vai 500 000 ääntä Ps:lle?
300 000?
400 000?
592
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Turha lähteä arvailemaan kuinka paljon mikäkin puolue saa ääniä. Nyt täytyy toivoa että suomalaiset aktivoituvat ja sanovat sanottavansa näissä vaaleissa.
Meillä on ihan tarpeeksi asunnottomia, työttömiä ja ulkomaanvelkaa, eli ongelmia on omastakin takaa. Nyt äänestetään Suomen ja suomalaisten puolesta!
pettävät koko Suomen kansan. Muut peruSS ehdokkaat lupautuvat töihin, soini vain lusmuilemaan. Työmaapinnari ei ole mikään vaihtoehto, pelkkä äänestäjien kusettaja vain.
kun äänestetään tuskin kaikki jotka äänestävät ehdokastaan saavat mieleistään läpi, mutta nyt äänestetään Suomenpuolesta ja suuntaa käännettävä EU:sta Suomeen. PS:nen on todellinen vaihtoehto nyökytteliöille ja muille lusmuilioille.
PS:n on nyt korkeimmalla tasolla mihin puolue tulee koskaan pystymään. Soinin lähtiessä Brysseliin alkaa puolueen alamäki. Ei ole yhtään vastaavaa hamoa antamassa kotimaaassa lausuntoja.
Timo Soini 138.000 ääntä
Sampo Terho 98.000
Pertti Veltto Virtanen 94.000
Kike Elomaa 68.000
Vesa- Matti Saarakkala 43.000
Erkki Havansi 24.000
Jaana Sankilampi 18.000
Freddy Van Wonterghem 16.000
Pirkko Mattila 12.000
Lauri Heikkilä 10.000
______________________________
Yht 523.000
Tuosta on hyvä jatkaa!