Tämä on ihan kamalaa, unohdanko tätä koskaan? Takautumat on taas alkaneet iskemään tajuntaani varsinkin nukkumaan mennessäni tai kesken unien. Kuten silloin kun entinen avomieheni yritti raiskata minut.
Meillä ei ollut seksielämää noin vuoteen ennen tätä tapahtumaa sillä meillä ei enää synkannut. Osaksi tämä johtui siitä että en tuntenut enää halua miestä kohtaan, osaksi huonosta itsetunnostani joka laski lihottuani 10 kg. Tää mies ois kyllä halunnut mutta minä tunsin meidät molemmat inhottaviksi eikä lainkaan seksuaalisiksi.
Seksielämäni aloitin tän saman henkilön kanssa ollessani juuri täyttämässä 16 vuotta. Monta vuotta meni hyvin ja seurutelimme kaikkiaan 6 vuotta. Meidän ois pitänyt erota paljon paljon aiemmin!
Sitten eräänä iltana mies lähti kavereiden kanssa baariin (tätä ennen oli ollut koko seurusteluaikamme hyvin sulkeutunut ja kaverinsa kokonaan unohtanut)
ja minä jäin yksin kotiin sillä mulla oli aikainen herätys seuraavana aamuna.
Noin kello 4.30 aikaan mies oli tullut kotiin ja heräsin siihen kun se hullu istu alasti mun vieressä ja oli nostanut yöpaidan helman ja siinä sitten silitteli mun persettä. Heräsin tietty ja tiuskasin sille että lopeta nyt ja anna mun nukkua kun herätys on parin tunnin päästä. Eipä lopettanut vaan käsi käsiks.
Riuhto mut selälleen, piti kiinni hullunkiilto silmissä, koko ruumis näytti ihan punaselta. en unohda ikinä sitä miltä sen silmät näytti ja melkeen itku tulee kun nytkin ajattelee. se vaan tuijotti seinään ja yritti panna väkisin. Mä huusin niin lujaa etten edes tajunnut että niin lujaa voi huutaa. En muista tarkalleen mitä tein, luultavasti purinkin sitä mutta sen muistan kun raavin ja hakkasin. Hakkasin ja raavin niin lujaa kuin pystyin. Se vaan piti mua kiinni ja yritti päästä jalkoväliin väkisin. Monta kertaa. Otin jotain kättä pidempää ja hakkasin sillä. Ei lopettanut mutta ONNEKSI pystyin kiemurtelemaan jalkoineni ja pitämään ne yhdessä kunnes tajusin sanoa jotain. Luulin että kuolen siihen paikkaan, tunsin että en voi tehdä mitään, voimat eivät riitä sitä vastaan joten onneksi järkeni toimi ja avasin suuni sanoakseni sille että mä en syö enään pillereitä. Sitten se lopetti.
Pääsin livahtamaan vessaan lukkojen taa ja puin päälleni.
Pelotti ihan hirveästi kun juoksin makkarin ohi ulko-ovelle, kuulin sen sanovan jotain katuvaa kun menin ulos rappukäytävään. Oltiin 6. kerroksessa enkä enään muista meninkö hissillä vai rappuasia alas mutta kun olin alhaalla, rappukäytävässä kaikui mun nimi.
Menin autoon ja ajoin vanhemmilleni.
Olen jutellut nyt lähiaikoina tästä asiasta uudestaan ja vanhempani ovat myöntäneet että eivät ottaneet asiaa tarpeeksi vakavasti alkuaikana. Minäkin yritin pitää jotain kuorta päälläni jotta saisin tarvitsemani tavarat asunnolta sekä rahaa huonekaluista jotka jäivät sinne. Elämä alkoi hymyilemään, laihduin itsestään 10 kiloa ja vasta talvella olin päässyt tyypistä teknisesti täysin eroon. Mutta se vaan lähetteli mulle viestejä. Lopulta se onneksi loppui.
Perheeni joutui olemaan siihen yhteydessä sillä olin antanut vähän tapahtuneen jälkeen sille luvan käydä jatkossakin meidän mökillä. En ymmärrä mitä tää nyt on kun oon katkeroitunut asialle ihan täydellisesti viimeisen 1½-vuoden aikana. Mutta minusta tuntuu että en ole tähän mennessä saanut tarpeeksi oikeutta. Kärsin ihan kamalasti.
Pääsen psykiatrille kesäkuun puolivälissä, onneksi. Osaksi myös sen takia että minulla on diagnoosi eräästä kroonisesta sairaudesta, jota ei voi kokonaan parantaa.
Päällisin puolin kaikki on hyvin, tuloja on, opiskelut alkamassa, sairauteeni löytyy hoitoja.. mutta sisällä myllertää.
Mutta mitä te olette mieltä, jotka olette jaksaneet lukea loppuun asti: voiko se auttaa paranemistani jos teen tästä ilmoituksen (joka tuskin menee 2 vuoden jälkeen läpi..)
Olisiko se mahdollista? Hänellä on aselupa ja järjestysmieskortti..
Muita vaihtoehtoja, kuinka pääsen eroon kostonhimostani ja katkeruudesta? Sekä näistä kamalista takaumista ja ahdistuksesta. Tai siitä, että tällä hetkellä pelkään sitoutumista ja miehiä. En halua harmia hänen perheelleen tai läheisilleen missään nimessä, he ovat mulle tärkeitä. Mutta kuinka pääsen tästä vankilasta pois?
Kokemuksia kaivaten, kertokaa ihan kaikenlaisia!
Meillä ei ollut seksielämää noin vuoteen ennen tätä tapahtumaa sillä meillä ei enää synkannut. Osaksi tämä johtui siitä että en tuntenut enää halua miestä kohtaan, osaksi huonosta itsetunnostani joka laski lihottuani 10 kg. Tää mies ois kyllä halunnut mutta minä tunsin meidät molemmat inhottaviksi eikä lainkaan seksuaalisiksi.
Seksielämäni aloitin tän saman henkilön kanssa ollessani juuri täyttämässä 16 vuotta. Monta vuotta meni hyvin ja seurutelimme kaikkiaan 6 vuotta. Meidän ois pitänyt erota paljon paljon aiemmin!
Sitten eräänä iltana mies lähti kavereiden kanssa baariin (tätä ennen oli ollut koko seurusteluaikamme hyvin sulkeutunut ja kaverinsa kokonaan unohtanut)
ja minä jäin yksin kotiin sillä mulla oli aikainen herätys seuraavana aamuna.
Noin kello 4.30 aikaan mies oli tullut kotiin ja heräsin siihen kun se hullu istu alasti mun vieressä ja oli nostanut yöpaidan helman ja siinä sitten silitteli mun persettä. Heräsin tietty ja tiuskasin sille että lopeta nyt ja anna mun nukkua kun herätys on parin tunnin päästä. Eipä lopettanut vaan käsi käsiks.
Riuhto mut selälleen, piti kiinni hullunkiilto silmissä, koko ruumis näytti ihan punaselta. en unohda ikinä sitä miltä sen silmät näytti ja melkeen itku tulee kun nytkin ajattelee. se vaan tuijotti seinään ja yritti panna väkisin. Mä huusin niin lujaa etten edes tajunnut että niin lujaa voi huutaa. En muista tarkalleen mitä tein, luultavasti purinkin sitä mutta sen muistan kun raavin ja hakkasin. Hakkasin ja raavin niin lujaa kuin pystyin. Se vaan piti mua kiinni ja yritti päästä jalkoväliin väkisin. Monta kertaa. Otin jotain kättä pidempää ja hakkasin sillä. Ei lopettanut mutta ONNEKSI pystyin kiemurtelemaan jalkoineni ja pitämään ne yhdessä kunnes tajusin sanoa jotain. Luulin että kuolen siihen paikkaan, tunsin että en voi tehdä mitään, voimat eivät riitä sitä vastaan joten onneksi järkeni toimi ja avasin suuni sanoakseni sille että mä en syö enään pillereitä. Sitten se lopetti.
Pääsin livahtamaan vessaan lukkojen taa ja puin päälleni.
Pelotti ihan hirveästi kun juoksin makkarin ohi ulko-ovelle, kuulin sen sanovan jotain katuvaa kun menin ulos rappukäytävään. Oltiin 6. kerroksessa enkä enään muista meninkö hissillä vai rappuasia alas mutta kun olin alhaalla, rappukäytävässä kaikui mun nimi.
Menin autoon ja ajoin vanhemmilleni.
Olen jutellut nyt lähiaikoina tästä asiasta uudestaan ja vanhempani ovat myöntäneet että eivät ottaneet asiaa tarpeeksi vakavasti alkuaikana. Minäkin yritin pitää jotain kuorta päälläni jotta saisin tarvitsemani tavarat asunnolta sekä rahaa huonekaluista jotka jäivät sinne. Elämä alkoi hymyilemään, laihduin itsestään 10 kiloa ja vasta talvella olin päässyt tyypistä teknisesti täysin eroon. Mutta se vaan lähetteli mulle viestejä. Lopulta se onneksi loppui.
Perheeni joutui olemaan siihen yhteydessä sillä olin antanut vähän tapahtuneen jälkeen sille luvan käydä jatkossakin meidän mökillä. En ymmärrä mitä tää nyt on kun oon katkeroitunut asialle ihan täydellisesti viimeisen 1½-vuoden aikana. Mutta minusta tuntuu että en ole tähän mennessä saanut tarpeeksi oikeutta. Kärsin ihan kamalasti.
Pääsen psykiatrille kesäkuun puolivälissä, onneksi. Osaksi myös sen takia että minulla on diagnoosi eräästä kroonisesta sairaudesta, jota ei voi kokonaan parantaa.
Päällisin puolin kaikki on hyvin, tuloja on, opiskelut alkamassa, sairauteeni löytyy hoitoja.. mutta sisällä myllertää.
Mutta mitä te olette mieltä, jotka olette jaksaneet lukea loppuun asti: voiko se auttaa paranemistani jos teen tästä ilmoituksen (joka tuskin menee 2 vuoden jälkeen läpi..)
Olisiko se mahdollista? Hänellä on aselupa ja järjestysmieskortti..
Muita vaihtoehtoja, kuinka pääsen eroon kostonhimostani ja katkeruudesta? Sekä näistä kamalista takaumista ja ahdistuksesta. Tai siitä, että tällä hetkellä pelkään sitoutumista ja miehiä. En halua harmia hänen perheelleen tai läheisilleen missään nimessä, he ovat mulle tärkeitä. Mutta kuinka pääsen tästä vankilasta pois?
Kokemuksia kaivaten, kertokaa ihan kaikenlaisia!
Vastaukset 5
Vanhimmat
ammattiauttajalle tapahtuman jälkeen. Mutta hyvä, että aiot tehdä sen lähiaikoina. Olisi tietenkin ollut parempi, jos olisit voinut ottaa asian esiin jo aikaisemmin eli lähimenneisyydessä - siis viimeaikoina. Toivottavasti psykiatri auttaa.
Mutta tuo painojuttu on huuhaata - tiedät sen varmasti itsekin. Ei normaalia ihmistä mihinkään joku kymmenen kiloa sinne tai tänne heiluta. Kyllä se on pään sisältö, joka määrää. Ei ulkoinen olemus.
Rikosilmoitus tuskin auttaa mitään. Tai ei siis johda mihinkään. Mutta joutuisit käymään kaiken uudestaan läpi ja se saattaisi auttaa. Mutta itse ilmoitus ei johtaisi mihinkään.
Tsemppiä sulle jatkoon ja yritä päästä tapahtuman ohi. Totta kai se voi olla traumaattista, mutta onneksi varsinaista raiskausta ei tapahtunut. Korkeintaan sen yritys. Kannattaa mennä ammattiauttajalle niin kun tuossa edellisessä viestistä kehotettiin, jos on ylivoimainen tehtävä sulle päästä sen yli.
Rikosilmoituksen jättäminen ei kyllä auta. Asiasta on kulunut niin kauan ja tässä tilanteessa on täysin sana sanaa vastaan. Myöskään varsinaista raiskausta ei tapahtunut.
Voimia jatkoon!
kiitos teille molemmille mielipiteestä. tottahan se on että varsinaista raiskausta ei luojan kiitos tapahtunut. se on vain se pelon tunne joka elää elämistään, mutta eiköhän se sitten puhumalla hälvene..
Haistan palaneen käryä...
16 vuotiaalla oma kämppä ja auto?
MITÄ HELVETTIÄ?
Ei Suomessa!
Nyt taitaa tyttö puhua jotain omaa tarinaansa...
juttu