TIMANTTIVARKAAT-LEFFA ?

HELP ME 21vee

Tää ei todellakaan ole mikään B-luokanleffa jota täällä "etsintäkuulutan " Olin pari vuotta sitten vaihto-oppilaana Jenkkilässä ja siellä tuli jostain digikanavalta n. 6 tunnin leffa kahessa pätkässä jonka haluaisin ehdottomasti kattoo uusiksi.

Leffa kertoi kauniista nuoresta naisesta joka tuomittiin vankilaan murhayrityksestä joka oikeesti oli vahingonlaukaus. Tyttö pääsi vapauteen istuttuaan 6 kuukautta. Hän ei saanut töitä kun oli ollut lusimassa. Hän aloittikin sitten timanttivarkaan "uran" jossa etuna oli hänen kauneutensa ja älykkyytensä. Hän rakastui aivan ihanaan playboyhin jonka kanssa hän jatkoi keikkojaan. Leffa oli ihana ja siinä oli onnellinen loppu (onneksi koska se pari oli nii ihqu).

Vanhempani olivat kattomassa minua juuri leffan esittämisajankohtana USA:ssa ja iska sanoi että ko leffa on tullut Suomessa tv:sta TV-sarjana joskus 1990-luvun aivan alussa. Joten osaako kukaan kertoo mikä mahtaa olla leffan nimi niin tilaan sen heti ittelleni netistä. KIITOS jos joku tietää !!

0

319

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Björn Wahlroos, maataloustuet lakkautettava

        Sanoo pankkimies. Mitäs persut ja muut tukinulliem perskärpäset tähän? "Wahlroos listaa kansallisen maataloustuen. – I
        Maailman menoa
        119
        3135
      2. Persut päättivät hiilivoiman kieltämisestä Suomessa

        Moni on jo unohanut kuka hyväksyi hiilivoimaloiden kieltämisen Suomessa: persut Sukupuolineutraalit liikennemerkitk
        Maailman menoa
        61
        2805
      3. Nalle Wahlroos ei ulise kuten Teemu Selänne sähkölaskuista

        Nalle "hah hah" nauroi saamistaan sähkötuista, kun taas Teemu-poika itkeä tirautti kovasta sähkön hinnasta. Nalle nauro
        Maailman menoa
        35
        2192
      4. Muistattekos kuinka kokoomus ja persut vinkuivat sähkön hinnasta?

        Oppositiossa vuonna 2022, kun sähkön hinta uhkasi nousta 20 senttiin kilowattitunnilta? Nyt ovat hiiren hiljaa, kun pitä
        Maailman menoa
        103
        2108
      5. Mikä aate kaiken pahan takana?

        Se laiskistuttaa kansat, opettaa vaatimaan etuisuuksia, syleilee maailmoja eikä omaa kansaa.
        Maailman menoa
        130
        1968
      6. Vain persut vastustivat hiilivoimaloiden alasajoa

        Persut vastusti jyrkästi hiilen kieltolakia ja on myöhemmin vaatinut hiilivoimaloiden pitämistä käytössä. He perusteliva
        Maailman menoa
        44
        1951
      7. Muistan vuosikymmenten takaa

        Toivottavasti voit hyvin ja jaksat työssäsi. Olet upea ja erinomainen ihminen, toivon kaikkea hyvää.
        Ikävä
        10
        1182
      8. Kristinoppi ja vähäkatekismus:

        Luther Lapsikasteesta: "Mitä kaste antaa eli hyödyttää? Kaste vaikuttaa syntien anteeksiantamuksen, vapauttaa kuolemas
        Luterilaisuus
        67
        984
      9. Päivi Räsäsen seksipaljastus loksauttaa Katja Ståhlin leuat! Elämäni biisi kohujakso tv:ssä!

        Elämäni biisi -suosikkisarjan uusinnat ovat startanneet ja nyt vuorossa on sarjan 2. jakso v. 2019. Sinisille sohville
        Suomalaiset julkkikset
        12
        935
      10. Valtuuston puheenjohtaja ei hallitse kokousta

        Kemijärven kaupunginvaltuuston puheenjohtaja antoi teatterin pyöriä valtuustossa. Sosialidemokraattien Risto Korkalon pu
        Kemijärvi
        77
        880
      Aihe