onko täällä muita "vanhempia" syömishäiriöisiä? ite sairastuin vasta 25v anoreksiaan. sitä ennen ajoittaista syömättömyyttä ja laihtumista ja ahmimista ja oksentelua aikaajoin. vasta 25v diagnosoitiin ja sairaalahoito. nyt oon tosin "parantunu" ja lihonu huomattavasti (bmi n. 27, YLIPAINOINEN: HYI HITTO!!!!!!!). mieli on kuitenkin altis kaikenlaiselle syömishäiriöajattelulle.
aikuisten syömishäiriöt
toheli
4541
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
On täällä muitakin, jotka on jo aikuisii ja anoreksian kärsiny. Mä esimerkiks. Oon nyt 24, sairastuin 17-vuotiaana ja vasta n. vuoden oon ollu "kuivilla" tästä. Ja painoindeksi on 30,5. Että nyyh, kamalaa on olla tällänen. Mutta aina anoreksian jälkeen useimmiten ihminen lihoo ylipainoiseksi. Sieltä se paino sitte alkaa pikkuhiljaa tasottua. Mutta hitaasti, toivottavasti kumminkin.
huh, onhan niitä muitakin... mä oon miettiny tätä. toisaalta haluisin "entisen elämän" takasi, toisaalta en. haluan sen kevyen tunteen. ja sen voiman tunteen!!!!!!! se voiman tunne oli ihmeellistä. se autto elämään ja piti mielen kurissa. se että pysty kontrolloida itteesä edes jotenki. pysty päättää ees jostain... onko sulle tuttua? mut toisaalta... oli kauheeta elää jatkuvassa nuhteessa. ei pystyny poiketa tavoistaan. ei ruoka-ajoistaan. ei mistään. kaikki piti mennä joka päivä samalla tavalla, saman kaavan mukaan. esim. syömiset, ruoka-ajat, liikkumiset... elämä kapeutu.
millanen sairashistoria sulla on? miten kaikki lähti, parantuminen jne?
itse sairastuin anaan 23 vuotiaana rajusti,painoin vähimmillään 35kg ja pituutta 157cm ,mut nyt olen parantunu jonkin verran ja ei mun mielestä pidä paikkaansa,et kaikki lihoo takas ja vielä enemmänkin,ite painan täl hetkel 45 ja olen ihan tyytyväinen siihen,syön suklaata ja nautin elämästä,enkä ole lihonut,vaikka alussa itsekin pelkäsin paisuvani mielettömiin mittoihin..
pidän itsestäni huolta.liikun päivittäin ja syön kun on nälkä.on ihana kun on päässy eroon syömisen vahtaamisen paineista ja voi nauttia elämästä.
tää on mun tapa kertoa oma tarina siitä,että parantua voi niin monella tapaa
mulla oli ihan samat mitat sairauden ollessa pahimmillaan