" tolloille !! oikeen autokauppiaan näköinen ilmestys.... Tarvainenkin on samaa sarjaa... jos siellä tulee myyjä jutteleen niin se on ihme.
"palvelu" parana siitä yhtään, vaikka kuinka moitit muita liikkeitä.
noiden muiden palvelua !! kyllä palaute on tärkeää heillekin jotta voivat parantaa palvelujaan
Minusta parasta "palvelua" on myydä halvalla!
Johan pomppas."Jalat-leviällä" liike ei enää osaa palvella.Korvia kaivavia nuoriamiehiä,jotka eivät tunne alaa.
Oranssipaidoilla menee nyt liian hyvin jos palvelu ei pelaa. Ne kerrat mitä kallentorilla olen asioinut niin on kieltämättä tullut tunne että asiakasta ei oteta vakavasti jos et heti näytä paksua setelitukkoa. Onneksi on vaihtoehtoja Kallentorin ulkopuolellakin. Liekö maailmantilanne poikia painavan vaiko raaka tuloksen tekeminen jolloin asiakaspalvelu kärsii?!
ollut ko. liikkeessä, vaikka yleensä olen vain tappanut aikaa enkä ostanu mitään..
"hyvät palvelut" on minunkin kohdalta ohi. Syyt samat kuin monilla tässä viestiketjussa.
Kävin ennen kohtuu säännöllisesti Expertillä kokkolassa. Jouduin muutamia kuukausia takaperin sitten vaihtamaan ostospaikkaani samasta valitettavasta syystä kuin niin monet tässä keskustelussa ovat valittaneetkin, asiakaspalvelusta. Kaikkia ei voi mitenkään miellyttää eikä minuakaan nyt todella huonosti palveltu mutta sain kuitenkin paljon parempaa palvelua muualta. Se riitti silläkertaa. Asiakastahan ei tarvitse suututtaa kuin kerran!
Viime lokakuussa meikäläinen sai helevetin välinpitämätöntä palvelua
ex -perteiltä. Kallentori vaihtui ostospaikkana samantien. Kaippa myyjissäkin on eroja ja paska säkä jos omalle kohdalle sattuu juri se väärällä jalalla herännyt. Onhan se hyvä että kansa pääsee purkamaan tunteitaan tänne ja kokkolasta löytyy vaihtoehtoja asioida. Onnittelen niitä jotka ovat saaneet hyvää palvelua sieltä.
Toivotaan että laittavat pojille kunnon röökipaikan jonnekin taustalle ettei tarvi norttisuussa sivuovella päivystää. Röökintuska on ymmärrettävää mutta ruman näköstä! Ei muutakuin nikotiinilaastari nokkaan ja palvelemaan asiakkaita kun niitä varmaankin vielä ehkä on!
Kauheaa ja iljettävää ,kun tupakka haisee miesmyyjän hengityksessä.Ostakaa pastilleja myyjille ja illodiiniä.
Expertillä menee tosi hyvin kun välillä kaksikin myyjää tupruttaa sivuovella. Onkohan niillä sellainen pariröökisääntö -pykälä mitä myyjät käyttävät! Kuitenkin röökaaminen stinks!
se haju naisessakaan ole häävi.
Oranssipaita jota ei ole pesty 2 kk,tupakanhaju,mennen,sekä erilaiset ruuantähteet.En pidä sopimattomanan myyjän asuna.
Osu ja uppos.
Aikaisemmin expertin myyjät toimivat tupakoimattomuudellaan ESIKUVINA kallentorin nurkilla pyöriville teineille. Vaan eipä toimi enään. Hyi hyi, menisitte piiloon polttelemaan tai lopettakaa tupruttelu kokonaan!
esikuvia!? Millon nuot kaverit ovat olleet esikuvia nuorisolle?Pitäisikö heidän olla? Jos tekee röökiä mieli niin siitä vaan, ketä haittaa?!Kunhan heittävät jenkkiä naamaan kun menevät takaisin asiakaspalveluun!
jos vielä perse dunkkais?!
Hampaat keltaisena tervasta ja sipulista.Jätin kaupat tekemäätä.
Paras tapa äännestää kyseiset kusipäät vittuun markkinoilta on viedä rahansa ei isoihin ketjuihin vaan suoranaisille kilpailijoille eli mennä lähimpään YKSITYISEEN liikkeeseen ja ostaa sieltä.
Vielä kun suosittelen tätä "uutta" paikkaa ystäville, tutuille, sukulaisille ja kaikille jotka kusipäisessä liikkeessä ovat käyneet niin ks. liike sulkee ovensa alle 2-vuoteen.
Kun liike sijaitsi vielä vanhalla paikalla niin sain kyseisestä liikkeestä niin ylimielistä ja huonoa palvelua että on tullut kyllä rahat kannettua sen jälkeen muihin liikkeisiin.
aikoihin kävin katsomassa kyseisessä liikkeessä pesukoneita, olin käynyt muuallakin. se oli viimeinen vertailupaikka, kun sanoin, että ostankin muualta, kun on edullisempi kone, Haaralan isäntä totesi, että kyseinen merkki (ei myyty expertillä) tulee tervehtimään sua ovelta. Menin ostamaan kyseisen merkin ja en ole katunut, ei oo vielä kertaakaan tervehtinyt ovelta, hyvin toimii vieläkin ja paikoillaan pysyy. Se siitä kauppiaitten "totuudesta".
Onhan se kumma että täällä kokkolassa haukutaan vuoronperään kokkolan kodintekniikkamyymälöitä. Tulkaa tänne pietarsaareen expertille ostoksille niin saatte hyvää palvelua.
eihän ne osaa ees puhua pietarsaasessa!!
Kokkolalainen ostaa Kokkolasta, joka paikassa olen saanut asiallista palvelua, minulla ei ole mitää vakituista ostopaikkaa. Monesti vika on kyllä meissä ostajissakin, yleensä on niin, että metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
Kokkolassa saa ihan hyvää palvelua, olen asunut muuallakin.
huonoa käytöstä ei voi sysätä asiakkaan niskaan. Ammattitaitoinen myyjä osaa luovia "huononkin" asiakkaan kanssa. Ammattitaitoisen myyjä ei huomauttele asiakkaalle ilkeästi myyntitapahtumassa, vaikka olisi mitä mieltä asiakkaan mielipiteistä. Asiallinen ja asianmukainen käytös kuuluu ammattitaitoiselle myyjälle kaikissa tilanteissa. Asiakas ei mene toista kertaa enää sellaiseen liikkeeseen, jossa nämä säännöt eivät pidä.
Kaupat sujuivat mukavasti liikkeessä muutama päivä sitten, palvelu oli rentoa ja letkeää. Asiakkaan omalla meiningilläkin on aina osuus kauppatapahtumassa...
omia aikaansaannoksiaan!
Olen ostanut ko. liikkeestä kaiken tarvitsemani ja varmasti keskivertoa enemmän. Samoin tulen toimimaan jatkossakin. Kiitos vaan hyvästä ja asiantuntevasta palvelustanne.
että ainakin yksi uskollinen asiakas löytyy. Ne on nykyisellä palvelulla kuolemassa "sukupuuttoon".
Viimekuussa nettitikun ja koneen sieltä. Onnekseni kiersin vähän lähiliikkeitä lisää ja tiedusteltuani aikani sain eräältä toiselta huomatavsti asiantuntevampaa palvelua ja järkevämmän ratkaisun! Vinkkinä myyjälle expertille; aina ei kannata väkisin tyrkyttää ja töksäytellä mitä sylki suuhun tuo, asiakas on loppujenlopuksi aika viisas eläin.
kodintekniikkamyymälä, ainakin omasta mielestään. Minun mielestäni kokkolan expertin täytyisi hieman petrata ettei homma mene ns.marketti -asteelle palvelun suhteen. Liika hyvänolon tunne sekä myynnin paine näyttää kostautuvan.
Onneksi kokkolassa kaikki perunat eivät ole samassa korissa ja vaihtoehtoja kuluttajille löytyy myös kallentorin ulkopuolelta! Kokkolalaiset saavat olla tyytyväisiä tarjonnan paljoudesta koska monessa isommassakin kaupungissa ei ole näin hyvää tilannetta liikkeiden osalta. Kyllä teknisiltäkin saa jo parempaa palvelua jos pitäisi kallentorin liikkeistä valita.
Ihan aidosta ostostapahtumasta oli kyse, usko tai älä, väittelemään en rupea. Mutta siis positiivinen tapaus.
Mulla sama juttu. Aika kovaa tyrkytystä, en pitänyt siitä joten otin saman tikun toisesta paikasta jossa oli asiallisempi palvelu.
Jumankauta kun täällä kokkolassa on oikeasti tyhmää porukkaa. Kokkola täynnä vaihtoehtoja käydä kauppaa ja saada palvelua. Heti jos joku itseään täynnä oleva asiakas saa mielestään huonoa palvelua niin kirjoitellaan tänne itkutarinoita. Sanokaa asianne siellä liikkeessä niin saatte selityksen varmasti. Niin kauan kun ette ole rahojanne liikkeeseen etukäteen antaneet, asiakkaalla on oikeus vaihtaa ostopaikkaa.(valitettavasti gigantin suhteen allekirjoittaneella on kokemusta mutta sain asiani sinne sevitettyä)Ja on myös silloinkin oikeus saada rahansa takaisin jos tuote ei saavu ajallaan tai ei ole sovitun kaltainen. Itse kävin expertillä ihan vaan mielenkiinosta avajaisten aikoihin mutta en kuulu ns.vakioasiakaskuntaan mutta palvelu tuskin poikkeaa muista alan liikkeistä. Yksittäiset järjenköyhyydestä kärsivät ihmiset, siis kokkolalaiset yrittävät vaikeuttaa yritysten toimintaa. Eipä ole ensimäinen kerta tämäkään.
järjenjättiläiset sepustelevat yöllä omasta mielestään hyviäkin vastauksiaan.
keskustelua. Vaikka joku kirjoittelisikin tuntojaan kännissä niin yleensä asiasta! Sananvapaus on hyvä asia! Toivotaan että hampaisiinjoutuneet yritykset ottavat opikseen!
Kiitos!
olankohautuksia, kun kysyin miksi tavaraa ei ollut vielä tilattukkaan, vaikka oli sovittu milloin saisin hakea sen. Se siitä ammattitaidosta!
Kuitenkin että kauppa käy! Köyhät kokkolalaiset täällä itkee. Tarpeeks paalua tiskiin niin tavaraa löytyy varmasti varastosta!
vaan valikoiman suppeudesta!
Mites se Puavon Kone?
Expertin poijaat myy niin saakelisti tavaraa ulos ettei muut ehdi enään sannaa sanoa. On ne senverran kovia jätkiä!
Hah
Olihan se taannoinen HURRRRJAN HALLVALLA mainos aika pätevä, valitettavasti sain sen niiden tarjoaman HURRJAN HALLLLVAN töllön halvemmalla muualta kokkolasta! Kannattaa tarkistaa hinnat vielä muualta oli siellä sitten mitkä päivät tahansa. Onneksi lähdin vielä kiertään.
Myivät 2007 marraskuussa minulle Mielen pesukoneen niin halvalla, että kukaan suomessa ei pystynyt samaan; taisi hinta olla peräti euroopan halvinkin. Itse Veikko palveli minua; hän joka perusti liikkeen vuonna 1973. Liike on myynyt Mieleä jo yli 35 vuotta. Kyseisen pesukoneen suositushinta oli noin 1200 euroa; sain sen noin 930 eurolla. Katsoin ennen ostostani Googlella eri liikkeiden hintoja läpi; eurooppaa myöten; kaikkialla hinnat olivat järjestäen yli 1000 euroa. Joten Kallentorin Expert on edullinen liike. Vertauksena muuten Gigantin minulle tekemään tarjoukseen; he tarjosivat kyseistä Mieleä 999 eurolla; olisivat kuulemma myyneet tappiolla jos olisivat myyneet tarjoamansa hinnan alle.
"Myydään tappiolla jos myyn tämän alle", kuultu aika usein ennenkin.
"Mulla itellä on samanlainen" on toinen vakiläppä myyjältä...
Haaralalla oli joskus muinoin messupäivät jossa oli mukana myös Mielen edustaja joka esitteli Mielen pesukoneen kaikki toiminnot erittäin ammattitaitoisesti. Koneelle oli annettu messutarjous, joka oli voimassa vain sen päivän. Menimme kuitenkin esittelyn jälkeen käymään Teknossa kysymässä saman koneen hintaa ja yllätys oli suuri kun se luvattiin 100 euroa halvemmalla ja sitä oli heti varastossa. Menimme takaisin Haaralan messuille mutta myyjä ei voinut tehdä messuhinnalle enää mitään. Mielen edustaja sanoi että hänelle on sama mistä koneenne ostatte kunhan se vain on Miele :)
Shain shepukoneeeeen halala eile.,-oli hyvä kaytety kurpparisssta,,.kiishtos hyvaäs ta asoisulkaspalvehkuilsta!
Järki käteen ihmiset! Miksi hitossa ostaa markkinoiden kellein kone joka ei todellakaan poikkea muista kestävyydeltään. Laittakkaa LG:n suoraveto niin alkaa kestävyyttä löytyä. Ostin Paavolta n.3v takaperin LG:n koneen ja hyvin pesee edelleen. Onhan tuota pestävääkin kun on kertynyt 4 jälkeläistäkin. Oli aikaisemmin miele ja huoltomies kävin suurinpiirtein 5kk välein korjaamassa kunnes 2v takuu oli ummessa, ei suostunut miele tekemään konevaihtoa eikä liioin kokkolalainen keskustelussa paljon puhuttu myyjäkään asiaa edistänyt!
Meidän talonyhtiössä on Mielen pesukone kuivausrumpu yhdistelmä, jotka ovat vuodelta 1988. Kertaakaa ei ole tarttenu korjata. Nykyään käyttö on melko vähäistä, mutta takavuosina ne olivat kovalla käytöllä. Nämä Mielet ovat normaaleja kotitalouksiin tehtyjä malleja, eikä ns. pesulakoneita.
Nykyään mikään ei kestä 10v pitempään. Meillä meni Miele sököksi 4 -vuoden kuluttua ostosta. Nyt on ollut LG:n torni saman aikaa ja vielä jaksaa pamputtaa pyykit puhtaaksi.
Ne on täyttä potaskaa, ainakin Haaralalla. Samalla hintaa saan vaikka meen tavallisena arkena vertaan hintoja muuallekin. Niin kävi yhdessä electroluxin paketissa. Sain toisaalta vielä halveman hinnan.
Olipa taannoin tuolla hurrrrjat tehtaan nettopäivät. Oli netto senverran korkia että sain identtisen tuotteen halvemmalla aika läheltä vaikka myyjä koitti änkyttää vastaan että; ei sun tarvi muualta lähtee edes kysymään kun tää on tehtaan nettohinta?! Hohhoijaa!
Enään en jaksa edes vaivautua lukemaan kyseisen firman tarjouksia syystä että saan haluamani aina halvemmalla muualta kuin kallentorilta ja toisekseen niitten mainoksia tulee aivan liian monesti.
Aina täällä jaksetaan moittia! Minä olen saanut aina hyvää palvelua; ei valittamaista.
sellaanen pikku juttu et tämä mollaaminen on todella raukkamaista näin niinku yleisesti.. jos jollain on todella moitittavaa esim palvelusta yritysten työntekijöiden osalta ni pitäs löytyä sen verran MIESTÄ/NAISTA et ottaa yhteyttä yrittäjiin/johtoon.se olis heitä kohtaan reilua.ne ei välttämättä tiedä missä mennään..miettikääs vähän . ei kummempata
Totta puhutte, onhan se selvää että tällä palstalla ja varsinkin kokkolassa kaikenmaailman raukat kirjoittelee yleensä negatiivisia asioita. Rajansa tälläkin. Hauskaa on huomata se että kokkolalaisista kodinkoneliikkeistä jokainen vuorollaan saa lokaa niskaansa; Milloin on Haaralat, Gigantit, Konekeskukset, Tarvaiset (olikohan ne siinä?) Jokaisessa näistä liikkeistä olen asioinut ja en voi moittia palvelua. Toiset osaa jonkun asian paremin kuin toinen ja kuluttajan ei tarvi kuin lompsia sisään liikkeeseen. Ja kun saa hyvää palvelua tulee myyjäkin tutuksi jolta on jatkossakin turvallisempi ostaa. Sen olen myös huomannut että myyjissä henkilötasolla on eroja eli valkkaatte kyseisetä liikkeestä sen jonka kanssa homma hoituu ja niin edespäin. Henkilökohtaista palvelua ei muualta kuin näistä edellämainituista liikkeistä saa. Kokkolassa on hyvin pullat uunissa kun näin monta tarjoajaa löytyy. Saa nähdä kuka valopää aloittaa seuraavan paskaruletin...
vaan jos ei palvelu pelaa. Tätä vartenhan tämäkin porttaali on perustettu.
palvelu nyt kun firma myyty norjalaisille?! Nyt on kokkolassa giganttia, euroniksiä ja ekspert asaa. Kysymys kuuluu kauankohan Haaralan ex.pomo viihtyy ns.perus työntekijän roolissa?! Rahnaa on varmasti niin ettei duunia tarvis enään tehdä! Hyvinhän se kyllä rakensi firman myyntikuntoon viimevuosina kun taas tuo euronikkari yrittää tyrkyttää samalla tyylillä kuin ennenkin. Toisaalta siellä havaitsin gigantti -ilmiötä eli mainostettua tavaraa ei juuri sillähetkellä ollutkaan varastossa!? Toivotaan että kaikki pysyvät jatkossa pystyssä ettei tarvi cittarista kodintekniikkaa ostella!Saa kuitenkin nähdä kenet norjalaiset seuraavaksi ostavat!?
Kokkolan Gigantti on edelleen kauppias vetoinen; eli kuuluvat vain Gigantin ketjuun. Katsokaas http://www.ytj.fi
Kokkotel Oy Y-tunnus: 0511140-4
niillä ei tarjoustavaroita mainonnasta riippumatta löydy! Kusetusta koko homma. Norskit painukoot helvettiin kusettamasta meitä rehtejä suomalaisia.
Niin kauan,kun me ihmiset olemme kaikki erilaisia,on palveluammatissa mahdotonta mielyttää kaikkia,täyttää jokaisen taliaivon aivoitukset juuri hänen haluamallaan ja ajattelemallaan tavalla.
Olemme kaikki hieman erikoisia,omia tapoja ja odotuksia omaavia hyypiöitä,se vain kuuluu tähän homo sapiens-hommaan.
Jos ei oma älykkyysosamäärä kohtaa samanarvoista tai päinvastoin,ei sille vain mitään mahda.
NM: 28v teitä kattellut myyjä.
p.s. on sitä kuulkaa minussakin joskus kestämistä...
Nyt haarala on muuttanut Heinolaan. minkälainen palvelu siellä on
Hyvä palvelu ja hinnatkin kohdallaan.
Ok kauppa kun osaa valita oikean myyjän.... =)
Samaa mieltä...
Mitä ihmettää täällä aina valitetaan.
Ettekös huomaa, että varsinkin tietotekniikan hinnat on halventuneet ja
tehot parantuneet.
Menkääs autoliikkeeseen.
Siellä hinnat nousee, mitä tehokkaampi ja parempi auto.
Kodinkoneliikkeessä on aivan päinvastoin.
Lopettakaa se kitiseminen, vika voi olla ihan kitisijässä itsessään.
Kodinkoneliikeet myy varsinkin tietotekniikkaa niin halvalla, että ei siitä jää voittoa.
Asiakkaan etuahan he ajattelevat ja vielä kehtaatte moittia huonosta palvelusta.
Minä olen saanut aina hyvää palvelua kokkolan kodinkone liikkeissä.
Tavara on tilattu jo moneen kertaan. Luvataan soittaa. Kun menee asiasta kysymään kukaan ei tiedä mitään. Luultavasti on kuitenkin tilattu. Luvataan taas soittaa. Tietenkään ei soiteta.
Sellaista palvelua. Olisin tarvinnut erään toisenkin laitteen (joka kuuluu ketjun valikoimaan). Myyjän kanssa etsittiin ja todettiin että ei ole hyllyssä. Annoin siinä hetken myyjälle aikaa kasata itsensä, mutta eipä siitäkään kummempaa tullut.
Normihoksottimilla varustettu myyjä olisi seuraavaksi kysynyt näin: "Milloin viimeistään tarvitset tuotteen?". Tämäpä ei puhunut enää mitään. Eihän sellaista voi myydä mikä ei ole hyllyssä. Liian vaikeaa.
eikö sieltä enään saa frimanin alennusta.
ei saa