Torjunta-aineiden

Kyllä surettaa puutarhamyyjänä, kun ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että kasvinsuojeluaineet on oikeasti myrkkyjä!
Niitä lantrataan ihan omilla kaavoilla, ei käytetä suojaimia ja jotenkin vähätellään niiden tehoa ja vaikutuksia ympäröivään luontoon.
Nyt järki käteen.
Pieniä alueita ei kannata kitkeä Round-upilla. ne voi kitkeä käsin.
Ja jos puutarhaan tulee ötököitä, kertoo se jostain, että joku on pielessä.
2344
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kertoisitko puutarhamyyjänä mikä on pielessä, kun omenapuun lehdet käpristelee parhaana kukinta-aikana.
Kukkia niukasti.
Varhaisruiskutuksen tein huolellisesti ohjeiden mukaan.

Äänestä
  • Eli millainen puu, milloin istutettu?
    Miten olet hoitanut sitä tähän saakka ? mm lannoitus, kalkitus, leikkaus?
    Kastelu?
    Millaisessa paikassa puu kasvaa/ mitä kasveja on sen läheisyydessä?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


käyttö! kirjoitti:

Kyllä surettaa puutarhamyyjänä, kun ihmiset eivät tunnu ymmärtävän, että kasvinsuojeluaineet on oikeasti myrkkyjä!
Niitä lantrataan ihan omilla kaavoilla, ei käytetä suojaimia ja jotenkin vähätellään niiden tehoa ja vaikutuksia ympäröivään luontoon.
Nyt järki käteen.
Pieniä alueita ei kannata kitkeä Round-upilla. ne voi kitkeä käsin.
Ja jos puutarhaan tulee ötököitä, kertoo se jostain, että joku on pielessä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu