Toisen maailmansodan jälkeen on vaikea löytää aikaa, johon voisi verrata tätä mitä nyt eletään. Alussa ekonomistit ja poliitikot, niin porvarit kuin monet vasemmistolaiset, kielsivät kriisin olemassaolona. Sitten yritettiin vakuuttaa, että kriisi koskee vain asuntoalaa jenkeissä eikä missään nimessä heijastu Eurooppaan taikka Suomeen. Sitten se kuitenkin tuli tännekin, mutta keksittiin ettei se olisi niin syvää kuin 90-luvun alussa ja että se menisi pian ohi. Nyt yhä useammin ainakin rehellisimmät tutkijoista myöntää, että kyseessä on koko kapitalismin historian pahin romahdus; sitä kukaan ei voi perustellusti sanoa, miten laajaa, syvää, tai ajallisesti pitkää se tulee olemaan.
Eletään kapitalismin totaalisen kriisin aikaa. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tämä kriisi on osa yhteiskunnallisen järjestelmän historiallista siirtymää. Kapitalismin rakenneosat ovat kokonaisuudessaan vararikossa. Pankit imee miljardeja, muttei lainaa eteenpäin, koska luotto ei pelaa. Teollisuus ei tuota, koska pääoman liikatuotanto on pienentänyt voitot minimiin. Yhteiskunnan sosiaalinen ja kulttuurinen osa-alue kärsii, kun kriisi yritetään laittaa työtätekevien maksettavaksi.
Pankkikolosseja luhistuu sekä teollisuusjättiläisiä kaatuu ja irtisanovat tuhansia työläisiä. Valtiotalouksien tasolla IMF:n ovensuussa kerjuujono on jo pitkä ja se on kasvamassa yhä pitemmäksi. Työttömyys kasvaa ennätysvauhtia suurimmissa kapitalistisissa maissa ja tuomitsee kokonaisia kansakuntia nälkään ja köyhyyteen. Samanaikaisesti kun yhteiskunnan teknologiset resurssit ja tuotannollinen kapasiteetti yliriittävät tarpeisiin nähden, tuotantoprosessi pysähtyy ja miljoonat ihmiset heitetään ulos tuotannon prosessista. Luottojärjestelmä ei toimi ja valtiot pumppaavat todellisia kansalaistensa, mutta myös kuvitteellisia rahoja pankkeihin. Tulonsiirto työläisiltä kapitalistisiin pankkeihin on tuhansien miljardien tasoa. Kriisin lisäksi globalisoituu myös kurjuus. Jos vuosien 1929-33 kriisi on johtanut fasismiin ja maailmansotaan, tämä kriisi avaa uutta kappaletta ihmiskunnan historiassa.
Pääoman viimeinen käsikassara on porvarillisen valtion hallitusten käsissä olevat väkivaltaiset mekanismit. Se on työkalu, jota porvaristo vahvistaa ja jo käyttää ympäri maailmaa. Luonteenomaisin piirre tässä kriisissä on se, että kaikki yksittäiset taistelut esim. julkisista yliopistoista, oikeudesta
eläkkeelle pääsemiseksi, oikeudesta työhön jne. helposti muuttuvat poliittisiksi taisteluiksi. Suurin osa vasemmistovoimista rajoittuu toimimaan järjestelmän instituutioita kunnioittaen. Niitä puolueita
kiinnostaa ainoastaan äänimääränsä vaaleissa ja osallistuminen hallitukseen. Perinteisistä työtätekevien edustajista, vasemmiston mikään taho ei kyseenalaista kapitalismin olemassaoloa ja mikään niistä ei aja sen kumoamista.
Kuitenkin objektiivisesti vasemmiston ja kaikkien itseänsä edistyksellisinä pitävien tahojen on PAKKO vastata tiettyihin kysymyksiin ja sopia välttämättömästä ohjelmasta kriisin poispääsemiseksi. Ensinnäkin on ymmärrettävä, että kriisi ei koske vain finanssipiiriä, se ei ole edes rajoitetusti vain taloudellinen kriisi. Kriisissä on koko yhteiskunta, geopoliittiset tasapainot, luokkien väliset suhteet, arvot, kulttuuri, sivilisaatio jne. Toiseksi on todettava, että tähän tilanteeseen ei jouduttu ikään kuin vahingossa siksi, että meillä on ollut huonoja poliitikkoja ja ahneita elinkeinoelämän pyörittäjiä. Kriisi ei ole myöskään sellainen, mitä on tapana kutsua sykliseksi kriisiksi. Kyseessä ei ole kapitalismin jaksoittaisiin kasvukipuihin liittyvä kriisi, vaan kriisi järjestelmän rakenteissa. Kapitalismi on näyttänyt meille sen historiallisia rajoja. Se on saavuttanut niitä aikoja sitten ja on ylittänytkin niitä. Jos meinaamme vastustaa meneillä olevia tendenssejä, jos ei haluta joutua taas fasismin barbariaan, jos ei haluta kokea uuden hirvittävämmän maailmansodan seurauksia, kapitalismista on tehtävä loppu. Tämä ei ole pirujen seinään maalaamista eikä mielikuvituksellisten uhkien piirtämistä. Se on vainnäköalojen tiedostamista. Rappeutunut ja riistävä yhteiskunnallinen
järjestelmä pitää kumota ja tilalle laittaa yleisinhimillisempi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä.
Millainen kriisi?
Johdannaiset eivät ole kapitalismin virheveto. Pääoman laajennettua tuotantoa ei voi esiintyä ilman kuplia. Nykyinen kriisi ei ole syklinen kuten aikaisemmat kasvukipua merkinneet kriisit. Kyseessä on järjestelmän ratkaisemattomien ristiriitojen kärjistyminen ja auki puhkeaminen kapitalismin ollessa historiallisen rappionsa vaiheessa ja se merkkaa rastin ajalle, joka voi osoittautua historian käännekohdaksi.
Ensimmäinen sellainen mahdollinen käännekohta oli vuoden 1929 romahduksen jälkeen. Se oli maailmanhistoriallisen Lokakuun vallankumouksen kaiku. Vallankumouksen leviämistä ei voitu estää sillä, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen palattiin kapitalismin kasvuaikana olleeseen
kultakantaan. Tämä oli tullut tiensä päähän ja seurauksena ol
Eletään kapitalismin totaalisen kriisin aikaa. On hyvin tärkeää ymmärtää, että tämä kriisi on osa yhteiskunnallisen järjestelmän historiallista siirtymää. Kapitalismin rakenneosat ovat kokonaisuudessaan vararikossa. Pankit imee miljardeja, muttei lainaa eteenpäin, koska luotto ei pelaa. Teollisuus ei tuota, koska pääoman liikatuotanto on pienentänyt voitot minimiin. Yhteiskunnan sosiaalinen ja kulttuurinen osa-alue kärsii, kun kriisi yritetään laittaa työtätekevien maksettavaksi.
Pankkikolosseja luhistuu sekä teollisuusjättiläisiä kaatuu ja irtisanovat tuhansia työläisiä. Valtiotalouksien tasolla IMF:n ovensuussa kerjuujono on jo pitkä ja se on kasvamassa yhä pitemmäksi. Työttömyys kasvaa ennätysvauhtia suurimmissa kapitalistisissa maissa ja tuomitsee kokonaisia kansakuntia nälkään ja köyhyyteen. Samanaikaisesti kun yhteiskunnan teknologiset resurssit ja tuotannollinen kapasiteetti yliriittävät tarpeisiin nähden, tuotantoprosessi pysähtyy ja miljoonat ihmiset heitetään ulos tuotannon prosessista. Luottojärjestelmä ei toimi ja valtiot pumppaavat todellisia kansalaistensa, mutta myös kuvitteellisia rahoja pankkeihin. Tulonsiirto työläisiltä kapitalistisiin pankkeihin on tuhansien miljardien tasoa. Kriisin lisäksi globalisoituu myös kurjuus. Jos vuosien 1929-33 kriisi on johtanut fasismiin ja maailmansotaan, tämä kriisi avaa uutta kappaletta ihmiskunnan historiassa.
Pääoman viimeinen käsikassara on porvarillisen valtion hallitusten käsissä olevat väkivaltaiset mekanismit. Se on työkalu, jota porvaristo vahvistaa ja jo käyttää ympäri maailmaa. Luonteenomaisin piirre tässä kriisissä on se, että kaikki yksittäiset taistelut esim. julkisista yliopistoista, oikeudesta
eläkkeelle pääsemiseksi, oikeudesta työhön jne. helposti muuttuvat poliittisiksi taisteluiksi. Suurin osa vasemmistovoimista rajoittuu toimimaan järjestelmän instituutioita kunnioittaen. Niitä puolueita
kiinnostaa ainoastaan äänimääränsä vaaleissa ja osallistuminen hallitukseen. Perinteisistä työtätekevien edustajista, vasemmiston mikään taho ei kyseenalaista kapitalismin olemassaoloa ja mikään niistä ei aja sen kumoamista.
Kuitenkin objektiivisesti vasemmiston ja kaikkien itseänsä edistyksellisinä pitävien tahojen on PAKKO vastata tiettyihin kysymyksiin ja sopia välttämättömästä ohjelmasta kriisin poispääsemiseksi. Ensinnäkin on ymmärrettävä, että kriisi ei koske vain finanssipiiriä, se ei ole edes rajoitetusti vain taloudellinen kriisi. Kriisissä on koko yhteiskunta, geopoliittiset tasapainot, luokkien väliset suhteet, arvot, kulttuuri, sivilisaatio jne. Toiseksi on todettava, että tähän tilanteeseen ei jouduttu ikään kuin vahingossa siksi, että meillä on ollut huonoja poliitikkoja ja ahneita elinkeinoelämän pyörittäjiä. Kriisi ei ole myöskään sellainen, mitä on tapana kutsua sykliseksi kriisiksi. Kyseessä ei ole kapitalismin jaksoittaisiin kasvukipuihin liittyvä kriisi, vaan kriisi järjestelmän rakenteissa. Kapitalismi on näyttänyt meille sen historiallisia rajoja. Se on saavuttanut niitä aikoja sitten ja on ylittänytkin niitä. Jos meinaamme vastustaa meneillä olevia tendenssejä, jos ei haluta joutua taas fasismin barbariaan, jos ei haluta kokea uuden hirvittävämmän maailmansodan seurauksia, kapitalismista on tehtävä loppu. Tämä ei ole pirujen seinään maalaamista eikä mielikuvituksellisten uhkien piirtämistä. Se on vainnäköalojen tiedostamista. Rappeutunut ja riistävä yhteiskunnallinen
järjestelmä pitää kumota ja tilalle laittaa yleisinhimillisempi ja oikeudenmukaisempi järjestelmä.
Millainen kriisi?
Johdannaiset eivät ole kapitalismin virheveto. Pääoman laajennettua tuotantoa ei voi esiintyä ilman kuplia. Nykyinen kriisi ei ole syklinen kuten aikaisemmat kasvukipua merkinneet kriisit. Kyseessä on järjestelmän ratkaisemattomien ristiriitojen kärjistyminen ja auki puhkeaminen kapitalismin ollessa historiallisen rappionsa vaiheessa ja se merkkaa rastin ajalle, joka voi osoittautua historian käännekohdaksi.
Ensimmäinen sellainen mahdollinen käännekohta oli vuoden 1929 romahduksen jälkeen. Se oli maailmanhistoriallisen Lokakuun vallankumouksen kaiku. Vallankumouksen leviämistä ei voitu estää sillä, että ensimmäisen maailmansodan jälkeen palattiin kapitalismin kasvuaikana olleeseen
kultakantaan. Tämä oli tullut tiensä päähän ja seurauksena ol
Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.