Apu-ehti...ps,n....puolue-

--------------------------------------------------------------------------------

2009 05 29 02:01 GMT
Hyvä Apu ehdokasvalintaan
APU-lehti oli käynyt Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Tunnustan ja tunnistan olleeni samassa kokouksessa.

Tiina Elovaara, Erkki Havansi, Mikko Vainio ja Seppo Palomäki antoivat kasvot perussuomalaisuudelle lehden reportaasissa.

He ovat oikeassa puolueessa. Omassaan.

Juttu on hyvä, se kannattaa lukea.

Olemme Suomen todellinen työväenpuolue, joka sijoittuu poliittiseen keskustaan.

Perussuomalaiset ovat nousseet Suomen politiikassa omalla työllään, eivät kenenkään nostamina. Olemme politiikan pienyrittäjä.

Meitä eivät rahoita Kehittyvien Maakuntien Suomi -tapaiset yhdistykset.

Me emme saa puoluetoimintaamme varoja ay-jäsenmaksujaan maksavien työntekijöiden jäsenmaksuvaroista.

Olemme kansan puolue.

Perussuomalaiset ovat tavallisia ihmisiä, eivät enkeleitä, eivätkä demoneita.

Monet poliitikot syyttävät mediaa. Minä en. Sen sijaan suosittelen mm. Kalevan Markku Mantilalle tutustumista Perussuomalaisiin.

Voita ennakkoluulosi ja täydennä neljän tittelin kokoomuslaisuudesta kumpuavaa maailmankuvaasi. Tule käymään Perussuomalaisten kokouksissa.

Ennakkoäänestys on ollut EU-vaaleissa vilkkaampaa kuin viimeksi. Vilkasta oli myös tilaisuuksissani Keski-Suomessa.

Perussuomalaiset ovat hyvä apu ehdokasvalintaan.

---
152
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

puoluettaan, kun Wontter gybällä mainosti huorissa käynnin autuutta?!

Äänestä

Kommentoi aloitusta


kokouksessa. kirjoitti:

--------------------------------------------------------------------------------

2009 05 29 02:01 GMT
Hyvä Apu ehdokasvalintaan
APU-lehti oli käynyt Perussuomalaisten puoluekokouksessa. Tunnustan ja tunnistan olleeni samassa kokouksessa.

Tiina Elovaara, Erkki Havansi, Mikko Vainio ja Seppo Palomäki antoivat kasvot perussuomalaisuudelle lehden reportaasissa.

He ovat oikeassa puolueessa. Omassaan.

Juttu on hyvä, se kannattaa lukea.

Olemme Suomen todellinen työväenpuolue, joka sijoittuu poliittiseen keskustaan.

Perussuomalaiset ovat nousseet Suomen politiikassa omalla työllään, eivät kenenkään nostamina. Olemme politiikan pienyrittäjä.

Meitä eivät rahoita Kehittyvien Maakuntien Suomi -tapaiset yhdistykset.

Me emme saa puoluetoimintaamme varoja ay-jäsenmaksujaan maksavien työntekijöiden jäsenmaksuvaroista.

Olemme kansan puolue.

Perussuomalaiset ovat tavallisia ihmisiä, eivät enkeleitä, eivätkä demoneita.

Monet poliitikot syyttävät mediaa. Minä en. Sen sijaan suosittelen mm. Kalevan Markku Mantilalle tutustumista Perussuomalaisiin.

Voita ennakkoluulosi ja täydennä neljän tittelin kokoomuslaisuudesta kumpuavaa maailmankuvaasi. Tule käymään Perussuomalaisten kokouksissa.

Ennakkoäänestys on ollut EU-vaaleissa vilkkaampaa kuin viimeksi. Vilkasta oli myös tilaisuuksissani Keski-Suomessa.

Perussuomalaiset ovat hyvä apu ehdokasvalintaan.

---

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu