Kannabiskäyttäjien kiehunta

TotuudenTorvi.

Minusta hamppuintoilijat ovat suomessa turhan kiihkeitä ja antavat väärää tietoa hampun turvallisuudesta. Ulkomaalaiset huumediilereiden etujärjestöt ja maailman suurimmat huumeyritykset haluavat saada uusia hampun käyttäjiä, koska heille siitä kertyy suuri rahavirta. He saavat valtavasti rahaa, kun typerät mattimeikäläiset sortuvat hampunsiemeniin ja ajautuvat porttiteorian mukaisesti huumevieroitukseen. Eikö näin muka ole?

Totuus on kuitenkin se, että hamppu on huume YK:n julistuksen mukaan. Mikä julistus on pätevämpi, kuin maailman suurin yhdistys. Väitteet, että kannabista satunnaiskäytetään ei pidä paikkansa. Sen käyttö on nimittäin päivittäistä, kuten huumeriippuvuus tavallisesti on.

Valikoiva taktinen vertailu kannabis vastassa alkoholi on erittäin harhaanjohtavaa. Kannabistit kertovat, että hamppu aiheuttaa vähemmän terveyshaittoja. Tottahan totta Alkoholia käyttää miljoona suomalaista, mutta hamppua arviolta korkeintaan 10 000:hatta. Ero on 100 kertainen.

Kannabis kiellettiin vasta 1950-luvulla, koska ei todellakaan aiheuttanut vastaavaa riipppuvuutta kuin heroiini. Se kiellettiin, siksi, että lääketieteellistä käyttöä sille ei ole vieläkään esitetty. Tai no onhan wikipedia väärää tietoa tulvillaan, kuten aina.

Hamppu ei sisällä mitenkään erikoista ravintoainekoostumusta, mitä muissa kasvikunnan tuotteissa ei ole. Soijassa on lähestulkoon sama proteiinikoostumus, fakta vain on se, että se on huomattavasti halvempaa kuin hamppu ja mitä tulee rasvoihin, hampusta ei saa mitään korvaamatonta rasvaa ihmiseen.

Voisi olla aihetta kysyä, miksi kannabistit eivät suostu avoimeen keskusteluun Hampusta vaan haluavat väittää sen "terveyttä edistävää". Terve ihminen ei tarvitse huumetta vaan miehet selviävät ilmankin vain heikot sortuvat nääs päihteisiin.

Voisin vielä loppuun esitellä Harvardin (maailman suurimman yliopiston) ravitsemussuositukset, joissa jopa suositellaan Alkoholia, mutta kannabista ei suositella, koska kannabis aiheuttaa riippuvuutta ja vakavia mielenterveydellisiä ongelmia.

Miksi ihmeessä meidän pitäisi terveyttä väestötasolla heikentäviä huumeita laillistaa. Minusta kannabisteista pitäisi tehdä yhteiskunnan häpeäpaalu, kun eivät oikein osaa tehdä mitään muuta kuin kitistä: "Viinaa, hamppua ja makkaraa"

On säälittävää katsellakin kuinka Suomenkin puistoissa tulee imeliä tuoksuja sisäänsä. Hampun terveysvaikutuksia alle 10:nen vuotiailla ei tietääkseni ole tutkittu ja poltettaessa (hampun suosituin nauttimismuoto) voi olla odottamattomia seurauksia.

Meistä kukaan ei varmasti halua haistella kaupungilla viinanhajuisien laittomien huumeiden kanniskelijoita vaan passittaa samaa tietä takaisin vankilaan, kuten me olemme tehneet huumerikollisille.

Siinä sitä vaan on turha alkaa narista, että kannabis ei tapa. Kannabista jatketaan samanlaisilla aineilla kuin tupakkaa, jos se laillistettaisiin. Saattaisi itse asiassa tulla jopa vielä myrkyllisempää transrasvapitoista myrkkyrasvaa.

Perusteluja!

7

418

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • niin teet

      älä puhu paskaa. YK on sitä mieltä että kannabis pitäisi laillistaa.

    • Uolewi.

      Mielummin mulla on naapurissa möyhön tupruttelia kuin räyhäävä alkoholisti...

      MUTTA, rajansa kumminkin KAIKELLA...

    • tymiantti

      Kannabis on terveellistä ja ravitsevaa!

    • Har Ward

      YK on itse todennut, että koko huumeiden kieltolaki on täysin epäonnistunut. Siksi YK ajaakin sen purkamista, kokonaan tai osittain ainakin kannabiksen osalta. Siitä aiheesta ei muuta sanottavaa. Portugalin kaikkien huumeiden dekriminalisointi on myös osoittanut, että kieltolaki ei toimi. Siellähän kaikki huumeongelmat ovat vähentyneet, kun KAIKKI aineet laillistettiin.

      Kai ne muuten siellä Harvardissa on myös huomanneet, että alkoholi aiheuttaa aivosolutuhoja, heroiiniriippuvuuteen verrattavan sairauden ja erittäin usein vakavia mielenterveysongelmia. Siksikö ne sitä suosittelevat? Esittele muuten ne suositukset, nythän se jäi tekemättä sinulta.

      Miksi muuten vaivaudut kirjoittamaan ihan selvää sontaa, jonka kuka tahansa asiaan vähänkään perehtynyt pystyy kaatamaan? Ei lääkekäyttöä? Miksi siitä sitten on tulossa yksi nopeimmin kasvava lääketeollisuuden ala, jonka näkymät ovat erittäin laajat? Valehteletko täysin tarkoituksella, vai oletko vain täysin tietämätön asioista, joista kirjoitat?

      • suurin

        yliopisto siis suosittele alkoholia, niinkö?
        Sekö ei muka aiheuta riippuvuutta ?
        Kyllä se aiheuttaa ja sen seuraukset ovat jokapuolella nähtävissä.
        Tätä menoa hukumme viinaan.


    • Alkua kun luin, ajattelin että tässä voisi olla järkevä viesti, mutta kun luin pidemmälle niin sen jälkeen ajattelin että ei helvetti...

      Ensinnäkin, kiellät tunnetut faktat ja pistät omiasi sekaan etkä ole edes lähteitä linkittänyt.

      Käyttö useimmilla ei todellakaan ole päivittäistä, saa aika HC-pössyttelijä olla jos on näin ja niitä HC-pössyttelijöitä ei ole kovin montaa.

      Niin ja olen aina asiasta puhuessani korostanut, että ei pidä KOSKAAN hankkia kannabista diileriltä, vaan mielummin ostaa sen kotikasvattajalta jonka tuntee.

      Lääketieteellistä näyttöä on esitetty varmaan kymmenien ellei satojen sivujen verran mutta ne eivät todellakaan ole missään wikipediassa.

      Tietääkseni on todistettu, että hamppu ohittaa soijan.

      Avointa keskustelua on ympäri ämpäri, mutta sitä rupeaa kyrsimään jos ihmiset ei osaa käyttäytyä (kuten et sinäkään muutamassa kohtaa tekstissäsi)

      Niin ja ihminenhän ei ylipäätään tarvitse mitään mukavuuksia joten miksi meillä edes on niitä? Nonniin, kaikki vaan muuttamaan luoliin karhuntalja päällä ja luonnonmateriaaleista tehty jousi käteen. (Sitä paitsi, uskallan väittää että KUKAAN ei tule toimeen ilman jonkinlaista rentoutumista, siihen voi joku tarvita endorfiinia (irtoaa lenkkeillessä), kahvia, sokeria, teetä, viinaa etc.)

      Olet suhteellisen ahdasmielinen ja sinulla on turhan yksipuolinen kuva hampuuseista.

      Pössyttelijöitä voisinkin haistella mutta viinajuoppoja en todellakaan halua.

    • rääppö

      Oliskohan ollu tarkotuksena juuri saada "kannabiskäyttäjät" kiehumaan topicin mukaan.. Eihän tässä muuten oo mtn järkeä. Kukaan tuollasta voi tosissaan kirjotella.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois

      Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait
      Maailman menoa
      81
      3437
    2. Hei! Halusin vain kertoa.

      En tiedä luetko näitä, mutta näimme n.4vk sitten, vaihdoimme muutaman sanan ja tunsin edelleen kipinän välillämme. Katso
      Tunteet
      4
      1464
    3. Miksi ikävä ei helpotu vuosien jälkeenkään?

      Tänään olin ensimmäistä kertaa sinun lähtösi jälkeen tilassa, jossa vuosia sitten nähtiin ensimmäistä kerta. Ollessani
      Rakkaus ja rakastaminen
      4
      1231
    4. Teboili alasajo on alkanut

      Niinhän siinä kävi että teebboili loppuu...
      Suomussalmi
      26
      1166
    5. Kirjoittaisit edes jotain josta tiedän

      Varmasti oletko se oikeasti sinä. Tänään tälläinen olo. 🫩
      Ikävä
      70
      842
    6. Tiesitkö? Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi seksuaalirikollinen

      Järkyttävää… Motin mukaan Suomessa lääkäri voi toimia ammatissaan, vaikka hän olisi yksityiselämässään syyllistynyt es
      Maailman menoa
      47
      816
    7. Oot kyl rakas

      Et tiiäkkään miten suuri vaikutus sulla on mun jaksamiseen niin töissä, kun vapaallakin❤️. Oot täysin korvaamaton. En t
      Ikävä
      32
      772
    8. Miten voitkin olla aina niin fiksu

      ...aina niin huomaavainen, kärryillä ja kartalla. Yritän etsimällä etsiä sinusta jotain vikaa, että saisin pidettyä sydä
      Ikävä
      47
      770
    9. Mistä tietää, onko hän se oikea?

      Siitä, kun sitä ei tarvitse miettiä. Siitä, kun hänen olemassa oleminen ja ajatteleminen saa hymyilemään. Siitä, kun ha
      Ikävä
      60
      754
    10. Sofia Zida puhuu rehellisesti suhteesta Andy McCoyhin: "Se on ollut mulle tavallaan..."

      Sofia ja Andy, aika hellyttävä parivaljakko. Sofia Zida on mukana Petolliset-sarjassa. Hänet nähtiin Yökylässä Maria Ve
      Suomalaiset julkkikset
      4
      707
    Aihe