George Orwell on nyt ehkä ajankohtaisempi kirjailija kuin aikoihin, kaikkihan ovat lukeneet tai ainakin kuulleet kirjoista 1984 ja Eläinten vallankumous, jossa siat ottavat tyrannian koko eläinfarmissa. Ja 1984 kirja puolestaan kertoo siitä, mitenkä meidän ajatusmaailmaamme päästään käsin jopa ei äännettynä, eli ajatuksemme luetaan jo ennakolta, niin kin DDR:ssä ja Sovjet Unionissa tehtiin. Isoveli valvoo ja koko totalitaristinen hierarkia on täynnä pahoja byrokraatteja, tätähän se Raineiston Moshe Lewinin kirja Neuvostoliiton vuosisatakin kuvaa. Neuvostoliiton byrokratia oli kuin suuri mustekalaverkosto joka kuristautui kaiken ympärille, jättämättä elintilaa tavalliselle kansalaiselle. Ajatukset luettiin ja tuomiot annettiin jo ennakolta, kuten Orwell kirjoitti. Geoge Orwellin helmiä on myös kirja Puilla Paljailla, jossa hän vaeltaa köyhänä kulkurina halki Pariisin ja Lontoon slummien. Siinä on todellista köyhyyden romantiikkaa, syvää ymmärrystä näin lamantappoaikoihin. Ja Eläköön Tuonen kielo kertoo pikkuporvarillisesta elämäntavasta Englannissa, epäonnistuneen runoilijan silmin, tosi hyydyttävää lukemista, näin pikkuporvarillisuuden aikoihin. Anarkistitoimittaja on päähenkilön, eli runoilijan ainoa asiantuntija. Orwell on kirjoittanut lisäksi kirjat Katalonia, katalonia, Espanjan sisällissodasta ja esseekokoelman Kun ammuin norsun ja muita esseitä. Orwell oli satiirin mestari ja voidaan hyvällä syyllä sanoa, että romaani 1984 käsittelee myös kapitalismia yhtä hyvin kuin reaalisosialismin mädännäisyyttäkin. Orwell luonnehti itseään subjektivistiseksi sosialistiksi. Siis yksilön näkökulmasta, ehkä hän antaisi lisää potkua tähänkin päivään, vasemmiston yleiseen alennustilaan . Ei tällä erää enempää.
Orwell
Orwellilaisittain
2178
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
objektiiviseen sosialistiin? Vai onko sellaista objektiivista ollenkaan?
Otsikko on arvosana lukemisen ymmärtämisestä. Useimmat Orwellista kirjoittavat eivät koskaan ole Orwellia lukeneet. Sinun huomaan lukeneen.
Työmatkallani kuljin mennen tullen seitsemän valvontakameran ja kahden web-kameran ohi. Matkan varrella on myös Tielaitoksen tiekamera ja arviolta toistakymmentä liikkeiden valvontakameraa.
Työpaikkani aluetta valvoo kaksi pimeässä näkevää kameraa 28 metrin tolpissa,neljä päiväkameraa vähän matalemmissa ja jokaisella kulkuportilla on oma kameransa,kulkuportteja on kuusi.
Kulkuportti avautuu mangneettiavaimella,se kirjaa minut paikallaolijaksi. Samalla avaimella leimaan itseni toisessa kohteessa osaston tietojärjestelmään,palkkani alkaa juosta.
Pukuhuoneisiin ja niistä pois kuljen sähkölukkojen kautta,ne tunnistavat kulkijan.
Työpisteessä kirjaudun tietokantaan yhdellä henkilönumerolla,se avaa minulle sallitut tiedostot. Jokainen varasto-otto,raaka-aineen käyttö ja valmiin tuotteen luovutus vaakojen kautta kirjautuu reaaliaikaisesti,noita tapahtumia voi olla vuoron aikana parikymmentä. Tämä on varastokirjanpitoa mutta siitä ovat myös liikkeeni todennettavissa jälkeenpäin.
Toisella numerollani kirjaudun laadunvalvontajärjestelmään,se avaa tietokannan ja analysaattorit. Normaalivuorossa laatunäytteitä tehdään kaksi,homman risatessa tarvittava määrä,se voi olla toistakymmentäkin.
Hallissa on kahdeksan prosessikameraa,ne on kohdistettu häiriöalttiimpiin kohteisiin ja monitoreja ripoteltu sinne,tänne. Nämä kamerat eivät ole tallentavia vaan työkaluja mutta niidenkin silmässä ollaan.Tallentavia yleiskameroita on kolme,niiden tarkkuus riittää rekisterinumeroiden havaitsemiseen mutta olen ollut huomaavinani niiden liikkuvan vaikkapa kilpailijoiden ja asiakkaiden vierailujen aikana.Onhan se varmaankin mukava katsoa,mihin he huomionsa kiinnittävät,nimittäin sehän heiltä itseltään melko todennäköisesti puuttuu.
Kolmannella salasanalla avaan sähköpostin. Sen seurannasta minulla ei ole käsitystä. Mangneettiavaimella asioin ruoka-automaatilla,se taltioi paikan,sopan laadun ja ajan laskutusta varten.
Työpuhelimen puhelut ovat jäljitettävissä siten kuin puhelut yleensä,samoin internet.
Talolla on oma,maailmanlaajuinen puhelimien lyhytvalintajärjestelmä,faksiakin käytetään vielä melko paljon. Niiden laskutus on jyvitetty kustannuspaikkakohtaiseksi ja siten helposti seurattavaksi.
Työpaikalta poistuessani suljen avaamani tiedostot ja kirjaan itseni ulos,kuljen sähkölukkojen kautta,leimaan työaikani päättyneeksi sekä kuljen portista ulos mangneettiavaimella,se taltioi poistumisen ajankohdan. Kamerat tolppien nokassa näkevät minut vielä 600 metrin päästä.
Jos poikkean paluumatkalla ostoksilla,korttimaksu jättää jäljen.Samoin pankkiautomaatilla käynti.
Minulla on työmatkaa nelisen kilometriä.Työreissuni kestää sellaiset yhdeksän tuntia ja jättämieni sähköisten jälkien ja kamerakuvien perusteella päiväni voidaan todentaa lähes minuuttiaikataululla.
Liikun polkupyörällä,jos kulkisin bussilla tai junalla tallentuisin myös asemien valvontakameroihin. Netissä vietän pari tuntia,soittelen ja minulle soitellaan. Se tarkoittaa,että olen lähes koko hereilläoloaikani valvonnassa. Kyse onkin siitä,mitä ne Orwellin kirjan siat tahtovat tiedoilla tehdä.Saatavissa ne kuitenkin ovat.
Lontoo on maailman kameravalvotuin paikka,sana "järjetön" kuvaa parhaiten niiden määrää. Syyskuun terrori-iskun jälkeen USA täydensi puhelinvalvontajärjestelmäänsä,nyt se pystyy erittelelemään kuusi miljoonaa puhelua samanaikaisesti. Järjestelmä etsii sellaisia kohdesanoja kuin terrorism,ahmed,communism,kimiljong,fachism,antipunics jne. Löydettyyään se aloittaa nauhoituksen.
Mutta mitäpä me näistä,uskotaan pappamannisia - Stalinia se Orwell kuitenkin tarkoitti.