Tampereen valtaus

Villppulan rintama murtui ja sieltä pakeni joukkoja Tampereelle. Näyttelijä Hugo Salmela asetettiin Tampereen punaisten johtoon. Venäläinen kenraalieversti Georgi Bulatsel toimi neuvonantajana.
Epilä oli linnoitettu jo tsaarin venäläisen armeijan toimesta.
Mannerheim päätti hyökätä idästä. Mannerheim kiikaroikin vehmaisissa tapahtumien kulkua. Lempäälän suunnasta etelästä päin pitkin rautatietä eteni valkolaisten kolonna. Hatanpään kartano vallattiin (rantsun punakaari pakeni keskustaan). Viinikassa valkoiset joutuivat taisteluun viinikan punakaartin kanssa joka rankasti tapettiin Viinikan veriladossa.
Kalevan kankaalta eteni vaivoin valkoisia rykmenttejä. Suurin osa kuiteski tapettiin punikeiden kuularuiskuilla. Punikit oli linnoittaneet Kalevan kankaan josta pystyttiin hallitsemaan sekä Tammelaa ja Iidesjärvee.
Kaupin metsistä eteni Eteläpohjalaisia kohti punakaupunkia. Tammelassa punikeilla oli hyvät asemat. Nämä saarrettiin Näsijärveltä päin joka vielä jäässä. Tammela jäi nalkkiin.
Eino Rahjalla (Ensimmäisen maailmansodan veteraani) oli noin 2000 miestä Lempäälässä Tampereen eteläpuolella. Heiltä odotettiin apua mutta Rahja vanhana sotilaana katsoi parhaaksi vetäytyä.
Noin 2000 punikkia pakeni kaupungista Pyhäjärvee pitkin. Punapäälliköt surmattiin ja loput nälkiinnytettiin vankileireillä.
2113
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

miksi tänne samaa jankutusta kirjoitat?

Päivitä pääsi 2000-luvulle ja elä tässä päivässä, mennyttä kun ei voi muuttaa!

Mitä , hä , tä, jep , jep

Äänestä
  • suomi24:n Historiapalstalla tästä on ollut tarinaa aivan tarpeeksi, kyllä sen pitäisi riittää. Yllättävää, ettei historiasta kiinnostunut ole täältä historiapalstaa löytänyt.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


1918 kirjoitti:

Villppulan rintama murtui ja sieltä pakeni joukkoja Tampereelle. Näyttelijä Hugo Salmela asetettiin Tampereen punaisten johtoon. Venäläinen kenraalieversti Georgi Bulatsel toimi neuvonantajana.
Epilä oli linnoitettu jo tsaarin venäläisen armeijan toimesta.
Mannerheim päätti hyökätä idästä. Mannerheim kiikaroikin vehmaisissa tapahtumien kulkua. Lempäälän suunnasta etelästä päin pitkin rautatietä eteni valkolaisten kolonna. Hatanpään kartano vallattiin (rantsun punakaari pakeni keskustaan). Viinikassa valkoiset joutuivat taisteluun viinikan punakaartin kanssa joka rankasti tapettiin Viinikan veriladossa.
Kalevan kankaalta eteni vaivoin valkoisia rykmenttejä. Suurin osa kuiteski tapettiin punikeiden kuularuiskuilla. Punikit oli linnoittaneet Kalevan kankaan josta pystyttiin hallitsemaan sekä Tammelaa ja Iidesjärvee.
Kaupin metsistä eteni Eteläpohjalaisia kohti punakaupunkia. Tammelassa punikeilla oli hyvät asemat. Nämä saarrettiin Näsijärveltä päin joka vielä jäässä. Tammela jäi nalkkiin.
Eino Rahjalla (Ensimmäisen maailmansodan veteraani) oli noin 2000 miestä Lempäälässä Tampereen eteläpuolella. Heiltä odotettiin apua mutta Rahja vanhana sotilaana katsoi parhaaksi vetäytyä.
Noin 2000 punikkia pakeni kaupungista Pyhäjärvee pitkin. Punapäälliköt surmattiin ja loput nälkiinnytettiin vankileireillä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu