Hienoa...Ensin saa olla koulussa yksikseen ja esittää vanhemmille kuuluvansa johonkin porukkaan. Sitten juhlissa saa olla selittelemässä kaikille, että kaverit eivät päässeet juhliin, koska osalla menolla ja osalla omat ylioppilasjuhlansa. Nyt ihmetellään miksen ole menossa minnekkään juhlimaan...Mitähän tekisi...Ahdistaa.
hienoa olla ylioppilas????
Ylioppilas90
161044
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
Kun kirjotin joskus 2000-luvun alkupuolella, ei ollu mullakaan ketään kaveria jonka kanssa mennä illalla juhlimaan. Silloisen poikaystävän kanssa piti mennä, mut se teki oharit ja meni vaan omien kavereittensa kanssa pilettään(eikä ees ollu sillon valmistunu mistään... ) Ei muutenkaan putkeen oo menny mikään, hirvee päivä se valmistuminen ja elämä muutenkin :(
Mutta onnea valmistuneella! Toivottavasti sulle on parempaa tiedossa :)
Parempi sekin valmistua ylioppilaaksi kuin jättää kaikki kesken ja luovuttaa yrittämästä. Varmasti valmistumisesta on vielä hyötyä ja ehkä onneakin.
Olisihan mukavampaa juhlia aidosti ystävien ja perheen kanssa ja se saa oman valmistumisen tuntumaan turhalta ja ahdistavalta kun monilla muilla on hienot juhlat, mutta mielestäni saat olla omalla tavallasi hyvällä mielellä valmistumisesta. Sehän tärkeintä on. Otat sitten aikanaan vastaavan juhlan aihetta jostakin muusta.
Onnea valmistumisen johdosta!
Yo-lakki symboloi minulle kolmen vuoden katkeruutta. Hyvä puoli valmistumisessa lienee se, ettei tarvitse niitä muita oppilata enää nähdä ja tulee uusi mahdollisuus aloittaa puhtaalta pöydältä, mikä saattaa tosin jäädä viimeiseksi.
muistan lukioaikoinani, kuinka ruokailunkin joutui istumaan yksin. jatkuvaa jännittämistä ja ulkopuolella oloa.
jokin aika sitten olisi ollut vuosikurssini tapaaminen. jätin väliin. en halunnut nähdä yhtäkään ihmistä lukiostani. miksi olisin mennyt väkisin hymyilemään syrjijöilleni?
tänäkin päivänä, varsinkin naispuoliset suhtautuvat minuun ylimielisesti. tuijottavat päästä varpaisiin. ei auta vaikka yrittää olla hymyilevä ja kohtelias, silti joutuu (tälläkin hetkellä työelämässä) silmätikuksi.
Siis onko tapana et ylioppilasjuhliin kutsutaan kavereitakin eikä pelkkiä sukulaisia?? Voi hertsileijaa. Ei minulla ole ketään ketä kutsua. Tällä hetkellä yksi kaveri, samassa lukiossa kanssani. Okei, oon vasta lukion ekalla ja stressaan ja niin iloista asiaa kuin ylioppilasjuhliani.
Menetät vaan sitä kuuluisaa "mielen tasapainoa" jos alat turhaa stressailemaan siitä. Mutta onhan se tietysti yleensä niin, että sitten ylppärijuhlissa kysellään, että miksei ole ketään kavereita, tai että mitä meinaat illalla tehdä jne. (Häpeäkseni voin sanoa että tuon jälkimmäisen kysymyksen olen yhden kerran itsekin ylppäreistä valmistuneelta kysynyt, vaikka minun olisi pitänyt tietää paremmin).
No, itselläni oli onnea: Kukaan ei kysellyt mitään. Siihen auttoi se, että yksi silloinen ystävä oli mukana ylppäreissäni ja kait ne vieraat ajattelivat, että onhan tuollakin sentään joku kaveri. Ja myöhemmin illalla eräs vanha lapsuudenystävä entiseltä kujalta tuli myös käymään - silloin minulla vielä oli muutama ystävä :P
Tietysti asiaa auttoi minun osallani myös sekin, että kävin iltalukiota, joten ei tarvinnut kenenkään kysyä esim. että mitäs meinaat koulukavereiden kanssa tehdä illalla, tms. Mikä oli loistava juttu!
Näin jälkeenpäin ajateltuna omat yo-juhlani olivat siitä surullinen tapahtuma, että kun laitoin valkolakin päähäni siellä koulun juhlasalissa, niin samalla hetkellä katkesivat myös siteeni niihin ainoihin pariin-kolmeen kaveriini, joita minulla on koskaan ollut...
Muistan ajatelleni silloin lukion loppuessa, että onpa hyvä kun kaikki menneisyyden p---a jää taakse... jäihän sen myötä menneisyyteen paljon koulukiusaajia ja sellaisia mulkeroita, joita ei olisikaan halunnut enää nähdä... Luulin aloittavani puhtaalta pöydältä, mutta näin viisi vuotta myöhemmin se pöytä on edelleen aivan puhdas, vaikka tähän väliin on mahtunut armeijaa, opiskelupaikkoja ja työpaikkoja, missä olisi ollut tilaisuus luoda uusia ihmiskontakteja. Kun sitä ystävystymisen taitoa ei ikinä kunnolla oppinut kouluaikoina, niin aika vaikeaa se on jälkeenpäinkin... tai ainakin minulla on ollut.
Voisin myös taka vuosien ylioppilaana jakaa näitä muistoja teidän kanssanne, joten jos kiinnostaa, niin kirjoitelkaa 32-vuotiaalle helsinkiläismiehelle osoitteeseen [email protected], niin jatketaan muistelemista!
Mitä ylioppilasneito toivoo lakkiaispäivänä?
- Älliä ja kukkia.
Näinhän se usein on.
Terveisin,
Yleinen vuodattaja (itsekin ylioppinut)
..elämä on vasta aluillaan... mullakin oli sama tilanne joskus 10 vuotta sitten, mutta nyt on paljon paremmin asiat! Nuorena kun ei ole elämänkokemusta, tuntuvat tuollaiset asiat maatakaatavilta. Uskotko että 10 vuoden päästä asiasi voivat olla toisin! Usko pois.. se kannattaa
Alotin just lukion ja sanoin jo porukoille että juhliahan en pidä. Toinen asia on vanhojen tanssit, kun niihin kuitenkin haluaisin osallistua, mutta eihän mulla ketään oo jota pyytäisin/joka pyytäisi tanssimaan..
Sen kun vaan pyydät jotain jonka arvelet olevan paria vailla. Vaikka vaikeaahan se voi olla, ei siinä taida auttaa mikään muu.
Kannattaa pyytää harjoituksissa jotain poikaa joka tuntuu sopivalt seuralta, ei sen tarvitse olla mikään vakavampi tutustuminen kunhan nyt vaan tansii. Niin mäkin tein
Minulla ei ole oikeastaan koskaan ollut koulun ulkopuolisia kavereita. En kyllä tiedä, kun jälkikäteen miettii niin en oikeastaan halunnutkaan koskaan tehdä mitään koulukavereiden kanssa vapaa-ajalla, vaikka minut olisi mukaan otettukin...
Lukioon menin jostain edelleen itselleni hämärän peitossa olevasta syystä toiseen kouluun kuin ylä-asteemme lukioon, jolloin vanhat koulukaverit katosivat. En ole hyvä solminaan suhteita ja lukion vietinkin sitten yksin. Tentin tosin käytännössä 2 vuotta kursseista, joten ei joutunut ihmisiä katselemaan siellä.
Sitten itse pointtiini: jälkikäteen alkaa melkein jopa naurattamaan, kun muistelen miten minulla oli aina esim. lukioon mentäessä suuria suunnitelmia muuttaa elämäni ja hankkia tyttöystä ym. Samat unelmat toistuivat, kun aloitin lukion jälkeen korkeakoulussa. No, aluksi ihmettelenkin kuinka hyvin homma sujui, kun tuttuja kerääntyi nopeasti ympärille. Vähitellen kuitenkin huomasin, etteivät nämä "kaverit" olleet muuta kuin seuraa jossain koulun kännijäisissä. Ohjeeni sinulle: älä tee samoja virheitä kuin minä vaan lähde rohkeasti tutustumaan ihmisiin.
Menin lukioon, jonne kukaan muu yläasteeltani ei tullut. Lukioon lähtiessäni muutin myös yksin asumaan eri paikkakunnalle, siis 15-vuotiaana. Löysin lukiosta muutamia kavereita, mutta en viettänyt heidän kanssaan vapaa-aikaa, itse asiassa vietin viikonloput perheeni kanssa. Ylioppilasjuhliini en kutsunut ketään kavereitani, vain sukulaisia. Sukulaiset tietenkin kysyivät, että minne lähden juhlimaan illalla. Minä olin omaksunut isäni asenteen, että minähän en minnekään lähde. Enkä sitten lähtenyt. Harmittaa näin jälkeenpäin. Olisi ollut loistava tilaisuus hommata itselleen tyttökaveri, vieläkin olen sinkku. Minäkään en osallistunut vanhojen tansseihin, saati abiristeilyyn.
Itse valmistuin n. 5 vuotta sitten. Tuli varmasti kymmenkunta kyselyä minnes illalla olen menossa..siinä sitten soperin etten vielä oikein tiedä, pitää katsoa..Veli olisi ollut kuskinakin, mutta enhän nyt viitsinyt yksin minnekkään mennä. Välillä katsoin kännykkääni ja toivoin että olisi tullut joiltain kavereilta viestiä et minne mennään illalla...Katsoin sitten BB:tä yksin huoneessani illalla..Muutenkin luokiosta ei ole jäänyt mieleen mitään, hyvin sumeaa aikaa..en tutustunut yhteenkään uuteen ihmiseen. Tanssit jäi väliin jne.