Suomalaista

Minulle tapahtui eilen taas tilanne joka kuvastaa hyvin suomalaista autoilukulttuuria. Ajan myöhään illalla aution kaupungin läpi ja lähestyn risteystä jossa oikealla puolella on iso hiekkakenttä. Näkyvyys oikealle on siis erinomainen. Oikealta tulevalla tiellä on 30kmh rajoitus ja minulla on 40kmh rajoitus. Lisäksi risteystä edeltävät suojatiet on hidasteilla varustetut (hiekka kenttä on osa ison koulun pihaa).

Näen hyvissa ajoin että oikealta tulee auto ja tiedän hyvin ehtiväni risteyksen ohi ennen oikealta tulevaa autoa. Oikealta tuleva kuski huomaa minut ja myös sen että ehdin ennen häntä risteyksen ohi. Ja mitä tekee tämä tumpelo; painaa kaasun pohjaan auton hyppiessä hidasteiden yli, ja vain jotta varmasti ehtisi eteeni. Onneksi hänellä oli vai joku perus Corolla ja vaikka minä en nopeuttani muutanut niin ehdin hyvin risteykseen ennen corolla kuskia.

Silti pitää valoja vilkutella ja torvea soittaa! Ei hyvää päivää sentää. Varmasti hän olisi osunnut kylkeeni jos olisi jatkanut sitä kiihdyttämistä kokoajan, mutta vaikka en sieltä olisi ollut tulossa olisi hän joutunut hiljentämään risteykseen, koska sieltä suunnasta tuleessa on huono näkyvyys oikealle. Ja vielä kun hän koko ajan mulkoili minua onnettomasta autostaan, joten tilanteessa ei ollut mitään epäselvää. Ei toisten päälle saa tahalteen ajaa vaikka oikealta tuleekin...
6151
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hyvä provo, tuosta voisi jo jakaa pisteitä...

Äänestä
  • Tunnistatko itsesi tekstistä vai mikä tuossa nyt on niin provoa?

    Äänestä

  • Olitko itse? kirjoitti:

    Tunnistatko itsesi tekstistä vai mikä tuossa nyt on niin provoa?

    Samoja tyyppejä jotka painavat kaasua kun näkee että joku pyrkii ohi. Joillekin vain se on liikaa jos joku ehtii jonnekin ensin.

    Äänestä

  • tyyppejä kirjoitti:

    Samoja tyyppejä jotka painavat kaasua kun näkee että joku pyrkii ohi. Joillekin vain se on liikaa jos joku ehtii jonnekin ensin.

    Siis sellaisissa tapauksissa, joissa ohittaminen on kiellettyä, kuten mutka ja sulkuviiva. Ja tälläisiä tapauksiahan riittää. Se takaa kovempaa tulija ei ala odottelemaan, että näkyvyys olisi hyvä, vaan lähtee ohittamaan, vaikka vastaan olisi tulossa. Aina luotetaan siihen, että kyllä edessä menevä hidastaa ja vastaantulija hiljentää ja ajaa ravin laitoja.
    Tämmöinen ohitus saa veret kiuhumaan ja silloin luonnostaan painaa kaasua, jotta ohittaja joutuu perumaan typerän kamikaze ohituksensa.
    Kyllä sitä sitten töötätään ja näytetään sormea, vaan itsehän on syypää. Huonoon käytökseen vastataan tietysti huonolla takaisin.

    Äänestä

Ootteko huomanneet kuinka "paremmannäköiseltä" immeinen näyttää tuossa peltilehmän sisällä? Tuo peltikuori suo meille hetken aikaa olla parempia ja kauniimpia kuin olemmekaan! (tässä kiireisessä mailmassa)
Olen parikymmentä vuotta ajellut rekkaa työkseni ja käynyt pari kertaa mulkaisemassa kiirehtijää,autosta on paljastunut säikky ruma häkeltynyt kuski joka on poistunut baarin pihalta ilman kahvia.

Äänestä

itsekritiikkki ei kertakaikkiaan riitä........

Äänestä

Kommentoi aloitusta


liikennekulttuuria kirjoitti:

Minulle tapahtui eilen taas tilanne joka kuvastaa hyvin suomalaista autoilukulttuuria. Ajan myöhään illalla aution kaupungin läpi ja lähestyn risteystä jossa oikealla puolella on iso hiekkakenttä. Näkyvyys oikealle on siis erinomainen. Oikealta tulevalla tiellä on 30kmh rajoitus ja minulla on 40kmh rajoitus. Lisäksi risteystä edeltävät suojatiet on hidasteilla varustetut (hiekka kenttä on osa ison koulun pihaa).

Näen hyvissa ajoin että oikealta tulee auto ja tiedän hyvin ehtiväni risteyksen ohi ennen oikealta tulevaa autoa. Oikealta tuleva kuski huomaa minut ja myös sen että ehdin ennen häntä risteyksen ohi. Ja mitä tekee tämä tumpelo; painaa kaasun pohjaan auton hyppiessä hidasteiden yli, ja vain jotta varmasti ehtisi eteeni. Onneksi hänellä oli vai joku perus Corolla ja vaikka minä en nopeuttani muutanut niin ehdin hyvin risteykseen ennen corolla kuskia.

Silti pitää valoja vilkutella ja torvea soittaa! Ei hyvää päivää sentää. Varmasti hän olisi osunnut kylkeeni jos olisi jatkanut sitä kiihdyttämistä kokoajan, mutta vaikka en sieltä olisi ollut tulossa olisi hän joutunut hiljentämään risteykseen, koska sieltä suunnasta tuleessa on huono näkyvyys oikealle. Ja vielä kun hän koko ajan mulkoili minua onnettomasta autostaan, joten tilanteessa ei ollut mitään epäselvää. Ei toisten päälle saa tahalteen ajaa vaikka oikealta tuleekin...

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu