Kun suomesta tulee ainoa kieli Suomen kouluihin,
miten aijot järjestää opetuksen?
Kaikki, ainakin lasten parissa työskentelevät, tietävät,
että luku-ja kirjoitustaidon-opiskelu on aloitettava sillä
tutulla, kotonapuhutulla, äidinkielellä. Muuten on hyvin
vaikeaa kehittää lapsen kongnitiivisia taitoja.
Onko siis Suomen valtiolla varaa moiseen "pääkielisyyteen",
kysynpähän vaan????? ???
miten aijot järjestää opetuksen?
Kaikki, ainakin lasten parissa työskentelevät, tietävät,
että luku-ja kirjoitustaidon-opiskelu on aloitettava sillä
tutulla, kotonapuhutulla, äidinkielellä. Muuten on hyvin
vaikeaa kehittää lapsen kongnitiivisia taitoja.
Onko siis Suomen valtiolla varaa moiseen "pääkielisyyteen",
kysynpähän vaan????? ???
Vastaukset 16
Vanhimmat
En ole Tala, mutta vastaan, kun satuin avaamaan kysymyksesi, vaikka kysyt niin tyhmiä, että ei oikeastaan kannattaisi edes vastata mitään.
Oletko kysellyt Ahvenanmaalta, miten siellä onnistuu suomenkielisten lasten luku- ja kirjoitustaidon opetus?
Entä miten Ruotsissa suomenkieliset ja muukieliset lapset selviävät alakoulussa kun siellä ei opeteta kotona puhuttavalla kielellä?
Entä miten kaikki ruotsinkieliset pikkulapset selviävät ulkomailla, kun ovat siellä vanhempiensa työkomennuksella mukana ja pitää aloittaa koulunkäynti vieraalla kielellä, kas kun ruotsinkielisiä kouluja ei ole joka puolella maailmaa?
Ja miten selvisivät suomenkieliset aikoinaan, satojen vuosien ajan, kun maassamme ei ollut suomenkielistä opetusta, vain ruotsinkielistä?
olikaan vastauksesi, jonka lupasit Talan puolesta antaa?
Sinähän esitit pelkkiä kysyviä oletuksiasi.
Nuo asiat minä tiedän kokemuksesta, ota sinäkin selvää,
ennen kirjoittelet mielikuvitus-totuuksiasi.
Koska vastaat noihin, sinulle esittämiin kysymyksiini, vai oliko se rivo teksti
todella sinun mielestäsi vastaus asioihin???
Vai oletko todella noin typerä?
Taidat olle tosiaan tyhmä sveko.
Opetushan tapahtuu vain suomenkielellä, jos haluat ruotsinkielellä niin menet ruotsiin siellähän saat parasta opetusta ruotsinkiellä, venäjällä taas taas saat parasta opetusta venäjänkielellä.
Kuules tyhmä sveko niin yksinkertaista se opetus on.
Mutta nettifennojen keskustelutaitoa kyllä ymmärrän ihmetellä.
Jos kysyy perusteluja heidän mielikuvitus-väittämiinsä,
vastaus on lista kysymyksiä, tai tyhmäksisyyttelyjä.
Onneksi en olekkaan yhtä "viisas" kuin he.
jo vuodesta 96, vittu ne on paskoja, noi saatanan nettifennopaskat
on, saatana opettele omaa äidinkieltäsi tai maasta vitttuun paska
on kuuluisaa. Suomen poliitikkojen terävin kärki on rkp: ssä. Uskomatonta on se, että tällä palstalla näkyy olevin svekojen terävin kärki- kirjoitajia joiden älli näyttää olevan noin suunnilleen järvisimpukan tasolla. No, se on normaalia, biologia kertoo pienen suljetun populaation taantuvan, tulokset näemme nettisvekoissa!
Lapsille jotka ovat suomen kansalaisia äidinkieli suomessa on suomi, oli kotona puhuttu kieli mikä hyvänsä.
Jopa aikuisten maahanmuuttajien pitää opetella suomenkieltä vaikka se ei heidän äidinkielensä alkujaan ole ollut, etenkään lapsien on tärkeää opetella maan pääkieli.
Toinen kieli on se mikä mikäkin koulu opettaa, opiskelet siinä koulussa joka haluaamaasi kieltä opettaa.
Eiköhän se vanhempien äidinkieli opetella kotona jos se sattuu olemaan eksoottisempi, vai pitäisikö suomalaisten muka opetelle kaikkien vähemmistöjen kielet??.
Pääsevätkö suomenruotsalaiset muuten mielestänne helpommalla koulusta kun muka opettelevat kielen jonka jo hallitsevat.
kongnitiivisten taitojen kehityksestä. Siis ala-asteella opetettava luku- ja kirjoitustaito on aloitettava, kotona puhutulla äidinkielellä.
Kyllä lapsen äidinkieli on se kieli, jota vanhemmat puhuvat lapsen kanssa,siis kotikieli, vaikka olisivatkin Suomen kansalaisia.
Koitas nyt kerrankin ajatella lasten oppimismahdollisuuksia ja kehitystä ja unohda tuo ruotsivihasi.
Suomessa puhutaan yli sata eri äidinkieltä. Mikä tekee jostain kielestä paremman kuin toisesta.
Joku tolkku tässä asiassakin pitäisi olla.
Järjen käyttö jopa tässä asiassa on sallittua, sinun malliisi ei millään maalla ole varaa ainakaan tässä todellisuudessa.
Tarkoitatko että suomen pitäisi tukea kaikkia vähemmistökieliä ja opettaa niitä koulussa, tajuat varmasti itsekin miten mahdoton ajatus tuo on.
Haluaisit järjestelmän missä puhuttaisiin kolmea kieltä mutta ei välttämättä suomea koska sen opiskelu ei olisi pakollista, elämme suomessa pahvi ei tätä tarvitse entistä vaikeammaksi.
Jos nyt ottaisitte järjen käteen ja ronkkisitte, jöytyykö mitään.
Puhuin siitä kongnitiivisestä kehityksestä, enkä siitä
teidän pakoruotsistanne.
Tosiasialle ei mahda mitään ja
tuo opetuksen järjestäminenhän on ihan järjestelykysymys,
ei siihen teidän
kalja-rahojanne tarvita.
Tietysti, jos haluatte lapsistanne oppimiskyvyttömiä, niin siitä vaan
jatkatte rasismianne.
Herää kuitenkin kysymys, että kukas nettifennotkin sitten elättää, jos työhönpystyvä väki teidän koulupolitiikallanne vähenee???
Kerrohan miten tuo palvelisi suomen etuja kun ei tarvitsisi opetella suomea koulussa ja kotona puhuttaisiin vain omaa kieltä, maahanmuuttajat pitää kotiuttaa suomeen eikä tehdä pieniä tai suuria sopeutumattomia etnisiä ryhmiä kielipolitiikalla.
sitten. En nimittäin sanonut, etteikö suomea tarvitse opiskella.
Vaan esikoulu ja ala-asteella laten tulisi saada opetus omalla kotikielellään.
Siis ensin opitaan lukemaan ja kirjoittamaan sillä kielellä, jolla on
opittu ajattelemaan. Sitten vasta aloitetaan se suomenkielenopetus,
ynnä muut pakkoenglannit.
Muuten on vaikeaa oppia mitään ja siitä seuraa oppimisvaikeuksia,
jotka haittaa koko kouluiän.
Unohtakaa nyt hetkeksi se pakkoruotsi ja ajatelkaa LASTEN parasta.
Ps. Eikä tarvii haukkua sveduksi, hurriksi tai homoksi (olen muuten nainen), sillä olen ihan tavallinen, suomalainen, lapsista huolissaanoleva isoäitee.