Loukkaava materiaali

Keskustelun säännöissä sanotaan, että palstoilla ei saa esittää loukkaavaa materiaalia. Tällä palstalla on esitetty paljon kritiikkiä SRK:lle ja samoin ajatteville. Arvomaailmani ja moraalini mukaan täällä on kirjoiteltu loukkaavaasti. Onko nyt niin, että säännöt eivät pädekään näihin loukkauksiin?
6319
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Onko vl-uskovaisilla yksinoikeus loukkaamiseen?

Nyt "metsä", vastaa teille.

Äänestä
  • saanut käydä niin, että kun Jumalan sanaa on saarnattu Pyhän Hengen vaikuttamana, niin sinä olet sanaan loukkaantunut,eikä se olekkaan saanut sinuun vaikuttaa sillä tavalla kuin sen on tarkoitus vaikuttaa. Eli et ole nähnyt etkä kokenut että sinunkin on uskottava kaikki omat syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa sovintoveressä aivan sielun rauhaan vapauteen ja iloon asti. Se saarna ei ole kelvannut sinulle vaan sinä haluat toisenlaisen saarnan, joka ruokkii sinun omatekoista uskoasi. Siksi on ymmärrettävää, että todella toimit nyt näin täällä kuin toimit. Mutta kaikesta vastustamisestasi huolimatta toivon todella sydämeni pohjasta, että Jumala saisi vielä olla kirkastamassa sinullekkin tämän Jumalalan valtakunnan salaisuuden.

    Äänestä

  • sinulle on kirjoitti:

    saanut käydä niin, että kun Jumalan sanaa on saarnattu Pyhän Hengen vaikuttamana, niin sinä olet sanaan loukkaantunut,eikä se olekkaan saanut sinuun vaikuttaa sillä tavalla kuin sen on tarkoitus vaikuttaa. Eli et ole nähnyt etkä kokenut että sinunkin on uskottava kaikki omat syntisi anteeksiannetuiksi Jeesuksen pyhässä nimessä ja kalliissa maahanvuotaneessa sovintoveressä aivan sielun rauhaan vapauteen ja iloon asti. Se saarna ei ole kelvannut sinulle vaan sinä haluat toisenlaisen saarnan, joka ruokkii sinun omatekoista uskoasi. Siksi on ymmärrettävää, että todella toimit nyt näin täällä kuin toimit. Mutta kaikesta vastustamisestasi huolimatta toivon todella sydämeni pohjasta, että Jumala saisi vielä olla kirkastamassa sinullekkin tämän Jumalalan valtakunnan salaisuuden.

    Lähtökohtani on Raamatunmukainen totuus, jota vl-oppi ei ole, piste.

    Äänestä

loukkaajien mielestä. Siksi varmaankin poistolinjaa on pitänyt tiukentaa. Sitten nämä rupeaa poraamaan.

Äänestä

vl-herätysliikkeen ulkopuolisia uskovaisia?

Äänestä
  • Kelpaako vastaus

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Utelias kun oon kirjoitti:

Keskustelun säännöissä sanotaan, että palstoilla ei saa esittää loukkaavaa materiaalia. Tällä palstalla on esitetty paljon kritiikkiä SRK:lle ja samoin ajatteville. Arvomaailmani ja moraalini mukaan täällä on kirjoiteltu loukkaavaasti. Onko nyt niin, että säännöt eivät pädekään näihin loukkauksiin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu