Niin paljon on muuttunut siitä kun täytin 50v Onkohan se niin kuin sanotaan, että 50- jälkeen ei voi kuin menettää. Toki olen tyytyväinen, terveys ja muut kohdallaan mutta..mutta..kuitenkin..vanha ? Miten teillä on tunnot?
52..mutta kun siihen kakkosen sijaan
täytyy laittaa kahdeksan
15396
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
mutta onko muutos pahasta? Kaikesta kun voi aina löytää vähintäänkin kaksi puolta, sen miinuksen ja plussan. Välillä mennään pakkasen puolelle ja välillä lämmittää niin ettei ole tosikaan. Miusta ihmisen pitää muuttua iän(kin) myötä, muutoksen suuntaa ja vauhtia voi jossain määrin itse säädellä. Jo se, että on muutoksen mahdollisuus, voipi auttaa monen kiperän paikan ohitse.
Tuosta sinun nimmarista se tulikin mieleen..että mitä minä silloin 52..silloin tuntui, että silloin oli vielä virtaa, toki sitä on vieläkin mutta jotenkin erilailla..kai se on sitä kypsymistä vanhuuteen en kyllä silti tunne itseäni vanhaksi, ajatukset vain ovat muuttuneet..ehkä se kuuluu tähän luojan luomaan, sanon vieläkin että kypsymiseen.
Mie uskon, että jokainen päivä, kuukausi ja vuosi tuo mukanaan jotain uutta, joka pitää virtatasapainon kohtuullisessa kondiksessa. Joskus sitä uutta pitää hakemalla hakea, joskus se tömähtää nokan eteen ihan huomaamatta, mitenkään erityisesti ponnistelematta. Kaikki voi olla niin pienestä kiinni. Minust tuntuu, et juuri se ikä mitä milloinkin elää,on otettavissa kokemusten ja muutosten summana lisättynä pienellä uudella virtapiikillä aina silloin tällöin. Pysyy virkeenä elämälle:)
mutta tärkein asia on tietenkin terveys. Niin kauan kuin se on kohdallaan
niin kypärä syvemmälle ja menoksi! Yksi pieni ilkikurinen nautinto on kun toimii nuorempien kanssa ja saa naureskella niiden töppäilyjä ja lauleskella "... mua vaivasi nuoruus...". Kieltämättä joskus tuntuu ahdistavalta, että ikää karttuu mutta nyt on korkea aika ottaa elämästä kaikki irti. Ja niin perkele teenkin.
Puolison kanssa tai ilman.
Olen ottanut uusia harrastuksia jne. Ikä on kuin parantumaton sairaus sen kanssa on opittava elämään.
Nyt on lähdettävä kauppaan sitten ruoan laittoon ja sitten alkaakin formulat. Loppuilta on täysi arvoitus.
Kun täytin 50-vuotta olin ylipainoinen, väsynyt tressaantunut pienyrittäjä ja yksinhuoltaja äiti. Nyt kymmenisen vuotta myöhemmin olen iloinen, normaalipainoinen, terve, luojan kiitos ja huoleton maailmamatkaaja, jonka rinnalla kulkee samansieluinen kultajyvä.
sanonut, että elän oikestaan elämäni parasta aikaa..lapset omillaan..viimeinen muutti tässä jokin aikaa sitten omaan asuntoon. Tuntuu kuitenkin että jotain kaipaa (ystävää rinnalle kulkemaan) mahdollisuuksia kyllä olisi jotenkin kuitenkin pelottaa sekoittaa näitä ympyröitä, hassua mutta näin on..vai onko sitä mennyt niin vaativaksi.
...koska tällä iällä itseään kunnioittava ei halua enää ihmissuhde koukeroita itkettäväksi.
*
Kuulostele ja katsastele ei sitä tiedä mistä se Onni siihen tupsahtaa. Nykyiseen mieheeni tutustuin hiljalleen ja ajan myötä huomasimme viihtyvämme toistemme seurassa. Nyt olemme erottamattomat.
Kohta on pakko sanoa iäkseni 57-v. Monta kertaa olen todennut, että elän elämäni parasta aikaa. Nukun hyvin ja rauhallisesti. Jännittämättä ja turhia murehtimatta. Tytär on kotona, mutta se on vielä ihan kiva - ainakin useimmiten. Halu saada sielunkumppani rinnalle pulpahtaa aina silloin tällöin pintaan, mutta ympyröiden sekoittamisen pelko lyö jarrut päälle. Surullista mutta totta, vaatimustaso on aivan varmasti liian korkea. Mietin tisekin, että milla resursseilla niin ajattelen, mutta ajattelen silti.
itse täytin juuri 52. en ole sen vanhemp kuin esm. 45 vutiaana.
Ei se ole merkitse mitään miten vanha olet vaan se miten olet vanha. Täytän tänään 56 ja en tunne itseäni vanhaksi. Vaikka elämä ns. potkii päähän mm. työpaikan saamisessa. Railakasta alkukesää vaan kaikille samanikäisille.
Ainakin minun on mahdotonta psyykata todellisuutta toiseksi kuin se on. Vaikka riittää töitä, vaikka liikkuu ja pitää itsensä kunnossa, vaikka seuraa maailmaa ja yrittää säilyttää myös henkisen joustavuutensa, huomaa ettei mikään ole niin helppoa kuin ennen. Koko ajan enemmän on väännettävä että saisi saman aikaan kuin nuorempana. Kokemuksella ja rutiinilla voi työtä säästää, ja niin kauan kuin noilla on nykymaailmassa käyttöä, tässä voi sinnitellä nuorempien joukossa. Vähitellen aika kuitenkin ajaa niidenkin ohi ja on järkevintä tehdä tilaa paremmilleen.
Vanheneminen on ja tuntuu, turha ainakaan minun on sitä kiistää. Kaikesta urheilusta ja liikunnasta huolimatta en ole enää niin kestävä ja elastinen kuin voisin luulla olevani. Hömelömpi olen, kaikkeen turhaan säätämiseen menee aikaa. Miten sen tilan sitten ymmärtää tehdä, onkin jo toinen juttu.
tuntuu että työn jonka nuorena teki päivässä, nyt menee kaksi ja vielä yksi suunnittelussa ;)
niin en minä luovuta. Ehkä se johtuu siitä, että 50-vuotiaana minulla oli vuosia kestävä suhde tuntui, että olin aivan pilvissä, joka sitten kuitenkin sitten kariutui, tuli sairautta sun muuta..nyt sitten tekis mieli yrittää uudelleen. Mutta ei pieni sydän ymmärtää voi..
Oli niin, silloin, viisikymppisenä. Kariutui mikä kariutui, syitä oli monenlaisia. Nyt ei pitäisi ajatella liikoja. Ennen ajatteli hetken jos sitäkään. Nyt menee siihen ajattelemiseenkin aikaa, likaa aikaa. Ajaa vielä aika ajan ohi.