Joo eilen tuli katottua pari vuotta vanha elokuva
suomalaiselta nimeltä sanansaattaja jossa pääosassa oli Richard Gere. Ajattelin ettei moinen tähtinäyttelijä saa elokuvaan jännitystunnelmaa, koska on niin tuttu naama jos jostakin Pretty womanista. Yllätyin elokuvasta koska en osannut odottaa sen kaltaista jännäriä.
Gere sopi hyvin rooliinsa ja oli vakuuttava.
Elokuva oli tosi hyvin tehty alkumetreiltä aivan loppuun saakka. Jännitys ja tunnelma oli todella onnistunut kokonaisuus ja elokuva piti kyllä katsojan paikallaan. Tarina perustui länsi virginiassa tapahtuneisiin outoihin ilmiöihin ja kyllä tuli kihelmöivä tunnelma kun ajatteli että jos tuollaista todella tapahtuisi. Oletko katsonut kyseisen leffan mitä mieltä olet siitä
entä kuinka todenperäinen se oli eli onko siellä pikkukaupungissa todella tapahtunut jotain tuollaista kuten esim se sillan romahdus vai oliko se kokonaan mielikuvituksella höystetty
Katso leffa jos et ole sitä vielä nähnyt
Taatusti jännä elokuva-ilta Ohjaaja oli tehnyt kyllä työnsä hyvin

Vastaukset 1
Vanhimmat
Leffa oli kyllä todella jännä, mutta välillä ehkä hieman outo. Samatunnelmainen mutta parempi elokuva on mielestäni Kevin Costnerin Sudenkorento.