Onko yleistä, että ensimmäiset yhdynnät tekevät kipeää, vaikka nainen ei ole neitsyt? Harrastin tänä keväänä seksiä muutaman kerran parin viikon kuluessa, ja minuun koski miehen työntyessä syvemmälle, vaikka hän toimi hitaasti ja varovasti. Tästä syystä hän ei voinut liikuttaa heppiä edestakaisin.
Olin erityisen pettynyt, koska liukuvoide ei estänyt kivuntunnetta. Miehen heppi oli melko paksu. Miten muut ovat toimineet vastaavissa tilanteissa?
Kysymys
3
356
Vastaukset
Liukuvoide ei näissä kipuasioissa auta yhtään, pitäisi olla omaa nestettä siellä alapäässä. Eikä saisi ikinä edetä nopeasti. Kokeilkaa esimerkiksi aloittaa yhdynnän vasta suuseksin jälkeen.
- Namur
Onko emättimesi ahdas?
Kokemukseni mukaan hyvin ahtaaseen emättimeen on usein kivuliasta työntyä, kipu ei ole vain naisen kokemus. Olen itse kokenut kipua, kun siittimen työntäminen vaatii yletöntä ponnistelua, vaikka nainen ei ole neitsyt. Jos emätin on liukas - ja vaikka olisi ahdas - se auttaa yhdyntää. Usein emätin kostuu vielä lisää rauhallisen yhdynnän aikana ja kiihottuessaan avautuu lisää.
Tietenkin tiukka emätin tuntuu mukavalta siittimen ympärillä, mutta mikäli se on liian ahdas ja kuivempi, nautinnon kanssa on siinä ja tässä. Liukuvoide ei auta kuin ehkä sisääntyönnössä.
Olen itse aikanaan lopettanut yhden suhteen juuri yhdeltä ostin tämän jatkuvan seksiongelmoinnin kanssa. Kai asia on makujuttukin, itse pidän enemmän löysemmistä emättimistä.
Oletko löytänyt ratkaisua ongelmaasi? Namur kirjoitti:

Oletko löytänyt ratkaisua ongelmaasi?Kyllä, olen nimenomaan ahdas. Kumppanini ei sanonut, että häneen olisi sattunut, mutta ahtauteni vuoksi yhdyntä ei ole onnistunut aikaisempien kumppanieni kanssa. Gynekologi suositteli liukuvoidetta ja sanoi, että kipu lakkaa aikanaan. Toivottavasti!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kadonnut poika hukkunut lietteeseen mitä kalajoella nyt on?
Jätelautta ajautunut merelle ja lapsi uponnut jätelautan alle?1365761Kalajoen hukkuneet pojat olivat tummaihoisia
Jälleen kerran, hukkuneet tai heikon uimataidon vuoksi vaaraan joutuneet olivat muita kuin suomalaisia. Turha viisastell1753404- 282607
PoIiisi jahtasi mopopojan hengiltä
Toivottavasti on s i n i v u o k k o nyt ylpeä itsestään, kun ajatti teinin päin lyhtypylvästä. https://w4642503- 2012295
- 1811852
Emme voi elää velaksi, sanoi Riikka
Valtionvelan odotetaan nousevan 86,3 prosenttiin bruttokansantuotteesta vielä kuluvan vuoden aikana. https://www.iltale1251437Et halua kohdata niitä tunteita ja asioita, joita minä herätän sisälläsi
Vastustelet. Yrität esittää, että kaikki on hyvin. Leikit perhettä.361222- 501103
Miksi epäilit kaivattusi kiinnostuneen
Juuri sinusta? Mihin piirteisiin hän aikanaan saattoi sinussa ihastua? Olivatko ne yhtään samoja asioita joihin itse iha721026