Katottiin kyseinen leffa pari päivää sitten, oli pettymys. Melko sekava oli. Juoni ihan ok. Äänitys ihan peestä, Jenni Banerjee supisee ni ei saa mitään selvää! Piti laittaa tekstitys välillä.
Blackout
Arskaa
2241
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Leffa oli ihan todella hyvä!! Yllättävä ja jännittävä. Tuo Banerjeen ääni oli kyllä todella epäselvä, osa puheesta meni ihan ohi. Muuten oli visuaalisesti ja äänimaailmallisestikin hieno.
Kävin katsomassa uudenvuodenpäivänä, kun olin lomalla Suomessa, eikä iltapäivällä ollut muutakaan tekemistä.
Ei se aivan paska ollut; juonessa oli jotain järkeäkin. Varsinkin pohdinta siitä ketä on varaa sairaaloissa hoitaa, ja ketä ei, oli varsin mielenkiintoista.
Mutta ei myöskään mikään mestariteos. Juonen käänteet välillä epäuskottavia, ja kaiken kruunasi aivan tajuttoman surkeat näyttelijävalinnat. Se jonka mielestä Irina Björklund on uskottava ministeri, pitäisi miettiä asiaa uudelleen. Ja Jenni Banerjee on kaunis, se on totta. Mutta järkyttävän surkea näyttelijä. Onnistui pilaamaan jokaisen kohtauksen jossa oli.
Eikö tämä Jenni ole seurustellut ohjaajan kanssa kaikissa leffoissa joissa on ollut; ainoa selitys miksi saa rooleja.