Lastenhoitoapua tarjolla, Kuopio-Siilinjärvi

Hei!
Olen 17 vuotias lukiolainen jolla on kokemusta lastenhoidosta yli neljän vuoden ajalta. Olen hoitanut lapsia yksityisissä perheissä kesätyönä sekä koulun ohella, ollut TET-harjoittelussa päiväkodeissa ja toiminut mm. partioryhmien vetäjänä. Kokemusta minulla on 1-v ikäisistä lapsista ylöspäin aina kouluikäisiin saakka.

Olen iloinen, aktiivinen, savuton ja luotettava hoitaja, joka leikkii, hoivaa ja huolehtii. Tykkään ulkoilla, lukea ja keksiä erilaista tekemistä. Myöskin nukuttaminen, yön yli hoidot, ruuan laitto ja pienet kotityöt onnistuvat. Eläimet eivät ole ongelma. Olen mielelläni apuna myös mm. synttärijuhlissa lasten perään katsomassa tai käyn lasten kanssa ulkona leikkimässä sen ajan, että vanhemmat saavat hetken hengähtää. Olen ollut kiitelty lastenhoitaja ja minulta on mahdollisuus saada myös työtodistuksia.

Palkkatoiveeni on 6e/h, joka on tietysti sovellettavissa ja neuvoteltavissa lapsien iän ja työmäärän mukaan. Pidemmistä hoitojaksoista ja yön yli kestävästä hoidosta voimme mielellään sopia "könttäsumman." Ota yhteyttä niin jutellaan lisää ja tutustutaan! Annan mielelläni myös suosittelijoideni yhteystietoja!

[email protected]
1373
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

nostelen

Äänestä

Kommentoi aloitusta

emmiss kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu