MTV:n downloud

Metalliosion ykkönen vaihtelee päivittäin AK:n ja Amoralin levyn kanssa. En ole vielä muita ykkösiä siellä nähnyt.
(Tiedän toki että myyntimäärät siellä ovat vähäisiä mutta silti...)
35338
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

Mutta kuten itsekin sanoit, myyntimäärät on vähäisiä, joten jo pari ostajaa riittää nostamaan levyn kärkeen. Sama pikkaisen isommassa mitassa näkyi myös silloin, kun täälläkin hehkutettiin FFF:n sijoituksia japanilaislistoilla ja ennusteltiin asiantuntemuksella kymmenien tuhansien kappaleiden myyntejä. Ja mitäs sitä olikaan, 3000?

Äänestä
  • Kirjoitukseni idea oli siinä että tuo sijoituksen vaihtelu ei tunnu totuudenmukaiselta. Jos myynti on muutamia levyjä niin silloin tuon ykköspaikan haltija pitäsi vaihtua useammin eikä pelkästään vaihdella AK:n ja Amoralin kesken.

    Japanin levymyynnin ilmoitettu alkumyyntiluku oli muistaakseni n. 4000 ja sen jälkeen vasta tuo seuranta alkoi suoli 24:lla.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kirjoitukseni idea oli siinä että tuo sijoituksen vaihtelu ei tunnu totuudenmukaiselta. Jos myynti on muutamia levyjä niin silloin tuon ykköspaikan haltija pitäsi vaihtua useammin eikä pelkästään vaihdella AK:n ja Amoralin kesken.

    ja tänään vuorostaan SYC ykkösenä.

    Äänestä

  • sä olet jaksanut sitten ahkerasti kyylätä mitä kukakin on kirjoittanut ja milloin. kuka muuten noin on väittänyt 10 tuhansien myyntiä japoissa? pistäs linkkiä, sulla on varmaan kaikki muistissa, vai ootko taas kehitellyt tollasta schaibaa omassa päässäsi.

    Äänestä

  • sun kanssas kirjoitti:

    sä olet jaksanut sitten ahkerasti kyylätä mitä kukakin on kirjoittanut ja milloin. kuka muuten noin on väittänyt 10 tuhansien myyntiä japoissa? pistäs linkkiä, sulla on varmaan kaikki muistissa, vai ootko taas kehitellyt tollasta schaibaa omassa päässäsi.

    jaksaa päivästä toiseen j.a.u.h.a.a samaa skeidaa, jolla ei oo edes kärpäsen pierun verran mitään merkitystä minkään kanssa. sulla taas taitaa itselläsi muisti pätkiä:DD. Eipä tosin näkynyt enää aikoihin aloituksia Ari Koivusen maailmanvalloitusmyynneistä.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kirjoitukseni idea oli siinä että tuo sijoituksen vaihtelu ei tunnu totuudenmukaiselta. Jos myynti on muutamia levyjä niin silloin tuon ykköspaikan haltija pitäsi vaihtua useammin eikä pelkästään vaihdella AK:n ja Amoralin kesken.

    Japanin levymyynnin ilmoitettu alkumyyntiluku oli muistaakseni n. 4000 ja sen jälkeen vasta tuo seuranta alkoi suoli 24:lla.

    jospa maikkarin netti ei olekaan se metallin pääostopaikka?...eikös siellä enempi jyrää popimpi kama.... eli se siitä promillen promillen tuhannesosamyynnin kärkipaikasta.

    Äänestä

  • tässä se vitsi on kirjoitti:

    jaksaa päivästä toiseen j.a.u.h.a.a samaa skeidaa, jolla ei oo edes kärpäsen pierun verran mitään merkitystä minkään kanssa. sulla taas taitaa itselläsi muisti pätkiä:DD. Eipä tosin näkynyt enää aikoihin aloituksia Ari Koivusen maailmanvalloitusmyynneistä.

    ja kirjoittaa vaikka omaa blogiasi sen sijaan että tuot pahat löyhkäsi tälle palstalle, jossa kukaan ei halua niitä haistella.

    Äänestä

  • tässä se vitsi on kirjoitti:

    jaksaa päivästä toiseen j.a.u.h.a.a samaa skeidaa, jolla ei oo edes kärpäsen pierun verran mitään merkitystä minkään kanssa. sulla taas taitaa itselläsi muisti pätkiä:DD. Eipä tosin näkynyt enää aikoihin aloituksia Ari Koivusen maailmanvalloitusmyynneistä.

    maailman valloituksista, jos niitä MUKA on. Joo, niin arvelinkin, että tyhjästä on paha nyhjästä;D

    Äänestä

  • virhe se on varma. Jos muutaman levyn myynti muuttaisi tilannetta noin radikaalisti niin silloin ykkönen vaihtuisi koko ajan, eikä vain SYC ja Becoming. On tilastollinen mahdottomuus että kaksi levy vaihtavat ykköspaikkaa päivittäin, eivätkä ole koskaan esim kakkosena tai vaikka seitsemäntenä eivätkä myöskään ikinä yhtä aikaa listalla.

    Äänestä

  • tässä se vitsi on kirjoitti:

    jaksaa päivästä toiseen j.a.u.h.a.a samaa skeidaa, jolla ei oo edes kärpäsen pierun verran mitään merkitystä minkään kanssa. sulla taas taitaa itselläsi muisti pätkiä:DD. Eipä tosin näkynyt enää aikoihin aloituksia Ari Koivusen maailmanvalloitusmyynneistä.

    monia muita kiinnostaa, joten lopeta toi jatkuva muiden kimppuun hyökkääminen.
    Toihan on selkee virhe josta vois pistää nootin maikkarin Storeen. Ehkä siitä on laitettukin, toivottavasti.

    Äänestä

  • linkkejä kirjoitti:

    maailman valloituksista, jos niitä MUKA on. Joo, niin arvelinkin, että tyhjästä on paha nyhjästä;D

    ja hyvällä alulla sekä Amoralilla että Arilla, joten voit alkaa jo harjotella vetää hatullista paskaa.

    Äänestä

  • aloittaja kirjoitti:

    Kirjoitukseni idea oli siinä että tuo sijoituksen vaihtelu ei tunnu totuudenmukaiselta. Jos myynti on muutamia levyjä niin silloin tuon ykköspaikan haltija pitäsi vaihtua useammin eikä pelkästään vaihdella AK:n ja Amoralin kesken.

    Japanin levymyynnin ilmoitettu alkumyyntiluku oli muistaakseni n. 4000 ja sen jälkeen vasta tuo seuranta alkoi suoli 24:lla.

    Sekä Becoming että FFTF myyvät edelleen Japanissa.

    Äänestä

  • linkkejä kirjoitti:

    maailman valloituksista, jos niitä MUKA on. Joo, niin arvelinkin, että tyhjästä on paha nyhjästä;D

    tyhjästä on paha nyhjästä... taisi tulla pää vetävän käteen Koivusellakin :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    Äänestä

  • suustani kirjoitti:

    tyhjästä on paha nyhjästä... taisi tulla pää vetävän käteen Koivusellakin :DDDDDDDDDDDDDDDDDDDDDD

    ulkomaan keikkojen yhteydessä. Nyt ulkomaan valloituskeskustelua edustaa levyarviot ja muu mediahuomio ulkomailla.
    Sinustakin oikein huokuu hyva tahto, hienoa! Kannustustahan ei kukaan saa koskaan liikaa.

    Äänestä

  • edelleen:) kirjoitti:

    Sekä Becoming että FFTF myyvät edelleen Japanissa.

    vieläkään saaneet niitä myytyä? pistäisivät jo alelaariin etteivät jää käsiin...

    Äänestä

  • ne ole kirjoitti:

    maailmassa. Mä ostelen koko ajan levyjä, jotka on tehty 1-40 vuotta sitten.

    Äänestä

  • instant-idols- kirjoitti:

    maailmassa. Mä ostelen koko ajan levyjä, jotka on tehty 1-40 vuotta sitten.

    tuotanto on yleens parempaa ku uudempi joten sielt wanhemmast pääst tulee mullaki enempi musaa oli sit kyse mist musast tahans. sellasii tänhetken tuotoksii mul ei warmaan oo amoralin lisäks montakaan. voivodin ja melvinsin uusimmat ja jotai 90-luwun megadethii tulee äkkiseltää mieleen ja alice coopereit useempii ku se on mul aika uus tuttawuus huolimat et on wanha konkari;))))

    Äänestä

  • kuitenkin kirjoitti:

    virhe se on varma. Jos muutaman levyn myynti muuttaisi tilannetta noin radikaalisti niin silloin ykkönen vaihtuisi koko ajan, eikä vain SYC ja Becoming. On tilastollinen mahdottomuus että kaksi levy vaihtavat ykköspaikkaa päivittäin, eivätkä ole koskaan esim kakkosena tai vaikka seitsemäntenä eivätkä myöskään ikinä yhtä aikaa listalla.

    eli hywin päätelty.

    Äänestä

  • näyttäisi olevan vahva liioittelu ja samalla toisten mitätöinti. Kukaan ei ole ennustellut mitään myyntimääriä. En ainakaan minä ole missään nähnyt tai kuullut.

    Japanin myyntimääristä oli puhetta ennen Japanin keikkaa (vuosi sitten) ja tuolloin FFF:n myynti oli noin 4000 kappaletta (levyhtiön mukaan). Samassa yhteydessä puhuttiin kyllä Children of Bodomin levymyynnistä Japanissa ja sitä oli kymmeniä tuhansia, sitäköhän muistelisit.

    Tuonkin jälkeen FFF samoin kuin Becomingkin on ollut ihan mukavasti japsien myyntilistoilla, joten myynti taatusti enemmän kuin tuo hihastaravistamasi 3000.

    Äänestä

  • ne ole kirjoitti:

    vieläkään saaneet niitä myytyä? pistäisivät jo alelaariin etteivät jää käsiin...

    vielä, eli täyteen hintaan menee vielä. Välillä on ollut jopa loppu, kunnes on tullut lisätoimitus.

    Äänestä

  • luonteenpiirteesi kirjoitti:

    näyttäisi olevan vahva liioittelu ja samalla toisten mitätöinti. Kukaan ei ole ennustellut mitään myyntimääriä. En ainakaan minä ole missään nähnyt tai kuullut.

    Japanin myyntimääristä oli puhetta ennen Japanin keikkaa (vuosi sitten) ja tuolloin FFF:n myynti oli noin 4000 kappaletta (levyhtiön mukaan). Samassa yhteydessä puhuttiin kyllä Children of Bodomin levymyynnistä Japanissa ja sitä oli kymmeniä tuhansia, sitäköhän muistelisit.

    Tuonkin jälkeen FFF samoin kuin Becomingkin on ollut ihan mukavasti japsien myyntilistoilla, joten myynti taatusti enemmän kuin tuo hihastaravistamasi 3000.

    lyhyt muisti. Ei nyt kukaan jaksa kaivaa esiin vuoden - puolentoista takaisia avauksia, mutta minäkin muistan kuinka täällä spekuloitiin useamman kerran mahdollisia FFF:n Japanin myyntejä. Hurjimmat taisivat päästä jonnekin 30 000 (!!). Pettymys ja hämmästys tuotiin täälläkin julki, kun sitten jostain tuli tieto noista 4000. Kyllähän siellä listoilla voi "ihan mukavasti olla", mutta ...

    Äänestä

  • ari-faneilla kirjoitti:

    fanaattiset palstakyylät kuin sinä ja tuo kamusi, ellette ole yksi ja sama kyttääjäurpå, helposti kaivaisivat sellaisen tiedon esiin, jos sellainen olisi olemassa, mutta ... ;D yhdistäkää voimanne ;D

    muistella. mä en muist enää ees wiime wiikost mitään eikä huomist pitemmäl kiinnosta myöskään. koit ny elää täs hetkes äläkä jotai muinaismuistoi kaiwele;)))) ketä sitäpaitsi kiinnostaa jotku hikiset myynnit wiime kiwikaudelt. jos kyseiset kassat on saamatta ja jossai on häikkää niiden saamises niin sit ehkä mut koska meist kukaan ei oo saamas senttiikään lewymyynnist itelleen niin ei luulis kiinnostawankaan eli ne on wain asianomistaja-asioit ja me ei olla niit;))))

    Äänestä

  • noinkin kirjoitti:

    fanaattiset palstakyylät kuin sinä ja tuo kamusi, ellette ole yksi ja sama kyttääjäurpå, helposti kaivaisivat sellaisen tiedon esiin, jos sellainen olisi olemassa, mutta ... ;D yhdistäkää voimanne ;D

    sittenki on lukihärö;)))

    Äänestä

  • ny ei kantsi kirjoitti:

    muistella. mä en muist enää ees wiime wiikost mitään eikä huomist pitemmäl kiinnosta myöskään. koit ny elää täs hetkes äläkä jotai muinaismuistoi kaiwele;)))) ketä sitäpaitsi kiinnostaa jotku hikiset myynnit wiime kiwikaudelt. jos kyseiset kassat on saamatta ja jossai on häikkää niiden saamises niin sit ehkä mut koska meist kukaan ei oo saamas senttiikään lewymyynnist itelleen niin ei luulis kiinnostawankaan eli ne on wain asianomistaja-asioit ja me ei olla niit;))))

    ajan yksikkö :)

    Äänestä

  • ehkä mul kirjoitti:

    sittenki on lukihärö;)))

    noihin kyrpäurp eiku siis kyttääjäurpåihin sopis oikein hyvinkin. hyvä assosiaatio sulla;D

    Äänestä

  • ei ole kirjoitti:

    ajan yksikkö :)

    yksikkö se on. ei täs oo kyse matikast waan kielikuwast. walowuos kuwaa pituutta. ihan sama onks kysees lapamadon pituus wai awaruuden etäisyys. pitkä kuiteski;)))

    Äänestä

  • on minkä kirjoitti:

    yksikkö se on. ei täs oo kyse matikast waan kielikuwast. walowuos kuwaa pituutta. ihan sama onks kysees lapamadon pituus wai awaruuden etäisyys. pitkä kuiteski;)))

    olemas myös kilometrin wanhoi asioit :)

    Äänestä

  • niinku on kirjoitti:

    olemas myös kilometrin wanhoi asioit :)

    hywin sanoo eikä se oo pois mistään eikä järkytä maailmanjärjestyst;)))

    Äänestä

  • ari-faneilla kirjoitti:

    lyhyt muisti. Ei nyt kukaan jaksa kaivaa esiin vuoden - puolentoista takaisia avauksia, mutta minäkin muistan kuinka täällä spekuloitiin useamman kerran mahdollisia FFF:n Japanin myyntejä. Hurjimmat taisivat päästä jonnekin 30 000 (!!). Pettymys ja hämmästys tuotiin täälläkin julki, kun sitten jostain tuli tieto noista 4000. Kyllähän siellä listoilla voi "ihan mukavasti olla", mutta ...

    omintakeinen muisti onkin. Muistatte mitä sattuu vai onko kyseessä joku unennäkö? Mielenkiintoinen väite tuo pettymyksen ja hämmästyksen julkituonti, en minä ainakaan mitään sellaista täällä muista. Untakohan olet nähnyt siinnäkin asiassa.

    Ikävä tuottaa pettymystä, mutta kaikki asioita seuraavat eivät ole himofaneja, mitä se sana kielenkäytössäsi tarkoittaakaan.

    Äänestä

noi on ykkösenä hevi genressä ja muualla ei näy missään.

Äänestä
  • välillä. Mutta hevimetallissa SYC on ollut ykkösenä ilmestymisestään lähtien.. mitä nyt välillä käynyt kakkospaikalla.

    Äänestä

ei näy Amoja, Fuelia eikä Becomingiakaan top40:ssä, vaikka ovat pitäneet kirkkaasti ja hyvin kuuluvasti!!!!!! Maikkarin latauslistan kärkeä :DD Tässä täytyy olla jokin salaliitto takana!!!!!!????????

vielä kummenpaa on, että virallisen MYYNTIlistan kakkossijalla on Stratojen uusin, mutta eipä ole vaan päässyt hevi-ariamoralin ohi Maikkarilla. Ei ole vissiin Stratot riittävän hevejä DDDDDDDD

Äänestä
  • käsittämättömän paska levy, että se ei voi myydä kuin kuorosodan ansiosta :) syc sen sijaan on parasta a-ryhmää, joka ei avaudu daijuille kuorosotafaneille :)

    Äänestä

  • kyllä niin kirjoitti:

    käsittämättömän paska levy, että se ei voi myydä kuin kuorosodan ansiosta :) syc sen sijaan on parasta a-ryhmää, joka ei avaudu daijuille kuorosotafaneille :)

    onks neki alkanu keskenää sotii;)))

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

on hauska kirjoitti:

Metalliosion ykkönen vaihtelee päivittäin AK:n ja Amoralin levyn kanssa. En ole vielä muita ykkösiä siellä nähnyt.
(Tiedän toki että myyntimäärät siellä ovat vähäisiä mutta silti...)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu