Nootin hinta

Onko kukaan laskenu kuinka kalliiksi nootin tilaaminen on suomelle tullut. Pelkästään sillä että k linja paljasti neuvostoliitolle kuinka paljon neuvostoliittoa täälä pelättiin se antoi neuvostoliitolle merkittävän neuvottelu edun. Oisko mahdollista saada taloudelliseen vastuusen esim. Väyrynen. Sekä kaikkien k linjalaisten perikunnat. Hirvittäviä väristyksiä toi urhoutta eurooppaan tuo et kuinkahan kalliiks tällä kertaa tulee
165
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Maalaisliitto-kepun vehkeily neukulandian kanssa tuli Suomelle äärimmäisen kalliiksi. Maalaisliiton olisi tullut edetä kohti unohdusta kaupungistumisen ja teollistumisen myötä, mutta se tarttui veronmaksajien rahapussiin väkäytyessään valtaan pitkälti juuri moskova-kortin voimin. Tukaiset, alueiden taantuminen, saastuminen, väestökato ovat seurausta museokunnossa olevan maanomistajapuolueen päsmäröinnistä.

Kepulla ei ole annettavaa suomelle muuta kuin anteeksipyyntö ja poistuminen historian tunkiolle.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Minä vaan kirjoitti:

Onko kukaan laskenu kuinka kalliiksi nootin tilaaminen on suomelle tullut. Pelkästään sillä että k linja paljasti neuvostoliitolle kuinka paljon neuvostoliittoa täälä pelättiin se antoi neuvostoliitolle merkittävän neuvottelu edun. Oisko mahdollista saada taloudelliseen vastuusen esim. Väyrynen. Sekä kaikkien k linjalaisten perikunnat. Hirvittäviä väristyksiä toi urhoutta eurooppaan tuo et kuinkahan kalliiks tällä kertaa tulee

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu