Joensuun tylyys nuoria kohtaan jatkuu, joten jättäkää nuoret Joensuu ja kyselkää maakunnasta tyhjiä taloja käyttöönne.
Ainakin Ilomantsissa, Liperissä, Kontiolahdessa ja Kiteellä on tyhjiä puurakennuksia kunnostettavaksi.
Ottakaa yhteys kunnanjohtajiin, ei sitä tiedä vaikka joku heistä innostuu ja ottaa Teidät tulevaisuuden tekijät avosylin vastaan.
Maakunta on nuorille avoin!
Ainakin Ilomantsissa, Liperissä, Kontiolahdessa ja Kiteellä on tyhjiä puurakennuksia kunnostettavaksi.
Ottakaa yhteys kunnanjohtajiin, ei sitä tiedä vaikka joku heistä innostuu ja ottaa Teidät tulevaisuuden tekijät avosylin vastaan.
Maakunta on nuorille avoin!
Vastaukset 5
Vanhimmat
Joensuuko kulttuurikaupunki? hehe
Jotenkin täällä se kulttuuri ja päättäjät eivät kohtaa, eikä se ruohonjuurelta tuleva kulttuuri mitenkään näy kaupungin päättäjien toimissa. Ja suurin osa kulttuurista on nimenomaan sieltä ruohonjuurelta peräisin.
Nyt olisi ollut kaupungilla tuhannen taalan paikka, olisi saanut edullisesti nuorille oman paikan, kun olisivat talkoovoimilla kunnostaneet talon!
Mutta taitaa olla liian "näkyvällä paikalla".
Antavat rapistua ja homehtua, ja sitten onkin hyvä syy purkaa pois ja rakentaa kerrostaloja, voi hyvä sylvi, ala-arvoista toimintaa!
jotain tapahtuisi?
Hyvä Riitta!
Tohtorismies ennusti että asuntojen hinnat laskevat vielä kolmanneksen, Joensuun ylihinnat purkautuvat!!
... kannattaa omistaa kalliilla rakennettuja ja kalliita liike- ym. tiloja Joensuun keskustasta.
Voip meinaan kohta käyvä melekonen kato niissä huoneistoissa.
Erikoisliikkeitten kamppeita kun saa netistä - ja heleposti.
Ja takuulla en oo kateelline - osaan vaan laskea.
Ei Laakkoset tähän kaadu. Autokaupalla on sen verra fyffeä tehneet.