Lukeminenko vl-pannassa?

*****Ei se ollut erehdys
Kirjoittanut: vaan tarkennus / Tänään / klo 17:08

On aivan
eri asia lohduttaa ja vahvistaa ennen uskoneita, kuin osoittaa ahdasta taivaan tien ovea eli porttia. Ennen ja vieläkin on lohdutettu hätääntyneitä uskovaisia, mutta sitä ei ole tarkoitettu ulkopuolisille ensimmäisen parannuksen paikaksi. Jos joku kuvittelee saavansa oikean, Jumalan sanan mukaisen uskon lukemalla, hän pettää itsensä ja toisetkin, ja voidaan sanoa Laestadiuksen mukaisesti armon varkaaksi. Sellaiseen eivät vapaat Jumalan armolapset lähde eivätkä yhdy, kuten eivät ole tehneet ****

Mitä sitten Jeesus tarkoitti sanoessaan: "Te eksytte siksi, kun ette tunne pyhiä kirjoituksia ja Jumalan voimaa"?

Jeesus antoi selvästi ymmärtää, ettei Jumalan voimaa voi tuntea, -lukematta.

Äkkiä vl;t perintönsä unohtavat, "lapin mariakin" oli ns. lukijoita.

1

96

    Vastaukset 1

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Vanhollisluterilainen

      "Jos joku kuvittelee saavansa oikean, Jumalan sanan mukaisen uskon lukemalla, hän pettää itsensä ja toisetkin, ja voidaan sanoa Laestadiuksen mukaisesti armon varkaaksi."
      Ei muuten pidä paikkaansa, eikä ihminen voi varastaa edes armoa, koska se kuuluu ehdoitta katuvalle synnintuntoon tulevalle ihmiselle. Ainoastaan Jumala voi avata etsivälle sanansa, myös raamattua lukemalla ja jos omatunto herää
      voi käydä parannuksen askelille (uudestisyntyminen). Sovintosaarnan voi uskon kautta ottaa vastaan millä tahansa menetelmällä. Pyhä henki tekee uskon kuitenkin eläväksi ja se on Jumalan lahja. Siihen meillä ei ole mitään valtaa eikä sitä Jumala vahingossa anna. Uskotko?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Puukotus Kajaanissa

      Kuka puukotti ja ketä? https://yle.fi/a/74-20247765 Vähemmän yllättäen päihteet mainittu
      Kajaani
      56
      1234
    2. Taas henkirikos

      Kuka lienee nyt asialla.
      Ilomantsi
      16
      845
    3. 68
      742
    4. Mitä söpö

      Mies mietit?
      Ikävä
      63
      735
    5. Miten uskallan sua nähdä

      Kun vaikutat suuttuneelta :(
      Ikävä
      47
      704
    6. Nainen, tässä olen kahden vaiheilla

      Toinen pitäisi valita ja kummassakin on hyvät ja huonot puolensa. Toinen olisi sellainen pysyvä mutta työläs. Toinen taa
      Ikävä
      69
      698
    7. Hyvä on sitten, jos et sitä s*ksiä halua kanssani.

      Rakastetaan vaan toisiamme, voin käydä muualla tyydyttämässä fyysisenpuolen tarpeet. Puhumalla tämäkin olisi selvinnyt.
      Ikävä
      131
      625
    8. Suloinen ja herkkä

      Toiset huomioiva, räväkkä, yllättävä. Ei sellaisesta voi olla pitämättä.
      Rakkaus ja rakastaminen
      31
      585
    9. Humalassa autolla ajo.

      Tuhti humala hyydytti kuljettajan Suomussalmella -sammui rattiin ,uutisoi Ylä-Kainuu.
      Suomussalmi
      9
      570
    10. Tiesitkö? Jorma Uotisen EX-rakas on Helena Lindgren - Nämä ovat välit nyt: "Me ollaan..."

      Jorma Uotinen ja Helena Lindgren olivat avoliitossa v. 1982-1999. Pariskunta oli aikansa näyttävä julkkispari, missä i
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      520
    11. Minä muistan

      Minä muistan sinut nauravana. Sellaisena, joka sai tavallisenkin hetken tuntumaan vähän kevyemmältä, kuin huoneeseen ol
      Ikävä
      45
      518
    12. Hurja pako Kuhmossa

      19 vuotias kaahasi humalassa jalkakäytävälle tänään. Kuka mitä häh.
      Kuhmo
      4
      492
    13. Jäljitelmä Birginit

      Ei jumaleisson, Jeffin vaimo kertoo et nää Hermesit olikin jäljitelmiä ja timangit labrarääsää. Anna mun kaikki kestää �
      Kotimaiset julkkisjuorut
      118
      492
    14. Hyvää yötä hurmuri

      Iltaa haaveeni! Kauniita unia😘 Jospa me vielä nähtäis ja juteltais, suukoteltais ja halittais, siliteltäis ja hyväiltä
      Ikävä
      24
      483
    15. Pitäisikö seksille asettaa huvivero?

      (ja jos hankkisi todistuksen sen harrastamisesta velvollisuudesta tai lisääntymistarkoituksessa, saisi siitä vapautuksen
      Sinkut
      113
      444
    16. Taidat olla

      Luovuttanut jo minun suhteeni osalta?
      Ikävä
      36
      435
    17. Mä voisin rakastua noihin tähti silmiin

      Katseesi on niin lumoava nainen💚.
      Ikävä
      16
      431
    18. Olet pelottava ilme vakavana

      Sitä alkaa ajatella äkkiä kaikenlaista. Synkkiäkin juttuja. Kai tässä oma mielikuvitus kun laukkaa. 🤔😳
      Ikävä
      26
      427
    19. Minä en ole koskaan

      Rakastanut ketään toista yhtä paljon kuin sinua
      Ikävä
      70
      418
    20. Kaduttaako kun jätit vastaamatta

      Vai oliko tarkoitus satuttaa?
      Ikävä
      34
      414
    Aihe