Verkostomarkkinointi

Kiinnoistuin näistä sivuista, koska paras ystäväni 40 vuoden takaa hurahti verkostomarkkinointiin. Hän nyt uskoo kuin pukki sarviinsa. Näitä sivuja viikon verran tutkailtujani olen tullut tulokseen, että teitä vastustajia on mieletön määrä. Lienette pettyneitä? Kiitän teitä kaikkia, koska mistään muualta en olisi saanut näin valtavaa tietoa asiasta. Suodatan kaiken ja otan vastaan mitä tarvitsen, mutta ELÄKÖÖN netti ja kiitos teille kaikille.
20312
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

Olen tutkaillut näitä sivuja jo useiden vuosien ajan ja silloin tällöin vastannutkin tänne. Olen huomannut, että vastustajia täällä on 5-10 ja he kirjoittelevat useilla eri nimimerkeillä. Näistä noin puolet ovat sellaisia, joilla on jotain kokemusta verkostomarkkinoinnista ja puolet sellaisia, jotka vastustavat vain sen takia koska kaverikin tekee niin. Selvästi huomaa myös sen, että ne, joilla on jotain kokemusta eivät ole tehneet mitään tulojensa eteen tai ovat valinneet huonosti toimivat tuotteet/yrityksen. Niiden tietojen ja kokemusten pohjalta he sitten tuomitsevat koko toimialan!
Samaan hengenvetoon täytyy todeta, että puolestapuhujia täällä on saman verran. Puolet heistä on sellaisia, joilla on jo hyviä kokemuksia/menestystä ja puolet on sellaisia, joilla on vielä opittavaa. Todellisuudessa tämä palstan merkitys on hyvin minimaalinen koko toimialaan.

Äänestä
  • että vastustajia on vain 5-10 ja kirjoittelevat eri nimimerkeillä, niin täällä on tasan yksi, tai korkeintaan kaksi VM -puolustajaa, jotka hekin kirjoittelevat useilla nimimerkeillä.

    Äänestä

  • TopSegret kirjoitti:

    että vastustajia on vain 5-10 ja kirjoittelevat eri nimimerkeillä, niin täällä on tasan yksi, tai korkeintaan kaksi VM -puolustajaa, jotka hekin kirjoittelevat useilla nimimerkeillä.

    Lue kuitenkin kirjoitetut asiat ja etenkin ne aihepiirit, joita mm. oletettu "timantti" (omien sanojensa mukaan) välttelee. Kiperiin kysymyksiin ja faktoihin jätettään poikkeuksetta vastaamatta. Valhetta on vaikea puolustaa. Ja jos luet oletetun timantin vastauksia, ne ovat pelkkää tunteen paloa. Ei mitään faktapohjaa tai lähdeviitettä.

    Äänestä

  • "Todellisuudessa tämä palstan merkitys on hyvin minimaalinen koko toimialaan"

    Ja vaikutukset ovat vain positiivisia. Ne harvat, jotka uskovat vastustajien jorinoihin, heistä ei ole verkostomarkkinointialalle. Menestyjät ottavat oppia vain kokemusta omaavilta ja jo toimialalla menestyneiltä.

    Äänestä

  • TopSegret kirjoitti:

    että vastustajia on vain 5-10 ja kirjoittelevat eri nimimerkeillä, niin täällä on tasan yksi, tai korkeintaan kaksi VM -puolustajaa, jotka hekin kirjoittelevat useilla nimimerkeillä.

    Harva hyvin menestynyt verkostoija käyttää aikaansa tällä palstalla. Tiedän hyvin menestyneitä verkostoijia monin verroin enemmän kuin tällä palstalla on vastustajia ja puolesta puhujia yhteensä.

    Äänestä

  • Kolmas tutkailija kirjoitti:

    Ihan totta? Missä verkostoissa nämä sadat koijarit toimivat?

    Äänestä

  • ... kirjoitti:

    En tunne ketään koijareita mutta rehellisiä verkostoijia tunnen paljon! Meillä ei ole näköjään samoja tuttuja koska kukaan asiakkaistamme ei ole sanonut tuttujani koijareiksi.

    Äänestä

  • Kolmas tutkailija kirjoitti:

    En tunne ketään koijareita mutta rehellisiä verkostoijia tunnen paljon! Meillä ei ole näköjään samoja tuttuja koska kukaan asiakkaistamme ei ole sanonut tuttujani koijareiksi.

    Onko kaikki tuttusi kojareita? Eihän koijarit toisiaan hauku sehän on ihan selvä. Unohdit mainita mistä verkostoista löytyy ne sadat menestyjät? Amwayssa on pari kohtuullisesti tienaavaa, tosin heitäkään en lähtisi kutsumaan "menestyjiksi". Manu ja Olli keräävät liittymismaksuja kohtuullisen tehokkaasti, mutta eivät ole mielestäni kovinkaan kummoisia menestyjiä, eli mistä firmoista löytyy nuo sadat tuttusi?

    Ei voi olla enää typerämpää ihmistä. Haukut koijareiksi henkilöitä, joita et tunne etkä tiedä mitä he tekevät!

    Äänestä

  • Kolmas tutkailija kirjoitti:

    Ei voi olla enää typerämpää ihmistä. Haukut koijareiksi henkilöitä, joita et tunne etkä tiedä mitä he tekevät!

    Jos haluat puhua verkostomarkkinoinnin puolesta, niin kerro esimerkkejä hyvistä ja rehellisistä verkostomarkkinointijutuista tai -ihmisistä.

    Äänestä

  • Kolmas tutkailija kirjoitti:

    Ei voi olla enää typerämpää ihmistä. Haukut koijareiksi henkilöitä, joita et tunne etkä tiedä mitä he tekevät!

    Niin kauan kun et osaa/pysty kertomaan "tuttujesi" virityksen nimeä, oletan että he ovat koijareita ja sillä selvä. Itse en ole nähnyt järkevällä pohjalla toimivaa verkostoviritystä. Kerro sinä minulle sellainen niin voin alkaa kutsumaan "ystäviäsi" menestyjiksi.

    Äänestä

  • TopSegret kirjoitti:

    Lue kuitenkin kirjoitetut asiat ja etenkin ne aihepiirit, joita mm. oletettu "timantti" (omien sanojensa mukaan) välttelee. Kiperiin kysymyksiin ja faktoihin jätettään poikkeuksetta vastaamatta. Valhetta on vaikea puolustaa. Ja jos luet oletetun timantin vastauksia, ne ovat pelkkää tunteen paloa. Ei mitään faktapohjaa tai lähdeviitettä.

    kysymyksen asettelu on asiallista. En kylläkään lue täältä kaikkia keskusteluja, joten edes tiedä mitä täällä kirjoitetaan. En vastaa kysymyksiin joista paistaa asenteellisuus läpi. Vastaan kyllä mielellään heille, jotka haluavat oppia alasta lisää. Liiketoiminnassa ei koskaan ole mitään faktapohjaa, joten sitä ei voi kertoa kukaan . Tämä siksi että kukaan maailmassa ei todellisuudessa tiedä kuinka liiketoimintaa tehdään. Myyntityötä voi tehdä vaikka 50 vuotta olematta koskaan valmis. Se on jatkuvaa itsensä kehittämistä, motivoimista, haastamista. Näinollen faktapohjaa tai lähdeviitteitä ei voi esittää. Harjoittelu tekee kuitenkin mestarin. Tärkeää tässä on silloin kuinka sinä ihmisenä uskot itseesi ja omiin mahdollisuuksiin menestyä. Omat tavoitteet nousee tällöin etusijalle ja mitä on valmis tekemään niiden hyväksi. Negatiiviset ihmiset eivät milloinkaan menesty missään.

    Itse pyrin tuomaan sen näkökulman keskusteluissa joka on menestymisen kannalta tärkeää. Kaikilla vastustajilla tällä palstalla on jokin muu näkökulma. Heidän näkökulma ei varmasti tuo rahaa eikä menestymistä. Jos verkostoja aikoo rakentaa on oleellisen tärkeää keskittyä siihen tietoon joka tukee omaa menestymistä. Tuon tätä näkökulmaa esille.

    Tämä palsta ei ole tärkeä koko alan kannalta, koska verkostot rakennetaan AINA vain niiden ihmisten kanssa, joita tavataan ihan oikeasti kasvotusten ja heistä niiden kanssa jotka haluavat itselleen haasteita. Tällä paltalla ihmiset ovat toisilleen tuntemattomia. Jokainen tällä palstalla kirjoittava on vain yksi miljoonasta. On siis muitakin mielipiteitä kuin sinun mielipide. On myös heitä joille verkostot ovat suuri mahdollisuus. Tiedetään myös, että niitä joita verkostot eivät kiinnosta, on enemmän. Tiedetään että halukkaat ja motivoituneet ihmiset pitää haravoida ihmisjoukoista ja jättää loput ulos.

    Jos siis vaikka Helsingissa asuva verkoston rakentaja rakentaa omalla seudullaan verkostoa oikeiden ihmisten kanssa , sillä ei ole mitään merkitystä jos joku savossa asuva tuntematon vastustaja tällä palstalla kirjoittelee. Tuntemattomat ihmiset eivät koskaan kohtaa oikeasti. Kaikki helsingissä verkostoissa olevat, ovat liittyneet siihen omien henkilökohtaisten syiden takia. Kukaan maailmassa ei voi näin ollen arvostella heitä. Omat tarpeet ajaa aina etusijalle. Tiedetään myös, että on aina olemassa ihmisryhmä jotka hakee virhettä kaikesta mahdollisesta . Heitä on noin 5% kaikista ihmisistä. He arvostelevat kaikkea sellaista johon he itse eivät ole valmiita sitoutumaan tai kantamaan vastuuta. Näitä kutsuttakoon luusereiksi. Kaikki menestyminen missä tahansa on aina itsestä kiinni. On aina ihmisiä joille se on suuri haaste ja mahdollisuus. Ne joille se taas ei ole, jäävät ulos.

    Timantti

    Äänestä

  • kyllä jos kirjoitti:

    "Liiketoiminnassa ei koskaan ole mitään faktapohjaa".
    Mutta kaikki liiketoiminta jättää jälkeensä paljon faktatietoa, jota analysoimalla saadaan paljon tietoa kyseisestä toiminnasta. Näin myös Amwayn kohdalla.

    Voitko hieman kommentoida Amway Suomen järkyttävän huonoja talous lukuja. Moneen vuoteenhan niitä ei ole enää uskallettu edes julkaista, mutta sinun pitäisi noin aktiivisena Amwaylaisena olla selvillä edustamasi yhtiön tilasta.

    Äänestä

  • Kolmas tutkailija kirjoitti:

    "Todellisuudessa tämä palstan merkitys on hyvin minimaalinen koko toimialaan"

    Ja vaikutukset ovat vain positiivisia. Ne harvat, jotka uskovat vastustajien jorinoihin, heistä ei ole verkostomarkkinointialalle. Menestyjät ottavat oppia vain kokemusta omaavilta ja jo toimialalla menestyneiltä.

    todellakin harvat?! Täysjärkinen ihminen EI LÄHDE mukaan verkostomarkkinointiin. Tavallisella ihmisellä on asiat pääkopan sisällä kunnossa. Tavallinen ihminen ei etsi psykologisia fanfaareja ja suitsutusta! Tavallinen ihminen uskoo selviä lukuja ja tajuaa, mitä kannattaa ajallisesti ja rahallisesti tehdä ja mitä ei. Tavallinen ihminen ei kuseta kavereita mukaan näin epämääräiseen toimintaan, jota vain verkostomarkkinoijat itse kehtaavat kutsua "Pisnekseksi"! Tavallinen ihminen ei osta itseltään tuotteita törkeillä hinnoilla.

    Verkostomarkkinointi on perseestä ja sen tajuaa tavallinen, normaali ihminen. Sellainen, joka ei ole manipuloitavissa, toisten vietävissä. Sellainen, jonka järki sanoo mikä on kannattavaa "liiketoimintaa" ja mikä ei.

    Äänestä

  • Sanoitko kirjoitti:

    tavallisia ihmisiä, joille "tavallinen ei riitä". VM- ala vaatii näkemystä jota sinulla ei ole. Miten muuten voit arvioida sinulle täysin vieraita ihmisiä? Et varmasti tiedä miten vaikkapa minä toimin VM-alalla. En koe, että tästä olisi minulle mitenkään ylimääräistä työtä. TV:n katselu on jäänyt vain vähemmälle. Toiminnallisuus on aina ihmiselle hyväksi.

    Äänestä

  • on täynnä kirjoitti:

    ihmiset lähtevät mukaan verkostomarkkinointiin.

    Niitä, joilla on oikea näkemys elämästä, ei voi helposti höynäyttää mukaan verkostomarkkinointiin.

    Tavallisen hyvän bisneshenkisenkin ihmisen on todella vaikea menestyä verkostomarkkinoinnissa. Kertoohan jo Amwayn oma tieto kolmesta tuhannesosasta aktiivisesta jäsenestään, jotka saavat edes oman sijoituksensa takaisin, karua kieltään.

    Äänestä

  • höynäytettävät kirjoitti:

    Verkostomarkkinointi perustuu sinun omatoimisuuteen ja itsensä johtamiseen. Tämä edellyttää silloin näkemystä bisneksestä ja pätevää syytä MIKSI. Amway maksaa kaikille täsmälleen samalla tavalla tuloksesta. Mistään sijoituksesta ei ole kysymys, koska sijoittamalla rahaa ei voi saada mitään tulosta. Uuden asiakassuhteen voi niin halutessaan kyllä JÄRJESTÄÄ ITSE vaikka tänään tai tällä viikolla , jos niin haluaa. Tämä ei ole mikään ihmeellinen juttu.

    Äänestä

  • on täynnä kirjoitti:

    tavallisia ihmisiä, joille "tavallinen ei riitä". VM- ala vaatii näkemystä jota sinulla ei ole. Miten muuten voit arvioida sinulle täysin vieraita ihmisiä? Et varmasti tiedä miten vaikkapa minä toimin VM-alalla. En koe, että tästä olisi minulle mitenkään ylimääräistä työtä. TV:n katselu on jäänyt vain vähemmälle. Toiminnallisuus on aina ihmiselle hyväksi.

    jantteri tulet minulle väittämään ,ettei minulla ole NÄKEMYSTÄ?!?!?!! Helvetistäkö sinä tiedät mitä minä teen työkseni tai harrastan?!!! Helvetistäkö sinä tiedät miten vähän tai paljon minä katselen televisiota?! Millä perusteella sinä väität ,että minä olen henkilö jolle riittää "tavallinen" elämä?!! Se, että minä en todellakaan tee mitään niin typerää, kuin verkostomarkkinointi kertoo näin tuntemattomana minusta ainakin senm, että minulla on elämä tasapainossa, henkinen hyvoinvointi kohdallaan ja talous kunnossa!

    Se, että sinä olet verkostojantteri kertoo kaikille tämän: Olet vietävissä, olet henkilö joka on manipuloitavissa, kiellät totuuden silloin kun se on sinulle haitaksi, et pysty katsomaan totuutta silmiin. Käännät todelliset tappiot "voitoksi" valehtelemalla ja huijaamalla itseäsi. Selittelet, kiertelet, väistät. Sinulla on busines-osaamisessa suuria puutteita, sillä OIKEASTI businesshenkinen ihminen on perustamassa näitä lafkoja, ei syytämässä siihensokeana rahaa. Oikean busines -älyn omaava ihminen takoo RAHAA, on kylmäpäinen ja tekee viisaita päätöksiä.

    Arvaappas "ihmistuntijana" minun ammattini ja se mistä minä näköalattomana ihmisenä taon rahani? Heitä jotain!

    Äänestä

  • jäljillä kirjoitti:

    Verkostomarkkinointi perustuu sinun omatoimisuuteen ja itsensä johtamiseen. Tämä edellyttää silloin näkemystä bisneksestä ja pätevää syytä MIKSI. Amway maksaa kaikille täsmälleen samalla tavalla tuloksesta. Mistään sijoituksesta ei ole kysymys, koska sijoittamalla rahaa ei voi saada mitään tulosta. Uuden asiakassuhteen voi niin halutessaan kyllä JÄRJESTÄÄ ITSE vaikka tänään tai tällä viikolla , jos niin haluaa. Tämä ei ole mikään ihmeellinen juttu.

    vielä uskomattoman TYHMÄ!! Kato niitä hiton tilastoja (AMWAYN OMIA!) ja lue siitä maksaako Amway kaikille tasapuolisesti! Kyllä huomaa miten v*t*n idioottia porukaa "pisnes" haalii kasaan. Ei tuota kyllä täysjärkiset ja lukutaitoiset henkilöt tee! Idiootti!

    Äänestä

mitään järkeä

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tutkailija........ kirjoitti:

Kiinnoistuin näistä sivuista, koska paras ystäväni 40 vuoden takaa hurahti verkostomarkkinointiin. Hän nyt uskoo kuin pukki sarviinsa. Näitä sivuja viikon verran tutkailtujani olen tullut tulokseen, että teitä vastustajia on mieletön määrä. Lienette pettyneitä? Kiitän teitä kaikkia, koska mistään muualta en olisi saanut näin valtavaa tietoa asiasta. Suodatan kaiken ja otan vastaan mitä tarvitsen, mutta ELÄKÖÖN netti ja kiitos teille kaikille.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu