Virkkuselle idea

Opetusministeri Virkkunen on halunnut lyhentää opiskeluaikoja. Yksi hyvä tapa tähän olisi järjestää yliopistojen pääsykokeet kahdesti vuodessa. Se olisi erityisesti varusmiesten kannalta merkittävä parannus. Pelkkä yo-todistuksen painottaminen opiskelijavalinnassa on kuolleena syntynyt ajatus jo siksikin, että ilman yo-todistusta voi aivan hyvin päästä yliopistoon (minkä Virkkunen henkilökohtaisesti tietää). Myös toisen asteen ammatillinen koulutus antaa oikeuden osallistua yliopistojen pääsykokeisiin. Jos yo-todistusta alettaisiin painottaa, tulisi lukion opetussuunnitelmaa muuttaa huomattavasti nykyisestä. Ennen kaikkea jokaisen nuoren tulisi saada opiskella sitä, mikä aidosti ja oikeasti häntä kiinnostaa. Liika hiostaminen on syvältä. Monissa EU-maissahan yliopistoon otetaan kaikki halukkaat, ja karsinta tapahtuu vasta opintojen edetessä. Se voisi olla harkinnan arvoinen menettely Suomeenkin.
469
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

josko armeijapalvelun voisi lyhentää yhteen kuukauteen ja suorittaa kirjeitse. Säästyisi euroja ja kansanarmeija säilyisi.

Äänestä
  • Myös Korekakoulututkinnot voisi lyhentää muutaman kuukauden etäopetukseksi netistä kopioitavine lopputöineenn kaikkineen. Säästyisi aikaa ja rahaa puolin jos toisin?

    Eivätkös poliitikot jo eduksuntatyön ohella näin teekin? Tohtorinväitöskirjoja kun eduskunnan käytävillä näyttää syntyvän syntyvän solkenaan...

    Näin helposti se meiltä käy - ammatti-instituuttien ja ammattikorkeakoulujen tohtoritutkintoja lukuunottamatta. Ne kun vaatinevat vähintäänkin puolen vuoden sanitariumkoekentttätutkimuksia Afrikassa?

    Äänestä

  • Säästyisi aikaa ja energiaa johonkin tärkeämpään kuin ase kädessä metsissä juoksenteluun? Voiko älyttömämpää puuhaa olla? Varsinkin kun Suomea ei mikään uhkaa!

    Äänestä

  • Oivapoika kirjoitti:

    Säästyisi aikaa ja energiaa johonkin tärkeämpään kuin ase kädessä metsissä juoksenteluun? Voiko älyttömämpää puuhaa olla? Varsinkin kun Suomea ei mikään uhkaa!

    ja kokoomus

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


toteutettavaksi kirjoitti:

Opetusministeri Virkkunen on halunnut lyhentää opiskeluaikoja. Yksi hyvä tapa tähän olisi järjestää yliopistojen pääsykokeet kahdesti vuodessa. Se olisi erityisesti varusmiesten kannalta merkittävä parannus. Pelkkä yo-todistuksen painottaminen opiskelijavalinnassa on kuolleena syntynyt ajatus jo siksikin, että ilman yo-todistusta voi aivan hyvin päästä yliopistoon (minkä Virkkunen henkilökohtaisesti tietää). Myös toisen asteen ammatillinen koulutus antaa oikeuden osallistua yliopistojen pääsykokeisiin. Jos yo-todistusta alettaisiin painottaa, tulisi lukion opetussuunnitelmaa muuttaa huomattavasti nykyisestä. Ennen kaikkea jokaisen nuoren tulisi saada opiskella sitä, mikä aidosti ja oikeasti häntä kiinnostaa. Liika hiostaminen on syvältä. Monissa EU-maissahan yliopistoon otetaan kaikki halukkaat, ja karsinta tapahtuu vasta opintojen edetessä. Se voisi olla harkinnan arvoinen menettely Suomeenkin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu