Hei ajattelin kertoa oman tarinani, kannustaakseni muita nuorena raskaaksi tulleita.
Olin juuri täyttänyt 17 kun sain tietää olevani raskaana. Olimme seurustelleet mieheni kanssa vajaan vuoden, kun kondomi petti. Apteekin auettua haimme jälkiehkäisypillerin, joka ei jostain syystä toiminut. Tein raskaustestin ystäväni luona kun kuukautiset olivat olleet 3 päivää myöhässä ja heikkoa plussaa näytti. Kerroin asiasta heti miehelleni (joka siis tuolloin oli 20v) ja tämä varovasti ehdotti aborttia. Siihen en kuitenkaan suostunut vaan sanoin miehelle että joko minä ja vauva tai ei kumpaakaan. Mies lupasi jäädä.
Äidilleni kerroin puhelimessa asiasta, koska asuin toisella paikkakunnalla opiskelujen takia. Aluksi äiti oli huolissaan opiskelujeni takia ja jaksamisestani, mutta vajaa puoli tuntia puhelun jälkeen puhelin soi uudestaan. Äiti soitti ja sanoi että "meidän pitää sitten ostaa tänne vauvalle oma sänky, että se saa nukkua omassa sängyssä kun tulee mummolaan."
Raskausaika meni hyvin, voin hieman huonosti alussa mutta oksentanut en kertaakaan. Puolen välin jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Mies jäi tuolloin työttömäksi. Kouluni jäi kesken kahden vuoden opiskelujen jälkeen. Myöhemmin aion mennä toiseen kouluun sillä vanha ala ei enää jaksa kiinnostaa.
Pieni tyttövauva syntyi kesäkuun alussa ja mieskin sai töitä. Synnytys meni hyvin. Matkaa sairaalaan oli 60km, joten lähdimme ajoissa liikenteeseen. Aamulla 8 aikaan olimme sairaalassa, sain kymmeneltä epiduraalin ja tyttö syntyi yhden jälkeen iltapäivällä. 10 pisteen tyttö!
Tarvikkeita ei meidän tarvinnut itse ostaa, sillä mummot olivat niin innoissaan että ostivat lähes kaiken valmiiksi ja loput saimme tutuilta käytettyinä.
Tyttö oli vauvana todella "helppo" lapsi, ei turhia itkenyt ja kuukauden ikäisenä nukkui jo yöt läpeensä. Pian meillä vietetäänkin jo 1v synttäreitä ja tyttö on mitä hurmaavin vaaleine kiharoineen! :)
Vauvan syntymä muutti elämää paljon. Itse jouduin aikuistumaan todella nopeaan ja ottamaan vastuuta sekä itsestä että vauvasta. En koe itseäni teini-äidiksi, vaan äidiksi, jolla riittää rakkautta vielä useammallekkin lapselle. Pikkukakkonen siis haaveissa ja yritys käynnissä. Naimisiin menemme syksyllä mieheni kanssa. Joku voisi sanoa että aika nopeaa toimintaa, mutta kun luottaa itseensä ja kumppaniinsa niin mikä vain on mahdollista. Ja mikä tärkeintä, tarkkailee omaa jaksamistaan ja hakee apua jos tuntuu ettei jaksa!
Olin juuri täyttänyt 17 kun sain tietää olevani raskaana. Olimme seurustelleet mieheni kanssa vajaan vuoden, kun kondomi petti. Apteekin auettua haimme jälkiehkäisypillerin, joka ei jostain syystä toiminut. Tein raskaustestin ystäväni luona kun kuukautiset olivat olleet 3 päivää myöhässä ja heikkoa plussaa näytti. Kerroin asiasta heti miehelleni (joka siis tuolloin oli 20v) ja tämä varovasti ehdotti aborttia. Siihen en kuitenkaan suostunut vaan sanoin miehelle että joko minä ja vauva tai ei kumpaakaan. Mies lupasi jäädä.
Äidilleni kerroin puhelimessa asiasta, koska asuin toisella paikkakunnalla opiskelujen takia. Aluksi äiti oli huolissaan opiskelujeni takia ja jaksamisestani, mutta vajaa puoli tuntia puhelun jälkeen puhelin soi uudestaan. Äiti soitti ja sanoi että "meidän pitää sitten ostaa tänne vauvalle oma sänky, että se saa nukkua omassa sängyssä kun tulee mummolaan."
Raskausaika meni hyvin, voin hieman huonosti alussa mutta oksentanut en kertaakaan. Puolen välin jälkeen muutimme mieheni kanssa yhteen. Mies jäi tuolloin työttömäksi. Kouluni jäi kesken kahden vuoden opiskelujen jälkeen. Myöhemmin aion mennä toiseen kouluun sillä vanha ala ei enää jaksa kiinnostaa.
Pieni tyttövauva syntyi kesäkuun alussa ja mieskin sai töitä. Synnytys meni hyvin. Matkaa sairaalaan oli 60km, joten lähdimme ajoissa liikenteeseen. Aamulla 8 aikaan olimme sairaalassa, sain kymmeneltä epiduraalin ja tyttö syntyi yhden jälkeen iltapäivällä. 10 pisteen tyttö!
Tarvikkeita ei meidän tarvinnut itse ostaa, sillä mummot olivat niin innoissaan että ostivat lähes kaiken valmiiksi ja loput saimme tutuilta käytettyinä.
Tyttö oli vauvana todella "helppo" lapsi, ei turhia itkenyt ja kuukauden ikäisenä nukkui jo yöt läpeensä. Pian meillä vietetäänkin jo 1v synttäreitä ja tyttö on mitä hurmaavin vaaleine kiharoineen! :)
Vauvan syntymä muutti elämää paljon. Itse jouduin aikuistumaan todella nopeaan ja ottamaan vastuuta sekä itsestä että vauvasta. En koe itseäni teini-äidiksi, vaan äidiksi, jolla riittää rakkautta vielä useammallekkin lapselle. Pikkukakkonen siis haaveissa ja yritys käynnissä. Naimisiin menemme syksyllä mieheni kanssa. Joku voisi sanoa että aika nopeaa toimintaa, mutta kun luottaa itseensä ja kumppaniinsa niin mikä vain on mahdollista. Ja mikä tärkeintä, tarkkailee omaa jaksamistaan ja hakee apua jos tuntuu ettei jaksa!
Vastaukset 4
Vanhimmat
En ihan ymmärrä niitä jotka tällä palstalla pyrivät haukkumassa nuoria äitejä. Tämä sun tarina on yksi hyvä esimerkki siitä, ettei kaikki nuoret äidit ole "huonoja".
Oli kiva lukea tätä sun kertomusta, kun teillä menee niin hyvin. Paljon onnea ja jaksamista tulevaan! :)
oot onnellinen. kun tulin raskaasi poikaystäväni lupasi olla tukenani ja elättää minut ja lapsemme mutta 3kk päästä hän sitten minut jätti olin siis loppuraskauden yksin vaikka pysyimmekin väleissä ja lapsemme syntymän jälkeen hän on ollut isä lapsellemme mutta asun lapsemme kanssa kahdestaan ja olisin niin onnellinen jos minulla olisi mies jonka kanssa jakaa vastuu lapsesta.
Minulla ja miehellä nyt takana yhteistä taivalta puolitoista vuotta, mutta monta vuotta ollaan tunnettu. Menimme naimisiin maaliskuussa ja koska olin silloin 17-vuotias sain siihen luvan oikeusministeriöstä. Olen juuri n. viikko sitten täyttänyt 18 ja tässä odotellaan milloin pikku neiti haluaa päästä masusta maailmaan :) Viikkoja siis nyt 39 3 ja jännittää tuleva synnytys, ehkä vään pelottaakin. Koulua ja viimeinen vuosi suorittamatta, jonka aijon suorittaa heti äitiysloman jälkeen ensi vuonna :) Lapsi on ihan suunniteltu juttu!!
Itse olin 16 kun äidiksi tulin kk:si siitä täytin 17.En ymmärrä ihmisiä jotka tekee johto päätöksiä ulkonäön tai iän perusteella.Olin itse käynyt ylä-asteen ja se on vieläkin mun pohja en pidä kiirettä kouluun haluan nauttia pojista kun ovat vielä pieniä ja vain sen pienen hetken..Lapset Juuso 4-vuotta ja Miro 7kk=).Enkä kadu pätkääkään mitä päätöksiä olen tehnyt ja on tullut huomattua ketkä jää rinnalle ja ketkä ei.Ihana huomata etten ole ainut kuka on nuorena lapsen saanut ja mukava on lukea muitten juttuja ja etten ole yksin