Käytin eilen tyttökissaamme ulkona valjaissa ja se pääsi karkuun. Se säikähti kun naapuri rupesi ajamaan nurmikkoa pihan toisella puolen. Kissa muuttui aivan vauhkoksi ja villiksi ja pian se olikin jo päässyt irti valjaista. No onneksi se älysi juosta takapihalle karkuun ja suoraan oven eteen, josta nappasimme sen sisälle. Sitten ryhdyimme tutkimaan valjaita ja ne olivat kyllä ehjät eivätkä lukotkaan olleet auenneet. Tästä sitten jäi vaan mysteeri, että miten ihmeessä se pääsi niistä irti kun ensinnäkin ne oli säädetty kissan koon suhteen pienimmilleen. Järki sanoisi, ettei niistä voi päästä irti mutta näköjään voi. Mitäs nyt?
kissa pääsi irti valjaista
mitäs nyt?
8563
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 8
Vanhimmat
niin ei valjaat päällä pysy, itse olen huomannut saman. Oma kissani säikähti kun naapuri käynnisti moottorisahan ja pinkaisi karkuun niin että vain fleksi ja valjaat jäi käteen. Onneksi juoksi omaan koppaan, jota pidän aina terassilla ulkoilun ajan(tykkää levähdellä siinä välissä) ja sain kisulin heti kiinni.
Olimme lomareissulla ja ulkoilutin kissaani puistossa kun se säikähti jotain ja pinkaisi valjaista suoraan pensaikkoon. Tuijotin hölmönä hetken valjaita ennen kuin tajusin syöksyä kissan perään.
Siksipä olenkin nyt etsinyt täydellisiä valjaita nuorelle hurjimukselle, jota en mistään hinnasta tahdo hukata tuonne puistoon.
joissa hihna niin selkä- kuin vatsapuolellakin on jo hankalampaa rimpuilla irti. Jos kissa säikähtää niin että meinaa karata valjaista, on viisain ottaa eläin silloin syliin. Tiedättehän että kissa ei saa lain mukaan olla kytkettynä taluttimeen ilman valvontaa kuin ainoastaan tilapäisesti ja hyvin lyhyen aikaa. Kissaa ei saa pitää narunpäässä kuin koiraa, vaan kissa on aina ulkoilutettava valvotusti.
http://www.maike-tuote.fi/contpics/2.jpg
Mikäs laki tuon säännön asettaa? Enpä ole koskaan moisesta kuullutkaan.
niin saat lihaa luittes päälle eli faktaa mitä laki sanoo.
Kannattaisi tutustua lakiin ja säädöksiin ennen kun alkaa henkseleitään paukuttamaan.
täältä
http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html#1.2. Pitopaikan olosuhteet
Oli kyllä ihan uutta tuo. Joskus olen kuullut vain koirien irtipitoajasta ja sekin on tainnut vuosien saatossa muuttua. Aikoinaan sitä vissii oikei valvottiin.
Sitten tuokin, että on asetettu säädökset minkä kokoisissa tiloissa kissaa saa pitää. Meinasin, että tekisin tarhan takapihalle meidän kissoille, mutta laki on näköjään säätänyt normit sen tarhan koollekin. Kyllä se vaan on niin, että ei kissaa voi pitää häkissä vaan sen on parempi olla vapaana. Tosin kaupungissa se on sula mahdottomuus..
taas kerran..Kannattaisi varmaan lukea hiukan paremmin. Ulkotarhasta puhutaan ihan erikseen:
http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html#1.3. Ulkotarhan yleiset vaatimukset
Täältä löytyvät pitopaikan koko vaatimukset koskevat asuntoa/muuta vakituista pitopaikkaa:
http://wwwb.mmm.fi/el/laki/F/f23.html#Liite 4 Kissat