Tärykalvon puhkeamisesta puoli vuotta

Puhkaisin tärykalvoni pumpulipuikolla lokakuussa 2008. Silloin verta valui ja kipu oli helvetillinen. Lääkäri ei voinut tehdä muuta kuin määrätä korvatippoja kivun vuoksi, mutta viikon päästä uudella käynnillä tärykalvossa huomattiin iso haava, joka kuitenkin oli alkanut arpeutumaan. Kuitenkin korvassani on edelleen pakkautuneena verta, jota lääkärin mukaan voidaan huuhdella kun tulee muutenkin asiaa lääkäriin.

Vaivaa korvasta ei juurikaan ole ollut ennenkuin kuluneella viikolla korvan/korvien tukkeutumista, korvan ajoittaista voimakasta vihlomista ja niistäessä kovaa kipua. Lisäksi nenää kiinnipitäessäni ja puhaltaessani korvaan sattuu ja kuuluu rätinää (toisin kuin terveestä korvasta). Mistä vaiva voi johtua? En viitsisi lääkäriin lähteä turhan takia. Kiitos paljon vastauksista!
1485
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Kuulostaa korvatulehdukselta. Kun tärykalvo on puhjennut kerran, se saattaa joillakin puhjeta tämän jälkeen aina helpommin. Mutta uskon, että kyse on nyt ihan korvatulehduksesta, jota vielä ärsyttää korvassa oleva veri. Joten mene vain lääkäriin, hän varmastikin putsaa korvasi ja antaa antibiootit. Kyllä se siitä, hoidattaa silti kannattaa, jottei tärykalvo turhaan ohene (toistuvat tulehdukset saattavat ohentaa tärykalvoa ja heikentää sen liikkumista).

Yst.terv.
Liisa

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Piyperö kirjoitti:

Puhkaisin tärykalvoni pumpulipuikolla lokakuussa 2008. Silloin verta valui ja kipu oli helvetillinen. Lääkäri ei voinut tehdä muuta kuin määrätä korvatippoja kivun vuoksi, mutta viikon päästä uudella käynnillä tärykalvossa huomattiin iso haava, joka kuitenkin oli alkanut arpeutumaan. Kuitenkin korvassani on edelleen pakkautuneena verta, jota lääkärin mukaan voidaan huuhdella kun tulee muutenkin asiaa lääkäriin.

Vaivaa korvasta ei juurikaan ole ollut ennenkuin kuluneella viikolla korvan/korvien tukkeutumista, korvan ajoittaista voimakasta vihlomista ja niistäessä kovaa kipua. Lisäksi nenää kiinnipitäessäni ja puhaltaessani korvaan sattuu ja kuuluu rätinää (toisin kuin terveestä korvasta). Mistä vaiva voi johtua? En viitsisi lääkäriin lähteä turhan takia. Kiitos paljon vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu