Joo, eli tuli tarve avautua...
Aloitetaan ihan alusta, eli vanhemmat eros kun olin alle vuoden. jäin asuun mutsin hoiviin riitaisan huoltajuuskiistan jälkeen. äiti oli yksityisyrittäjä, töissä 7 päivää viikossa. Isä armeijan palveluksessa sotilaspoliisina. (alkoholisti ainakin ensimmäiset elinvuoteni, välillä vietin siellä viikonloppuja). Ennen ala astetta asuimme pikkukaupungissa, ja olin päivähoidossa. kun olin 6-7v muutimme maalle, ja aloitin koulun. Ala-aste meni rauhallisessa pikku kyläkoulussa. minua kiusattiin, mutta niin kiusasin minäkin. kolusta tulin kotiin, missä tein itselleni jotain valmisruokaa. Mutsi tuli töistä 7-8 aikaan illalla, joten siihen asti olin kotona yksin. Mutsi alkoi jossain vaiheessa seurustelemaan, miehellä oli 2 noin 10v mua vanhempaa lasta. koskaan ei asuttu saman katon alla, mutta kutsun heitä sisarpuolikseni. ala aste meni jotenkin. ongelmia opettajien kanssa, ja lappuja kotiin. alotin polttamaan tupakkaa, ja ekat kännit tuli kanssa tuolloin vedettyä. tuli sitten yläaste. seiskalla kovikset otti mut silmätikuks, tappelin aina vastaan. pian tajusin et oonkin jo samanlainen ku ne kiusaajat. kiusasin muita. join ylä asteella lähes joka viikonloppu. varastelin, tein muutaki rikollista murtoja ym. en ollut tunneilla, tuli ehtoja, ja jouduin tarkkis luokalle. Välillä en jaksanut olla koulussa viikkoihin. makasin kotona sängyssä, ilman että äitini olisi minua siitä ylös saanut. 9 luokan puolessa välissä ohjattiin psykiatrin juttusille. olin silloin erotettu koulusta, väkivaltaisen purkauksen takia. todettiin masennus. halusivat laittaa suljetulle osastolle. vanhemmat eivät siihen suostuneet. kaupunki päätti sit huostaanottaa mut, ja laittaa toiselle paikkakunnalle koulukotiin. no koulukodis meni 2v. sain koulun loppuun, ja tutustuin huumeisiin. pilveen lähinnä. totesin et ei se ny nii ihmeellistä ollu. kiinnostuin amfetamiinista ja essoista. lopetin sit taas koulun (olin opiskellu kauppista 3kk et pääsi pois koulukodista) muutin takas kotikulmille. lisää aineita tuli kuvioihin. pillereitä, subua, ja joskus herskaa. 3v meni niissä kuvioissa suonensisäisesti. tuli vankeustuomio -04 ym ym. sitten aloin kyllästyyn. siis siihen narkki menoon. lopetin. polttelin vaan pajaria, koska se tuntui auttavan vieroittamaan itseni kovemmista aineista. kasvatin. aloitin kuolun. sit tää mun siskopuoli katos. oli hukassa kuukauden, kunnes löytyi tapettuna metsästä. ryyppäsin ja söin pilleritä. koulusta potkut, jäin kii kasvattamisesta ja taas oliki tulossa kiinteetä vankeutta. tää siis 2005. olin 2006 alkuvuoden istumassa, vanhoja (2003-2004) tuomioita. vapauduin, muutin toiseen kaupunkiin. olin töissä 2v kunnes jouduin istumaan tuota 2005 vuoden tuomiota. olin linnassa viime syksyn (08). makasin käytännös 4kk sängyssä. vapauduin, olin toissä ja vaihdoin kaupunkia. teloin tammikuussa selkäni. ramppasin siitä lääkäris. saikkua, eriäviä mielipiteitä ja kauheeta ramppaamista. issias on kuitenki varmaan viimesin dignoosi. en jaksanut tapella lääkärien kans jotka ei uskonu että muhun sattuu. buranaa vaa. nyt kevään aikana oon ollu tosi masentunut,ja jouduin hakemaan siihen apua lääkäristä, koska mistään ei tule mitään. en saa asioita hoidettua, ja mikään ei tunnu miltään. vaikea masennus tuli tk diagnoosiks. lääkkeitä en halua syödä muuta kun tarpeen vaatiessa, ja vahvin mitä sain oli 2 pamit. eipä noi oikeen auta tohon ahdistukseen mikä on se päällimmäinen vaiva. masennuksen kanssa oon oppinut elämään. mutta toi ahdistus on kehittyny viimesen vuoden aikana. illat on yhtä helvettiä. pääs pyörii tuhat asiaa ja en saa siihe mitään "järjestystä". nukun kuinka sattuu, ja syön vielä huonommin... odottelen nyt MTT-lähetetä, ja toivon että siellä saisin jonkin toimivan lääkityksen. tuntuu et ton päihdetaustan takia en juuri saa mitään hoitoa. tai siis ainakaan lääkkeitä. lähiaikoina oon alkanu miettiin tota add vaihtoehtoo dignoosiin. mitä enemmän siitä luen, sitä enemmän tunnistan siitä itseäni... mielihyvää olisi kiva tuntea, mutta kai olen sitten tuhonnut aivojeni reseptorit tai jotain. nyt on joku 4.5v kovista huumeista, sen jälkeen olen polttanut vain kukkaa. sen huomaan "parantavan" masennusta siten että uskon parempaan tulevaisuuteen. ja että en stressaa kaikesta turhasta mutta, kyseessä on laiton "aine", joten en voi sillä itseäni lääkitä, koska en vankilassa oikeen viihdy... aamulla debressiohoitajalle taas jutusteleen, sori avautuminen mutta kai mä tavallaan ittelleni tän kirjotuksen tein. jospa vaikka aamulla muistais kertoa näistä hoitajalle jotain mitä en oo muistanu... mut joo, onko kellään muulla joka on vuosia kamaa kiskonu dopamiini/serotoniini häiriöitä ja kroonista masennusta...? ja siihe jotain toimivaa lääkitystä.
Aloitetaan ihan alusta, eli vanhemmat eros kun olin alle vuoden. jäin asuun mutsin hoiviin riitaisan huoltajuuskiistan jälkeen. äiti oli yksityisyrittäjä, töissä 7 päivää viikossa. Isä armeijan palveluksessa sotilaspoliisina. (alkoholisti ainakin ensimmäiset elinvuoteni, välillä vietin siellä viikonloppuja). Ennen ala astetta asuimme pikkukaupungissa, ja olin päivähoidossa. kun olin 6-7v muutimme maalle, ja aloitin koulun. Ala-aste meni rauhallisessa pikku kyläkoulussa. minua kiusattiin, mutta niin kiusasin minäkin. kolusta tulin kotiin, missä tein itselleni jotain valmisruokaa. Mutsi tuli töistä 7-8 aikaan illalla, joten siihen asti olin kotona yksin. Mutsi alkoi jossain vaiheessa seurustelemaan, miehellä oli 2 noin 10v mua vanhempaa lasta. koskaan ei asuttu saman katon alla, mutta kutsun heitä sisarpuolikseni. ala aste meni jotenkin. ongelmia opettajien kanssa, ja lappuja kotiin. alotin polttamaan tupakkaa, ja ekat kännit tuli kanssa tuolloin vedettyä. tuli sitten yläaste. seiskalla kovikset otti mut silmätikuks, tappelin aina vastaan. pian tajusin et oonkin jo samanlainen ku ne kiusaajat. kiusasin muita. join ylä asteella lähes joka viikonloppu. varastelin, tein muutaki rikollista murtoja ym. en ollut tunneilla, tuli ehtoja, ja jouduin tarkkis luokalle. Välillä en jaksanut olla koulussa viikkoihin. makasin kotona sängyssä, ilman että äitini olisi minua siitä ylös saanut. 9 luokan puolessa välissä ohjattiin psykiatrin juttusille. olin silloin erotettu koulusta, väkivaltaisen purkauksen takia. todettiin masennus. halusivat laittaa suljetulle osastolle. vanhemmat eivät siihen suostuneet. kaupunki päätti sit huostaanottaa mut, ja laittaa toiselle paikkakunnalle koulukotiin. no koulukodis meni 2v. sain koulun loppuun, ja tutustuin huumeisiin. pilveen lähinnä. totesin et ei se ny nii ihmeellistä ollu. kiinnostuin amfetamiinista ja essoista. lopetin sit taas koulun (olin opiskellu kauppista 3kk et pääsi pois koulukodista) muutin takas kotikulmille. lisää aineita tuli kuvioihin. pillereitä, subua, ja joskus herskaa. 3v meni niissä kuvioissa suonensisäisesti. tuli vankeustuomio -04 ym ym. sitten aloin kyllästyyn. siis siihen narkki menoon. lopetin. polttelin vaan pajaria, koska se tuntui auttavan vieroittamaan itseni kovemmista aineista. kasvatin. aloitin kuolun. sit tää mun siskopuoli katos. oli hukassa kuukauden, kunnes löytyi tapettuna metsästä. ryyppäsin ja söin pilleritä. koulusta potkut, jäin kii kasvattamisesta ja taas oliki tulossa kiinteetä vankeutta. tää siis 2005. olin 2006 alkuvuoden istumassa, vanhoja (2003-2004) tuomioita. vapauduin, muutin toiseen kaupunkiin. olin töissä 2v kunnes jouduin istumaan tuota 2005 vuoden tuomiota. olin linnassa viime syksyn (08). makasin käytännös 4kk sängyssä. vapauduin, olin toissä ja vaihdoin kaupunkia. teloin tammikuussa selkäni. ramppasin siitä lääkäris. saikkua, eriäviä mielipiteitä ja kauheeta ramppaamista. issias on kuitenki varmaan viimesin dignoosi. en jaksanut tapella lääkärien kans jotka ei uskonu että muhun sattuu. buranaa vaa. nyt kevään aikana oon ollu tosi masentunut,ja jouduin hakemaan siihen apua lääkäristä, koska mistään ei tule mitään. en saa asioita hoidettua, ja mikään ei tunnu miltään. vaikea masennus tuli tk diagnoosiks. lääkkeitä en halua syödä muuta kun tarpeen vaatiessa, ja vahvin mitä sain oli 2 pamit. eipä noi oikeen auta tohon ahdistukseen mikä on se päällimmäinen vaiva. masennuksen kanssa oon oppinut elämään. mutta toi ahdistus on kehittyny viimesen vuoden aikana. illat on yhtä helvettiä. pääs pyörii tuhat asiaa ja en saa siihe mitään "järjestystä". nukun kuinka sattuu, ja syön vielä huonommin... odottelen nyt MTT-lähetetä, ja toivon että siellä saisin jonkin toimivan lääkityksen. tuntuu et ton päihdetaustan takia en juuri saa mitään hoitoa. tai siis ainakaan lääkkeitä. lähiaikoina oon alkanu miettiin tota add vaihtoehtoo dignoosiin. mitä enemmän siitä luen, sitä enemmän tunnistan siitä itseäni... mielihyvää olisi kiva tuntea, mutta kai olen sitten tuhonnut aivojeni reseptorit tai jotain. nyt on joku 4.5v kovista huumeista, sen jälkeen olen polttanut vain kukkaa. sen huomaan "parantavan" masennusta siten että uskon parempaan tulevaisuuteen. ja että en stressaa kaikesta turhasta mutta, kyseessä on laiton "aine", joten en voi sillä itseäni lääkitä, koska en vankilassa oikeen viihdy... aamulla debressiohoitajalle taas jutusteleen, sori avautuminen mutta kai mä tavallaan ittelleni tän kirjotuksen tein. jospa vaikka aamulla muistais kertoa näistä hoitajalle jotain mitä en oo muistanu... mut joo, onko kellään muulla joka on vuosia kamaa kiskonu dopamiini/serotoniini häiriöitä ja kroonista masennusta...? ja siihe jotain toimivaa lääkitystä.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Sulla on oikeus saada apua, muista se. Älä missään tapauksessa luovuta.
Kuulostat todella mukavalta ihmiseltä :)
"mut joo, onko kellään muulla joka on vuosia kamaa kiskonu dopamiini/serotoniini häiriöitä ja kroonista masennusta...? "
en ole käyttänyt kamaa mutta huumet todellakin voivat pistää aivokemiat sekaisin ja voi mennä aikaa parantua siitä. joku varmaan osaa kertoa tarkemmin, lääkäri ainakin että sinne käymään. MUTTA olen noin 99,999% varma ettet ole menettänyt iäksesi kykyä olla onnellinen. en ole edes kuullut sellaisesta. suosittelen lopettamaan sen kukan polttelunkin. toisaalta kovista huumeista on sulla jo niin monta vuotta aikaa että veikkaan että syyt on muualla. lääkäri ei ehkä mielellään annan lääkkeitä, mutta masennuksen hoitoon on muitakin keinoja. kerro sille mitä kirjotit tänne.
Se mikä mulle jutustasi tuli mieleen on, että kärsisit mahdollisesti "auktoriteettien" epäluottamuksesta turhassakin määrin, näin sanoakseni. Ja tarkoitan tällä ainoastaan sitä, että on mielestäni sua ja sun asemaasi ajatellen ymmärrettävästi hankalaa sulle itsellesi, että jos suhun suhtaudutaan pitkälti vain (aiemman) päihde- tms. muun taustasi kautta, hakiessasi apua vaikka selkävaivoihinkin. Sellainen ainakin on väärin.
Yritä jaksaa uskoa tulevaisuuteesi. Sulla on kaikki mahdollisuudet elää hyvä elämä jatkossa. Pitäydy vain nyt ainakin jatkossa erossa seurasta, joka ei mitään hyvää (kertomasi perusteella) ole elämääsi aiemminkaan tuottanut. Sitä suosittelisin. Ja hae jokin "kiintopiste" itsellesi, ponnistuksiakin jonkin verran vaativa tavoite. Se voisi mielestäni olla melkein mitä vain ( työpaikka tai jokin uusi kiinnostava harrastus esim.), mutta ei mitään sellaista missä joudut tekemisiin poliisin kanssa, ei mitään sellaista, mikä sekoittaisi nuppiasi turhaan, eikä mitään muitakaan "äärielämyksiä".
Vaikeaa se varmaan on, kaikki paska menneisyydestään itse kullekin unohtaa, mutta kun sulla kerran on noin oikeasti henkeäsalpaavan vaikeakin rundi elämässäsi ollut, älä palaa siihen. Voit sen nykyisellä viisaudellasi välttää, kun kerran nyt varmasti tiedät, että mitä ne kokemuksesi ovat olleet ja että mitä hyviä asioita se mahdollisesti elämästäsi on tuhonnut.
Voimia sulle. Julkisen terveydenhuollon palvelut muuten oikeasti kuuluvat kaikille. Asiasta on olemassa lakipykälätkin, jotka sun tarvittaessa on hyvä selvittää, vaikka sitten sen hoitavan tahon kanssa, jonka kanssa nyt (kertomasi mukaan) olet kontaktissa. Ylipäätään: mene ja kerro vaikka sille hoiturille (jonka luokse huomenna sanoit meneväsi), että sun selkään sattuu. Kerro, ettet jaksa kipuja. Ihan noilla sanoilla... Tai jos terppakeskukseen menet, et lähde kotiisi, ennen kuin ottavat sut tutkimuksiin. Jos kuitenkin selkävaivasi jo ovat parantuneet, hieno juttu se toki.