RUOTSIN VALLAN AIKANA

Ruotsinvallan aikana "SUOMALAISILLA" ei ollut mitään arvoa niit tapettiin pilvin pimein venäjällä käydyissä sodisssa ja aina ruotsi sai turpiinsa näillä reisuillaan.
1800 luvun alkupuolella SUOMEEN tuli uusi isänrä "VENÄJÄ", siuolalaiste arvo alkoi nousta kohisten ja suomi sai suuriruhtinaskunnan arvon.
Ainoa keino on päästä eroon noista rantakieli terroristeista on liittyä venäjään:
5127
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

on ihan netti fenno tasoa.

Äänestä

suomalaisia murhattiin, teloitettiin, kidutettiin, orjuutettiin, pakko-otettiin sotiin ja tietenkin raiskattiin ja perseraiskattiin ruotsalaisten ja heidän palkka-armeijoidensa toimesta. Kiinteistöjä ja irtaimistoja varastettiin ja anastettiin kaikin mahdollisin keinoin.

Valittajilta jopa selkänahat nyljettiin elävältä ja heitettiin tuhkaa päälle ja tietenkin ruotsalaisten toimesta.

Ruotsin kieli maastamme pois häpäiisemästä suomalaisuutta.

Äänestä
  • jossa suurin piirtein mikään ei pidä paikkaansa.

    Äänestä

Tosiasiahan on, että suomalaisilla ei ole KOSKAAN ollut vihollissuhdetta venäläisiin ennen Talvisotaa.

Kaikki historian sodat olivat RUOTSALAISTEN tai oikeastaan heidän suuruudenhullujen kuninkaiden sotia, joihin suomalaiset pakotettiin mukaan.

Ennen Ruotsin Suomen valloitusta suomalaisilla oli jopa yhteiset metsästys- ja muut nautinta-alueet sovussa venäläisten ja itä-karjalaisten kanssa. Sotimista tapahtui hyvin harvoin.

Toisin sanoen legenda venäläisistä jonkinlaisina suomalaisten perivihollisina on valhetta, usein tarkoituksellista. Todellinen vihollisemme on AINA ollut lännessä.

Äänestä
  • Suomi kun ei oikein voinut olla sotiva osapuoli ennen vuotta 1917.

    Eli taasen netti fenno historiaa, jossa oikeastaan mikään ei pidä kutiaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Svekopaska kirjoitti:

Ruotsinvallan aikana "SUOMALAISILLA" ei ollut mitään arvoa niit tapettiin pilvin pimein venäjällä käydyissä sodisssa ja aina ruotsi sai turpiinsa näillä reisuillaan.
1800 luvun alkupuolella SUOMEEN tuli uusi isänrä "VENÄJÄ", siuolalaiste arvo alkoi nousta kohisten ja suomi sai suuriruhtinaskunnan arvon.
Ainoa keino on päästä eroon noista rantakieli terroristeista on liittyä venäjään:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu