Lainanottajien kissanpäivät päättyvät

Lainanottajien kissanpäivät päättyvät?
Pentti Hakkarainen


Nyt on lainanottajien markkinat. Lainaa on tarjolla yllin kyllin sekä kotitalouksille että yrityksille, ja ennennäkemättömin ehdoin. Pitkäaikaista lainaa voi saada lyhyeen viitekorkoon sidottuna jopa 3 prosentilla ja viiden vuoden kiinteällä korolla jopa alle 4 prosentin.

On useita tekijöitä, jotka pitävät korkoja alhaalla. On myös merkkejä mahdollisesta koronnoususta. Mikäli talous ei jämähdä pitkäkestoiseen taantumaan, ei ole poissuljettua, että markkinakorkomme nousisivat 5-8 prosenttiin. Tällöinkin korot ovat viime vuosikymmenten tasoihin nähden matalia. Mutta velanhoitokustannukset olisivat kaksinkertaiset nykyisestä!

Eurojärjestelmän keskeinen etu on rahamarkkinoiden vakaus. Silloin tällöin esiintyy käsitys, että Suomen korkotaso pysyy alhaalla juuri siksi, että Suomi on osa euroaluetta.

Suuri valuutta-alue tuo toki vakautta korkokehitykseen. Erilaiset kansantalouden häiriöt tai markkinoiden spekulaatiot eivät heiluttele korkoja hallitsemattomasti. Kuitenkaan vakiintunut tai suurikaan valuutta ei takaa alhaisia korkoja, eikä ainakaan pysyvästi. Vain keskuspankkien korkoja voidaan säädellä, ja ne vaikuttavat erityisesti lyhytaikaisiin, lähinnä 1, 3 ja 6 kuukauden eurokorkoihin. Muutoin korkomme määräytyvät markkinoilla.

Keskuspankkikorot ovat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa laskeneet kaksi vuotta ja ovat ennätyksellisen alhaalla. Sama koskee markkinakorkoja, erityisesti lyhytaikaisia. Euroopassa alle vuoden korot ovat alle 3 ja pitkätkin noin 4 prosenttia.

Matalia ja mahdollisesti yhä laskevia korkoja on pidetty osoituksena maailmantalouden heikosta kasvuvauhdista ja huonoista, epävarmuuksia sisältävistä talousnäkymistä. Odotettavissa ei ole voimakasta kasvua eikä investointiaktiviteetin lisääntymistä.

Rahan tarjontaa on lisännyt se, että institutionaaliset sijoittajat ovat pörssilaskun seurauksena siirtyneet velkakirjamarkkinoille. Sijoittajat siis tyytyvät varmaan, mutta aiempaa pienempään tuottoon. Pörssien näkymät eivät ole vielä vakuuttaneet sijoittajia palaamaan osakemarkkinoille.

Korkoja pitää alhaalla myös heikko rahoituksen kysyntä. Yritykset eivät hae lainaa velkamarkkinoilla. Julkiset taloudet kamppailevat budjettitasapainon saavuttamiseksi eivätkä ole vielä aloittaneet alijäämiensä rahoittamista velalla.


Rahan tarjonta ei välttämättä kasva entistä tahtia. Tämä voi tuoda yllätyksiä.

Muista poiketen kotitaloudet ovat kasvattaneet luotonottoaan, mutta tämä ei ole kompensoinut muiden sektoreiden vähentynyttä velanottoa. Suomessa asuntoluottojen määrä kasvaa edelleen huimaa vauhtia, vaikka muualla Euroopassa vauhti on jo hidastunut.

Pankkien kova kilpailu asiakkaista hyödyttää velallisia. Pankit ovat olleet valmiita tinkimään lainamarginaaleistaan niin asunto- kuin yritysrahoituksessa.

Epävarmuuksista huolimatta lainojen kysyntä ennen pitkää kasvaa ja on omiaan nostamaan korkoja. Rahan tarjonta ei kuitenkaan välttämättä kasva samaa tahtia. Tämä kehitys voi sisältää yllätyksiä alhaisiin korkoihin tottuneille.

Monen suuren euromaan - Saksan, Ranskan ja Italian - sekä Yhdysvaltojen julkiset taloudet ovat repsahtaneet selvästi alijäämäisiksi. Kun rahoitusalijäämää ei haluta tai voida paikata yksinomaan verotusta kiristämällä, maiden pitää lisätä lainanottoaan.

Mikäli talousnäkymät parantuvat, yrityksetkin lisäävät investointejaan ja rahoittavat ne markkinoilta. Koska osakekurssit ovat edelleen matalalla, halu osakeantien hyödyntämiseen ei ole suuri. Yritystenkin todennäköisin rahoituslähde on vieraan pääoman markkinat eli lainanotto.

Institutionaaliset sijoittajat palaavat osakkeisiin, kun pörssimarkkinat alkavat elpyä. Tämä vähentää sijoituksia joukkovelkakirjoihin eli pienentää lainatarjontaa.

Korkotasoa nostaa myös rahoituslaitosten tilanne. Niiden on pidettävä yllä säädetty vakavaraisuus ja huolehdittava kannattavuudestaan.

Taseissa ei ole yhtä paljon ylimääräistä vakavaraisuutta kuten muutama vuosi sitten. Ylimääräisiä pääomia on vähennetty joko voitonjakona tai asiakashyvityksinä. Lisäksi monet vakuutusyhtiöt ovat kärsineet pörssikurssien laskusta. Niidenkin tasepuskurit ovat ohentuneet.

Historiallisen alhainen korkoympäristö on haaste pankkien kannattavuudelle. Vaikka matala korkotaso helpottaa asiakkaiden luotonhoitoa ja varmistaa lainojen takaisinmaksun, se heikentää luotonannon kannattavuutta. Jälleenrahoituksen korkoa ei yleensä voida alentaa yhtä nopeasti kuin korkotaso muuttuu. Tämä voi johtaa jälleenrahoituksessa sellaisten viitekorkojen käyttöön, joiden riskejä rahalaitosten on vaikeampi hallinnoida.

Kun yleinen korotaso on tullut näin alas, talletuksia siirtyy korkorahastoihin ja erilaisiin markkinakorkoisiin määräaikaisiin talletuksiin. Pankkien oma varainhankinta onkin siirtynyt talletuksista markkinainstrumentteihin ja siten aiempaa enemmän armottomaan kilpailuun. Näin pankki joutuu maksamaan yhä useammin markkinoiden korkeimman, kilpaillun hinnan.|

Lainanottajien - niin yritysten kuin yksityishenkilöidenkin - on hyvä pitää mielessään korkojen muutoksen mahdollisuus. Rahankysyntä voi kasvaa ja tarjonta supistua, ja rahoitusta välittävien yritysten tiukentuvan tilanteen seurauksena lainahanat saattavat kiristyä. Euromaailman vakailla rahoitusmarkkinoillakaan matalien korkojen pysyvyyteen ei voi tuudittautua. Tilannetta voisi vielä pahentaa deflaatio, jonka mahdollisuudesta on arvioita esitetty. Siihen voi liittyä alenevat asuntojen hinnat ja korkea reaalikorko.

Kauppatieteiden maisteri, varatuomari Pentti Hakkarainen on Suomen Pankin johtokunnan jäsen.
5884
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Niin, tuleva nousu nostaa lainarahan kysyntää ja hintaa.

Äänestä

Jos korot nousee rajusti,maksan lainapääoman pois ja asia on sillä selvä.Yks helkutin hailee mitä se korko on.Ja jos mömmöä ei löydy,tuplaa lainan lyhennyksen jolloin koron osuus pienenee.

Äänestä
  • koko lainalla, onko se joku peli.

    Äänestä

  • aiaia kirjoitti:

    koko lainalla, onko se joku peli.

    Tietysti lainaa täytyy olla vaikkei sitä tarvitsisikaan. Ja etenkin asuntolainaa.

    Nykykorot ovat niin alhalla, että samalle pääomalle saa paremman tuoton vaikka obligaatioissa, pörssistä nyt puhumattakaan.

    Lisäksi saa täysimääräiset vähennykset pääomatuloistaan, ja jos niitä ei ole niin joka tapauksessa verovähennykset asuntolainan tapauksessa.

    Asian sivusta muuten yksi pointti; omistusasunnossa asuvat pääsevät korottamaan elämisen laatua tavalla joka ei vuokralla kerrostalossa onnistu... saan lähes ilmaiseksi pensaiden leikkuut, lumityöt ja pölkkyjen sahaamisen - itse pilkon koska pidän siitä.

    Kokoomushallitus sai sentään yhden hyvän teon aikaiseksi, kotityövähennyksen!

    Äänestä

  • aiaia kirjoitti:

    koko lainalla, onko se joku peli.

    Korot ovat niin alhaalla että kulut ovat minimaaliset,olen kerännyt säästyvällä rahalla puskuria tulevaan talouden nousuun.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Pena kirjoitti:

Lainanottajien kissanpäivät päättyvät?
Pentti Hakkarainen


Nyt on lainanottajien markkinat. Lainaa on tarjolla yllin kyllin sekä kotitalouksille että yrityksille, ja ennennäkemättömin ehdoin. Pitkäaikaista lainaa voi saada lyhyeen viitekorkoon sidottuna jopa 3 prosentilla ja viiden vuoden kiinteällä korolla jopa alle 4 prosentin.

On useita tekijöitä, jotka pitävät korkoja alhaalla. On myös merkkejä mahdollisesta koronnoususta. Mikäli talous ei jämähdä pitkäkestoiseen taantumaan, ei ole poissuljettua, että markkinakorkomme nousisivat 5-8 prosenttiin. Tällöinkin korot ovat viime vuosikymmenten tasoihin nähden matalia. Mutta velanhoitokustannukset olisivat kaksinkertaiset nykyisestä!

Eurojärjestelmän keskeinen etu on rahamarkkinoiden vakaus. Silloin tällöin esiintyy käsitys, että Suomen korkotaso pysyy alhaalla juuri siksi, että Suomi on osa euroaluetta.

Suuri valuutta-alue tuo toki vakautta korkokehitykseen. Erilaiset kansantalouden häiriöt tai markkinoiden spekulaatiot eivät heiluttele korkoja hallitsemattomasti. Kuitenkaan vakiintunut tai suurikaan valuutta ei takaa alhaisia korkoja, eikä ainakaan pysyvästi. Vain keskuspankkien korkoja voidaan säädellä, ja ne vaikuttavat erityisesti lyhytaikaisiin, lähinnä 1, 3 ja 6 kuukauden eurokorkoihin. Muutoin korkomme määräytyvät markkinoilla.

Keskuspankkikorot ovat sekä Yhdysvalloissa että Euroopassa laskeneet kaksi vuotta ja ovat ennätyksellisen alhaalla. Sama koskee markkinakorkoja, erityisesti lyhytaikaisia. Euroopassa alle vuoden korot ovat alle 3 ja pitkätkin noin 4 prosenttia.

Matalia ja mahdollisesti yhä laskevia korkoja on pidetty osoituksena maailmantalouden heikosta kasvuvauhdista ja huonoista, epävarmuuksia sisältävistä talousnäkymistä. Odotettavissa ei ole voimakasta kasvua eikä investointiaktiviteetin lisääntymistä.

Rahan tarjontaa on lisännyt se, että institutionaaliset sijoittajat ovat pörssilaskun seurauksena siirtyneet velkakirjamarkkinoille. Sijoittajat siis tyytyvät varmaan, mutta aiempaa pienempään tuottoon. Pörssien näkymät eivät ole vielä vakuuttaneet sijoittajia palaamaan osakemarkkinoille.

Korkoja pitää alhaalla myös heikko rahoituksen kysyntä. Yritykset eivät hae lainaa velkamarkkinoilla. Julkiset taloudet kamppailevat budjettitasapainon saavuttamiseksi eivätkä ole vielä aloittaneet alijäämiensä rahoittamista velalla.


Rahan tarjonta ei välttämättä kasva entistä tahtia. Tämä voi tuoda yllätyksiä.

Muista poiketen kotitaloudet ovat kasvattaneet luotonottoaan, mutta tämä ei ole kompensoinut muiden sektoreiden vähentynyttä velanottoa. Suomessa asuntoluottojen määrä kasvaa edelleen huimaa vauhtia, vaikka muualla Euroopassa vauhti on jo hidastunut.

Pankkien kova kilpailu asiakkaista hyödyttää velallisia. Pankit ovat olleet valmiita tinkimään lainamarginaaleistaan niin asunto- kuin yritysrahoituksessa.

Epävarmuuksista huolimatta lainojen kysyntä ennen pitkää kasvaa ja on omiaan nostamaan korkoja. Rahan tarjonta ei kuitenkaan välttämättä kasva samaa tahtia. Tämä kehitys voi sisältää yllätyksiä alhaisiin korkoihin tottuneille.

Monen suuren euromaan - Saksan, Ranskan ja Italian - sekä Yhdysvaltojen julkiset taloudet ovat repsahtaneet selvästi alijäämäisiksi. Kun rahoitusalijäämää ei haluta tai voida paikata yksinomaan verotusta kiristämällä, maiden pitää lisätä lainanottoaan.

Mikäli talousnäkymät parantuvat, yrityksetkin lisäävät investointejaan ja rahoittavat ne markkinoilta. Koska osakekurssit ovat edelleen matalalla, halu osakeantien hyödyntämiseen ei ole suuri. Yritystenkin todennäköisin rahoituslähde on vieraan pääoman markkinat eli lainanotto.

Institutionaaliset sijoittajat palaavat osakkeisiin, kun pörssimarkkinat alkavat elpyä. Tämä vähentää sijoituksia joukkovelkakirjoihin eli pienentää lainatarjontaa.

Korkotasoa nostaa myös rahoituslaitosten tilanne. Niiden on pidettävä yllä säädetty vakavaraisuus ja huolehdittava kannattavuudestaan.

Taseissa ei ole yhtä paljon ylimääräistä vakavaraisuutta kuten muutama vuosi sitten. Ylimääräisiä pääomia on vähennetty joko voitonjakona tai asiakashyvityksinä. Lisäksi monet vakuutusyhtiöt ovat kärsineet pörssikurssien laskusta. Niidenkin tasepuskurit ovat ohentuneet.

Historiallisen alhainen korkoympäristö on haaste pankkien kannattavuudelle. Vaikka matala korkotaso helpottaa asiakkaiden luotonhoitoa ja varmistaa lainojen takaisinmaksun, se heikentää luotonannon kannattavuutta. Jälleenrahoituksen korkoa ei yleensä voida alentaa yhtä nopeasti kuin korkotaso muuttuu. Tämä voi johtaa jälleenrahoituksessa sellaisten viitekorkojen käyttöön, joiden riskejä rahalaitosten on vaikeampi hallinnoida.

Kun yleinen korotaso on tullut näin alas, talletuksia siirtyy korkorahastoihin ja erilaisiin markkinakorkoisiin määräaikaisiin talletuksiin. Pankkien oma varainhankinta onkin siirtynyt talletuksista markkinainstrumentteihin ja siten aiempaa enemmän armottomaan kilpailuun. Näin pankki joutuu maksamaan yhä useammin markkinoiden korkeimman, kilpaillun hinnan.|

Lainanottajien - niin yritysten kuin yksityishenkilöidenkin - on hyvä pitää mielessään korkojen muutoksen mahdollisuus. Rahankysyntä voi kasvaa ja tarjonta supistua, ja rahoitusta välittävien yritysten tiukentuvan tilanteen seurauksena lainahanat saattavat kiristyä. Euromaailman vakailla rahoitusmarkkinoillakaan matalien korkojen pysyvyyteen ei voi tuudittautua. Tilannetta voisi vielä pahentaa deflaatio, jonka mahdollisuudesta on arvioita esitetty. Siihen voi liittyä alenevat asuntojen hinnat ja korkea reaalikorko.

Kauppatieteiden maisteri, varatuomari Pentti Hakkarainen on Suomen Pankin johtokunnan jäsen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu