Olen saamassa talvivauvan, mutta olo ei ole mitenkään mahtava. Raskauteen olen juuri ja juuri tottunut, mutta asiaa en ole ihan sisäistänyt.
Ei se synnytys niinkään pelota (se on pientä) vaan sen JÄLKEINEN aika: siis loppuelämäni!
Tämä oli siis ns. vahinkoraskaus, mutta päätimme pitää lapsen mieheni kanssa. Hän on hyvä tuki ja innoissaan lapsesta, kuten kaikki sukulaisemme ja ystävämmekin. Rahallisesti ei ole hirveän tiukkaa, vaikka itselläni ei ole vakityötä (tulenko saamaankaan sitten enää omalta alalta..).
Olen aina ollut "villi ja vapaa", vastuuton ja vapautta rakastava ihminen. Lapset eivät ole olleet suunnitelmissa tähän mennessä.
Pelottaa äitiys ja sen tuoma vastuu. Mitä jos en osaa olla hyvä äiti, vaikka haluan? Miten sujuu arki? Entä parisuhde? Tuleeko lapsesta tasapainoinen ja onnellinen yksilö?
En ole mitään hoivatyyppiä, joten pelottaa jos en rakastukaan lapseen silmittömästi, vaan minusta tulee katkera sitä kohtaan. En ole mikään teini enää, vaan jo 25 kuitenkin... Senkin takia v*tuttaa tämä sisäinen angstini.
Onko muilla ollut mitään samankaltaisia ajatuksia tulevasta lapsesta ja äitiydestä?
Ei se synnytys niinkään pelota (se on pientä) vaan sen JÄLKEINEN aika: siis loppuelämäni!
Tämä oli siis ns. vahinkoraskaus, mutta päätimme pitää lapsen mieheni kanssa. Hän on hyvä tuki ja innoissaan lapsesta, kuten kaikki sukulaisemme ja ystävämmekin. Rahallisesti ei ole hirveän tiukkaa, vaikka itselläni ei ole vakityötä (tulenko saamaankaan sitten enää omalta alalta..).
Olen aina ollut "villi ja vapaa", vastuuton ja vapautta rakastava ihminen. Lapset eivät ole olleet suunnitelmissa tähän mennessä.
Pelottaa äitiys ja sen tuoma vastuu. Mitä jos en osaa olla hyvä äiti, vaikka haluan? Miten sujuu arki? Entä parisuhde? Tuleeko lapsesta tasapainoinen ja onnellinen yksilö?
En ole mitään hoivatyyppiä, joten pelottaa jos en rakastukaan lapseen silmittömästi, vaan minusta tulee katkera sitä kohtaan. En ole mikään teini enää, vaan jo 25 kuitenkin... Senkin takia v*tuttaa tämä sisäinen angstini.
Onko muilla ollut mitään samankaltaisia ajatuksia tulevasta lapsesta ja äitiydestä?
Vastaukset 3
Vanhimmat
Älä huolehdi, vauva on suuri muutos elämään ja nuo ajatukset kuuluu asiaan. On vain hyvä, että osaat niitä miettiä ja miettiä myös sitä miten elämäsi tulee muuttumaan. Jokaisella meillä (ainakin toivottavasit) on niitä epätoivon hetkiä, että onko minusta tähän ja miten menee parisuhde jne. Onneksi niillä pienillä ihmeillä on tapana vallata vanhempien sydämet syntymän jälkeen. Kykenethän sinä rakastamaan miestäsikin, mikset siis pientä lasta. Ja se äitiyden ja rakkauden tunne ei muuten aina syty siinä syntymässä. Joskus se vie viikkoja tutustua uuteen ihmiseen ja rakastua siihen. Ja jos tuntuu, ettei elämä lapsen kanssa ala sujumaan niin pyydä apua!
Itsekkin välillä mietityttää elämä lapsen syntymän jälkeen. Olen 19vuotias, mieheni 26. Raskaus oli kyllä ERITTÄIN toivottu, mutta eiköhän tosiaan kaikilla ole välillä jonkinlaisia pelkokuvia tulevasta. :)
Olen kyllä onnellinen raskaudesta, sekä siitä, että saan oman lapsen, mutta itse olen alkanut ajatella vähemmän positiivisesti aina välillä silloin, kun joku vanhempi henkilö tulee sanomaan että olen liian nuori saamaan lapsen enkä mukamas osaa hoitaa sitä jne. Mutta koska olen jääräpää, ohitan tuollaiset kommentit ja luotan itseeni ja siihen, että kyllä äidinvaisto alkaa toimia. (olen muutenkin hoivaava ihminen)
Nyt jo rakastan mahassa olevaa lastani, juttelen, "tökin" takaisin kun hän liikkuu ja paijjaan mahaa vähän väliä. Sieltä syntyy minun ja mieheni aarre. :)
Ensinnäkin, sinä osaat olla äiti omalla tavallasi.
Tuosta rakkaudesta lapseen annan sellaisen varoittavan sanasen, että vaikka et heti ensi silmäyksellä rakastuisikaan lapseesi, ei peli ole menetetty. Eikä se äidinrakkaus kaikilla ole missään vaiheessa mitään onnenhuumaa. Sitten kun tunnet ensimmäistä kertaa olevasi huolissasi lapsesi hyvinvoinnista, tiedät että sinulla on ns. oikeita äidintunteita lastasi kohtaan.
Myös negatiiviset tunteet lasta kohtaan sekä raskausaikana että lapsen syntymän jälkeen, ovat normaaleja, jos ne eivät ole ihan kokoaikaisia. Ne vaan pitää osata purkaa turvallisella tavalla, niin ettei vahingoita lasta, itseään eikä ketään/mitään muutakaan.