Olen 16 vuotias tyttö, ja huomasin tammikuun alussa olevani raskaana. Minulla ei ole poikaystävää, ja asian piti olla minulle helppo päättää. en voisi olla raskaana, olen liian nuori,koulu on kesken, eikä lapselle ole edes isää. (En edes kertonut sille jätkälle mitään.)
Pelkäsin kertoa vanhemmilleni, mutta jotenkin äitini arvasi, ehkä käytöksessäni oli jotain kummallista. vanhempani, varsinkin isäni vaativat minua tekemään aborttia.
Mitä kauemmin asiaa mietin, aloinkin pitämään pienestä olennosta, joka sisälläni kasvoi, enkä enää halunnutkaan tehdä aborttia.
Halusin pitää lapseni, vaikka isäni uhkasi heittää minut ulos talosta.
Ja sitten, yhtenä yönä heräsin kamalaan pistävän vihlovaan mahakipuun, ja yöpaitani oli kastunut verestä. Ensin en edes tajunnut mitä oli tapahtumassa,vasta aamulla tajusin, ettei se ollut unta, olin saanut keskenmenon. Äitini vei minut lääkäriin, jossa ne totesivat sen tulleen kokonaan pois.
Olen itkenyt tuosta hirveästä yöstä asti, eivätkä kyyneleeni tunnu loppuvan. Vaikka se olikin vahinko, en olisi sitä pois halunnut antaa. Oma pieni vauva, vaikken sitä koskaan saanut nähdäkään. Sitä en osaa selittää, tuntuu vain pahalle.
Kaverini sanovat, ettei vahinkovauvan perään voi itkeä, ja että olisit onnellinen, kun ei tarvinnut tehdä aborttia tai kasvattaa lasta. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää...
Pelkäsin kertoa vanhemmilleni, mutta jotenkin äitini arvasi, ehkä käytöksessäni oli jotain kummallista. vanhempani, varsinkin isäni vaativat minua tekemään aborttia.
Mitä kauemmin asiaa mietin, aloinkin pitämään pienestä olennosta, joka sisälläni kasvoi, enkä enää halunnutkaan tehdä aborttia.
Halusin pitää lapseni, vaikka isäni uhkasi heittää minut ulos talosta.
Ja sitten, yhtenä yönä heräsin kamalaan pistävän vihlovaan mahakipuun, ja yöpaitani oli kastunut verestä. Ensin en edes tajunnut mitä oli tapahtumassa,vasta aamulla tajusin, ettei se ollut unta, olin saanut keskenmenon. Äitini vei minut lääkäriin, jossa ne totesivat sen tulleen kokonaan pois.
Olen itkenyt tuosta hirveästä yöstä asti, eivätkä kyyneleeni tunnu loppuvan. Vaikka se olikin vahinko, en olisi sitä pois halunnut antaa. Oma pieni vauva, vaikken sitä koskaan saanut nähdäkään. Sitä en osaa selittää, tuntuu vain pahalle.
Kaverini sanovat, ettei vahinkovauvan perään voi itkeä, ja että olisit onnellinen, kun ei tarvinnut tehdä aborttia tai kasvattaa lasta. Mutta ei se ole niin yksinkertaista. Tuntuu, ettei kukaan voi ymmärtää...
Vastaukset 3
Vanhimmat
oli vahinko tai haluttu lapsi niin aina se satuu kun siitä joutuu luopumaan.menetit vauvan mukana osan itseäsi olihan se vähän aikaa osa sinua!
vaikka oletkin vasta 16 vuotias niin ei se silti merkaa sitä että olisit tunteeton paska joka unohtaa vauvan joka ei saanut koskaan syntyä!
minun mielestäni kamusin ovat aika pinnallisia kun eivät sellaista asiaa tajua!
koita jaksaa! elämä potkii meitä kaikkia joskus vähän liian rankalla otteella mutta vaikeudet on tehty voitettavaksi!
Sinun tulisi saada itkeä vapaasti, jos itkettää.
Mulle tuli kanssa kesällä keskenmeno... Entinen poikaystäväni väkisinmakasi minut päivää ennen lakkiaisiani ilman ehkäisyä, ihan tahallaan halusi aiheuttaa vaikeuksia jos vain mahdollista minulle ja uudelle poikaystävälleni... No onnistuipa hän. kesän edetessä ihmettelin kun ei kuulunut kuukautisia. Siinä sitten kauhulla menin apteekkiin, ja testipä näytti positiivista.
Koska olen hyvin lapsirakas, niin olin jo aikaisemmin päättänyt, että aborttia en tee vaikka raiskauksen seurauksena tulisin raskaaksi, sehän ei ole pienokaisen vika jos minulle tehdään väkivaltaa...
Ehdin raskaustestin jälkeen kuusi viikkoa totutella ajatukseen ja tietystikin pieni elämä sisälläni sai minut rakastamaan itseään... Juuri kun aloin sitten nauttia ajatuksesta, että saisin lapsen, se otettiin minulta pois...
Vihlova mahakipu muuttui veriseksi iltapäiväksi.
Herännyt rakkauteni lastani kohtaan koki raa'an kuoleman.
Vielä lähes seitsemän kuukautta tapahtuneen jälkeen itken. En väkisinmakaamista enkä raskautta vaan lapseni kuolemaa. Mikään muu asia ei ole ikinä niin kirpaissut.